torstai 6. huhtikuuta 2023

Jos uskoisin...

"Enkö minä sanonut sinulle, että jos uskoisit, niin sinä näkisit Jumalan kirkkauden?" Joh. 12:40 

Niinpä, siinä se. Minulla ei ole uskoa siihen, että Jumala   todellisesti olisi läsnä, ja siksi katselen monin tavoin hermostuneena ympärilleni niihin ongelmiin, jotka näen.

Sain lukea tänä aamuna Wislöffin rukouskirjasta tuon jakeen, ja sen, mitä Fredrik Wislöff oli itse ajatuksiaan omana päivänään kirjoittanut. Jae, ja kirjan teksti, oli minulle rohkaiseva muistutus, että on meitä paljon vahvempi, joka päivämme kulun tietää tarkalleen.

Jeesus, sinä tiedät millaisin miettein heräsin tähän aamuun... Auta Jeesus meitäkin, kun emme osaa järjestää asioitamme, emmekä kykene tekemään hyviä asioita ja sähläämme nekin, mitä voisimme!

Sinä Jeesus näet, kuinka valmistautumattomina me joudumme erilaisiin yllättäviin tilanteisiin. Ja niin me sitten koemme ahdistusta, koska tilanne ei ole meillä hallussa. Mutta sinulla se on! Sinä hallitset kaikki, eikä mikään ole sinulle epäselvää, yllättävää sekamelskaa. Auta meitä tänäänkin, kun olemme omien  epävarmuuksiemme ja hermostumistemme keskellä. Rauhoita mielemme ja muistuta meitä sinun todellisuudestasi meidän kanssamme.




Löysin tuon koivun kyljestä irronneen tieltä joku päivä sitten. Sopi mielestäni kuvitukseksi tähän☀️ 


2 kommenttia:

  1. Onneksi Jumalalla on tilanne hallinnassa. Osaisipa vain aina luottaa siihen kaiken kaaoksenkin keskellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä samaa minäkin toivoisin itselleni, että vaikeina aikoinakin asia pysyisi mielessä.☀️

      Poista