Rohkaisun sanoja...

Mieleni oli heti aamusta masentuneella mielellä. Soi sitten mielessä siihen sopivasti eräästä laulusta: "...mun pelko valtaa, mieli maahan painuvi. Unhotan, mä etten yksin käy, Jeesus on mun kanssani..."  Mieltä painavat asiat monelta taholta; on maailmantilanne, jossa on sotaa ja sairauksia, ja sitten meidän yksityisten ihmisten erinäiset asiat. Monelaisia uhkakuvia, kuin pilviä, alkaa kerääntyä, niin ettei valoa näe. "...kuitenkin mun Herra tuntee, rakastaa ja ymmärtää..."  jo yllämainitun laulun sanoin.

Tänä aamuna luin jälkeen Nehemiasta, kun lukuvuorossa oli Neh. 4:1-17 (= koko luku). Heillä oli myös uhkakuvia. Muurin rakentajia vastaan oli salahanke; tarkoitus tulla vihollisten toimesta tappamaan heidät. Se kuitenkin paljastettiin muurin parissa ahertaville. Niinpä he jatkoivat rakennustyötään varusteet puolustautumiseen toisessa kädessä, toisella tekivät työtä muurin korjaamiseksi. Myös oli asetettu jatkuva vartiointi; puolet väestä seisoikin nyt vartiossa. Työ varmasti hidastui ja vaikeutui kaiken tämän takia, mutta sitä tehtiin silti.

Kun sitten luin toisaalta yhden silmiini osuneen jakeen (Gal. 5:1:), tuntui se sopivan muurinakentajien tilanteeseenkin, sillä vapaudestahan siinä muuriasiassakin oli lopulta kyse. Vapaudesta, joka heille oli luvattu, mutta jonka jotkut tahtoivat riistää. Lukemani jae: "Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen." Gal. 5:1

Nehemian oli kuningas antanut lähteä nimenomaan rakennustyöhön, mutta sitä eivät kaikki tahtoneet suvaita. Vastustajat kävivät kierroksilla, mutta lupaus pysyi voimassa ja työ jatkui vastuksista  huolimatta, vaikkakin hitaammin. Meidätkin on Jumala vapauttanut, mutta sitä vihollinen ei siedä. Se yrittää tehdä tyhjäksi kaiken. Älkäämme vaipuko masennukseen. Jatketaan taas tämäkin päivä eteenpäin, vaikka se kävisi vaivaisestikin. Jeesus on kanssanne. Hän ei petä, eikä peru, sitä mitä on sanonut.