Toisille rasitteena? Jotain siunauksesta

Jumalan siunaamiksi sanotaan, ja varmaan sitä usein ovatkin, ne, jotka jaksavat omien asioittensa lisäksi vielä hoidella toistenkin asioita.

Mutta entä ne; siis me, jotka koemne itsemme lähinnä rasitteeksi toisille. Olemmeko jääneet vaille siunausta? Enpä sellaista halua uskoa. Uskon, että jokainen Herran oma on jollain lailla siunattu, tuntui siltä tai ei. Ja se, joka ei tunne itseään siunatuksi, vaan kaikenlaisten murheiden ja kiusojen orjaksi ja heiteltäväksi, voi kuitenkin olla ahdinkojensa keskellä siunaukseksi muille - jos ei näkyvällä tavalla, niin salatulla tavalla ainakin. 

Ja siunausta ahdingossa oleva voi saada itsekin, vaikka hän ei sitä juuri sillä hetkellä kykene havaitsemaan, sillä sanottiinhan: "...kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat..."

Tämänaamuinen huomio; totesin ääneen: "Tänään on kiva sää." Jäin miettimään sanomistani. Olin yllättynyt, että ylipäätään huomioin sellaisen asian ja osasin hieman iloita siitä, vaikka muuten olen aivan "kohmeinen" niin sanoakseni. Kiitollinen ajatuskin voi olla yksi siunaus!