tiistai 10. syyskuuta 2024

Jumala itse tahtoo rohkaista meitä!

* "... hän tahtoi rohkaista meitä, hänen turviinsa paenneita, ja kannustaa pitämään kiinni toivosta, joka on edessämme." Hebr. 6:18 KR-92

"Se toivo on elämämme ankkuri, luja ja varma. Se ulottuu väliverhon tuolle puolen. Sinne Jeesus meidän edelläkävijänämme meni, kun hän oli tullut ylipapiksi, jonka pappeus on ikuista, Melkisedekin pappeutta." Hebr. 6:19-20 KR-92



* "Siksi myös Jumala vannoi lupauksensa takeeksi vielä valan. Hän tahtoi tällä erityisellä tavalla osoittaa niille, joita lupaus koskee, että hänen päätöksensä ei muutu. Noilla kahdella järkähtämättömällä sanallaan, joissa hän, Jumala ei voi valehdella, hän tahtoi rohkaista meitä, hänen turviinsa paenneita, ja kannustaa pitämään kiinni toivosta, joka on edessämme." Hebr. 6:17-18 KR-92

"Herran enkeli huusi Abrahamille uudelleen taivaasta: "Näin sanoo Herra: Koska sinä tämän teit etkä kieltänyt minulta ainoaa poikaasi, minä vannon itseni kautta, että siunaan sinua runsain määrin ja annan sinulle jälkeläisiä niin paljon, että he ovat kuin taivaan tähdet tai hiekanjyvät meren rannalla, ja sinun jälkeläisesi valloittavat vihollisensa kaupungit. Sinun jälkeläistesi saama siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille, koska sinä olit minun äänelleni kuuliainen."  1. Moos. 22:15-18  KR-92


*Aabraham antoi ainoan poikansa - Jumala sitten antoi myös... ❤️ Jeesuksen, joka oli myös Aabrahamin jälkeläinen - ja Jumalan!

---


Laitanpa tähän vielä linkin Kastepilvi-blogin juttuun, jossa on esillä hyvät laulun sanat. Siinä on juuri siitä, kun Aabraham lähti poikaansa uhraamaan, ja niin myös Jumala; että miltä se mahtoi tuntua heistä...?

https://kastepilvi.blogspot.com/2024/09/ainokainen.html?m=1


3 kommenttia:

  1. kuuntele You Tubelta koskettava laulu "ainokainen", olen 100% varma että koet kosketuksen sisimmässäsi, Sanat ovat myös blogissani "ainokainen" Jumalan sydän varmasti pakahtui, nähdessään ainoan poikansa roikkuvan ristinpuulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saatan kuunnellakin:) Huomasin joku päivä blogistasi, että sanat oli tosiaan hyvät!

      Poista
    2. Laitoin linkin siihen sun juttuusi:)

      Poista