Kun perillepääsyn esti epäusko

Luin hebrealaiskirjeen 3. Lukua. Siinä oli kohta, jossa epäuskon sanottiin estäneen perillepääsyn. Mooseksen johdolla lähteneistä kaikki eivät todella uskoneet, että he oikeasti mihinkään luvattuun maahan koskaan pääsisivät. Eivätkä he sitten päässeetkään. Kaiketi senkin vuoksi, että rupesivat vielä toimimaan epäuskonsa yllyttäminä.

Epäusko on todella ikävä matkakumppani. Se on usein vieläpä hyvin sitkeä.  Kun se jatkuvasti vieressä  puhua pulputtaa, ja vielä hyvin vakuuttavasti järjen ja varovaisuuden äänenä esiintyy, saa olla tarkkana, ettei sen puheisiin lankea. Siinä puhetulvassa myös väsyy niin, ettei tahdo enää jaksaa vastustaa sen ajatuksia. Poishan se ei suostu omilla käskemisillä lähtemään. Mikä auttaisi tukalassa tilanteessa? Kääntää katse pois tukalasta seuralaisesta, vaikka se vaikealta tuntuu, ja sen ääni vielä korvissa kuuluukin, ja huutaa suureen ääneen Jeesusta apuun! Epäuskon kanssa ei tarvitse olla kohtelias kuuntelija. 

 

Mitä epäusko sanoisi pihlajalle? Kenties niin, että jos tiputat lehtesi ja marjasi, se on sitten sun osalta siinä. Usko vastaisi: Talven jälkeen tulee auringon valo ja lämpö.Tulee kevät ja kesä. Tulee uudet lehdet, kukat, ja uudet marjat.