Kun hän vielä oli kaukana

 "... kun hän vielä oli kaukana, näki hänen isänsä hänet..."  Luuk. 15:20 

Luin aamulla hartauskirjasta  (Martti Simojoen päivän sana) nuoresta rukoilijasta, papista, 1800-luvulla eläneestä, ja hänen rukouksestaan. Kuinka hän rukoilikaan, että Jumala ohjaisi häntä niin joka hetki, että hänen kaikki ajatuksensa, tekonsa ja haluamisensa olisivat Jumalalle otolliset - ja että ne voisivat olla kuin Jumalan omia ajatuksia ja tekoja. Kun olin lukenut koko sen tekstin, millaista todellisen rukouksen tulisi olla, huokaisin mielessäni, että miten kaukana sitä onkaan kaikesta tästä...  ja suljin kirjan.

Mutta kohta sukelsi mieleeni tuo alussa oleva jakeen osa: "...kun hän vielä oli kaukana, näki hänen isänsä hänet..."  Kysehän oli Jeesuksen kertomasta tuhlaajapojan tapauksesta. Isä näki - ja tuli syli avoinna vastaan - kaikella rakkaudella! Ilman yhtään moitetta. Sen sijaan Isä osoitti rakkautta kaikin käytettävissä olevin keinoin. Niin suuresti, että vanhin veli jo kadehti.

"... kun hän vielä oli kaukana, näki hänen isänsä hänet 

ja armahti häntä, juoksi häntä vastaan ja suuteli hellästi."

 Luuk. 15:20