tiistai 26. huhtikuuta 2016

Kaikella on tarkoitus

Katselimme eilen kirjastosta lainattua elokuvaa "In the beginning...". Siinä on Raamatun alkuaikojen tapahtumia ainakin Moosekseen asti. Olemme katsoneet sitä pienissä pätkissä ja nyt oli eilen esillä Jaakobin ja läheistensä mutkikkaita vaiheita. Ehkä siitä elokuvasta  ja puhelusta erään ystäväni kanssa pitkästä aikaa, tuli mieleeni seuraavia ajatuksia.

Kaikella on tarkoitus. Onnettomatkin olosuhteet ja sattumukset Jumala laittaa palvelemaan omia tarkoitusperiään, omaa suunnitelmaansa. Ja se suunnitelma on meidän iankaikkinen hyvämme. Täällä ajassa Hän jo ennakolta on suunnitellut asioita. Moni asia, ehkä meille onnetonkin sattumus, saattaakin olla tärkeä osa jotain suurta ja kallista, joka saa täyttymyksensä, tulee ilmi, vasta aikojen päästä...


Ystävälläni oli jo kauan sitten usein esillä, sanottuna tai kirjallisessa muodossa,  seuraavat lauseet: "Kaikkella on tarkoitus. Kiitä joka tilassa."  Hyvä muistaa minunkin
edelleenkin nuo.

2 kommenttia:

  1. Tuli noista ystäväsi lauseista mieleen, että mullakin oli silloin yh-aikana seinällä kaikenlaisia kuvia ja kortteja, joissa oli rohkaisevia lauseita Raamatusta ja muualta. Nyt ne kortitkin on vintissä isossa korttilaatikossa, tekisi mieli kaivaa sieltä niitä vanhoja, hyviä lauseita esiin...vaan kun nykyisin on seinät täynnä muutenkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkään ei seinille oikein mitään mahdu, mutta välillä olen suunnitellut, että jos jääkaapin oveen laittaisi jotain... Tai ainakin johonkin, jossa olis ne parhaimmat esillä.

      Poista