maanantai 17. helmikuuta 2020

Samassa veneessä!

Tuo otsikon ajatus jäi päällimmäisenä mieleeni illalla lukemastani hartauskirjan tekstistä.

"Niin he menivät ja herättivät hänet sanoen: "Herra auta, me hukumme". Matt. 8:25

Lukemani teksti tuntui lohdulliselta. Hän on mukana siinä myrskyssä. Hän tietää, mitä pitää tehdä. Meidän ei tarvitse olla siinä yksin, vaikka siltä tuntuisikin, että Hän vain nukkuu, eikä mielestämme kenties välitä hädästämme. Kyllä Hän välittää. Hän tyynnytti senkin myrskyn, jolloin opetuslapset järvellä olivat peloissaan ja Jeesus vain nukkui. Mutta Jeesus tiesi, ettei ollut mitään todellista hätää, koska Hän oli siinä - valmiina auttamaan.




Meistä saattaa tuntua joskus siltä, (niinkuin minusta silloin, kun piirsin tuon kuvan,) että pidämme rystyset valkeina kiinni veneen laidoista, ja  olemme yksin keikkuvassa veneessä. Mutta emme me ole yksin. Kyllä se Mestari kuitenkin on siellä mukana, vaikka me emme juuri nyt näkisikään häntä.


Tänä aamuna minulla alkoi soida mielessä pätkä laulusta: "...Älä pelkää, usko ainoastaan. Ajallansa kaikki selviää..."  


4 kommenttia:

  1. Siunattua päivää sinne! Taas oli sopiva muistutus:) T: Villasukkavihulainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin sinulle:) Tarvitsin itsekin sitä muistutusta:)

      Poista
  2. Sinä olet tosi taitava piirtäjä. Ihana laulu muuten juuri tuo, joka mielessäsi alkoi soida! Tuo on rohkaiseva ajatus, että vaikka Jeesus nukkuikin, hän oli silti silloinkin matkassa mukana ja tilanne oli hallinnassa. Siihen saadaan luottaa nytkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Vähän keskentekoiseksi oikeastaan jäi tuo piirrokseni, mutta eipä se haittaa. Tuon laulun kuulen mielessäni Seppo Kohvakan äänellä:)

      Poista