Valosta, ja moitteesta

"...pimeys oli syvyyden päällä, ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä.

 Ja Jumala sanoi: "Tulkoon valo", ja valo tuli." 1. Moos. 1:2-3 JKR 

Me tarvitsemme jatkuvasti valoa. Emme voi elää ilman sitä.

Huomasin erääänä päivänä, että moitin itseäni yhtenään mielessäni. Syytäkin varmaan löytyy, mutta mitä se hyödyttää? Jumalalla oli, ja on, valta siihen. "Sillä moittien heitä hän sanoo: "Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton... ja tämä on se liitto... Minä panen lakini heidän mieleensä ja kirjoitan ne heidän sydämeensä, ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani... Sillä minä annan anteeksi heidän vääryytensä enkä enää muista heidän syntejänsä." Hebr. 8:8-12 JKR

Tuli uusi liitto, anteeksiantamuksen liitto, jonka Jumala itse pitää voimassa! Kun näin on, niin enkö voisi olla itsekin armollinen itselleni; anteeksiantavainen, koska Jumalakin on? Jumala kyllä näkee yhtä hyvin, ja paremmin kuin me, missä ja miten paljon sitä moitteen sijaa meistä löytyisi... Mutta Hän  antaakin anteeksi: "enkä enää muista heidän syntejänsä."

Hänhän antoi Poikansa Jeesuksen meidän syntiemme; kaikkien vääryyksiemme, sovitukseksi. Velat on maksettu. Emmekö siis jo iloitsisi siitä! Puhkea mieleni jo kiittämään siitä, että ne kahleet on jo auottu, vaikka niiden painon vielä käsissäni ja jaloissani tuntisin, tai näkisin silmissäni sellin pimeyden. Valo tuli jo, vapaus tuli jo!