lauantai 7. joulukuuta 2019

Ettemme unohtaisi luvattua...

"Älä pelkää, sinä piskuinen lauma;
sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi
antaa teille valtakunnan."
Luuk. 12:32

Saman luvun edeltävissä jakeissa Jeesus puhui siitä, ettei meidän tarvitsisi niin murehtia ja huolehtia siitä, mitä söisimme, mitä päällemme pukisimme. Tai saammeko kenties perintöä, onko meillä tarpeeksi  varastoja. Tai saavutammeko elämässämme jotain suurta. Siis kaikkea sitä, mitä yleensä on tapana ajatella ja tavoitella. Tai että huolehtisimme, miten vastaamme ja puolustaudumme, jos meitä vainotaan.

Jeesus antoi aivan poikkeuksellisen ohjeen. Ohjeen esikuvana olivat linnut: "Älkää siis tekään etsikö, mitä söisitte ja mitä joisitte, älkääkä korkeita tavoitelko. Sillä näitä kaikkia maailman pakanakansat tavoittelevat; mutta teidän Isänne kyllä tietää teidän näitä tarvitsevan.Vaan etsikää Jumalan valtakuntaa, niin myös nämä teille annetaan sen ohessa." Luuk. 12:29-31

Ja sitten Hän lohdutti ja rohkaisi muistuttaen siitä, mitä meille on luvattu:

"Älä pelkää, pieni laumani. Teidän Isänne on päättänyt antaa teille valtakunnan."
Luuk. 12:32 KR-92


Aikamoinen lupaus! Mitä siis kaikki muu on verrattuna tähän luvattuun!?

Eikö tässä maailmassa mieluusti juuri tavoitella vaikkapa vain
 puoltakin "valtakuntaa ja prinsessaa"?

 Mutta kun Jumala tahtoo antaa meille Isänä valtakunnan, 
sivuutamme sen tyhjänpäiväisenä ja olankohautuksella...


2 kommenttia:

  1. Onneksi Isä tosiaan tietää meidän tarpeemme ja pitää huolta! Ei tarvitsisi murehtia, mutta kuitenkin juuri siihen murehtimiseen sitä sortuu harva se päivä... On ihana asia, että Isän valtakunta on meidän. Osaisipa etsiä ensin sitä valtakuntaa ja luottaa, että kaikki muukin kyllä annetaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Sitä saa opetella koko elämänsä, sitä läksyä, ettei niin itse murehtisi kaikenlaisista asioista...

      Poista