tiistai 12. tammikuuta 2021

Minkä Jumala on luvannut, sen Hän kykenee myös toteuttamaan!

"mutta Jumalan lupausta hän ei epäuskossa epäillyt, vaan vahvistui uskossa, antaen kunnian Jumalalle." Room. 4:20

"Mutta"; se sana osoittaa, että oli jotain, joka hyvinkin saattaisi saada  epäuskossa epäilemään; että oli jotain, joka tuntui aivan mahdottomalta.  "Vaan"; siitä huolimatta kyseinen henkilö "vahvistui uskossa", ja antoi "kunnian Jumalalle." Antoi siis hallintavallan, ja luottamuksensa sille, jolle ne kuuluvat; jolla on kaikki valta. Jakeessa puhuttiin Aabrahamista. Mutta samalla tavoin mahdottomuuksien edessä oli vaikkapa Nooa: kuivalle maalle piti rakentaa suunnaton alus, koska tulisi vedenpaisumus; suunnaton tulva, joka tulisi peittämään alleen aivan kaiken maan päällä. Mutta Jumalan lupausta ei hänkään epäuskossa epäillyt, vaan ryhtyi toimiin Jumalan  ohjeiden mukaan.
 



Tuosta ylinnä olevasta jakeesta kirjoitti Martti Simojoki tähän nykyiseen aikaankin hyvin sopivasti Päivän Sana -kirjassaan mm. näin: "Usko ei merkitse sitä, että ummistettaisiin silmät elämän ankaruudelle... että tähän aikaan kuuluvat, ahdistusta ja kärsimystä tuottavat tosiasiat jotenkin sivuutettaisiin vähäarvoisina,  merkityksettöminä asioina". Ja Simojoki jatkaa: "Aabraham katsoi tosiasioita suoraan silmiin, mutta samalla hän piti kiinni Jumalan lupauksista..." Vaikka mahdottomalta näytti. "Elämä on otettava sellaisena, kuin se  on. Mutta Jumalan lupauksista on pidettävä kiinni, näytti miltä näytti..."  Päivän Sana/Martti Simojoki/1985/ Kirjapaja

Ja nimenomaan Jumalan lupauksista. Omat "lupauksemme" ja päätöksemme ovatkin sitten ihan eri juttu. Nekin on jätettävä Jumalan päätösvallan ja viisauden alle.






4 kommenttia:

  1. Niin, onneksi sen mitä Jumala lupaa, hän myös täyttää. Puhutteleva ajatus, että Aabraham tosiaan vahvistui uskossa ja antoi kunnian Jumalalle. Siihen kun itsekin aina pääsisi. Aivan ihana tuo kuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin puhutteli se, että Aabraham jopa vahvistui uskossaan! Näin sen nyt ikäänkuin ensi kertaa...

      Poista
  2. Kyllä on saanut kokea myös sen kuinka Jumala huolehtii silloinkin kun oma voima ei riitä. Kun Hän on luvannut huolehtia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä hän on monissa tilanteissa ollut apu, jollaista ei luullut olevan saatavissa...

      Poista