lauantai 17. syyskuuta 2022

Millainen Paavali mahtoi olla ihmisenä?

Onko joltakin joskus tuntunut, että hän oli aikamoinen "jyrä"; vähän pelottava mies, joka heikompaa hirvitti? Hänen kirjeistään välittyy joskus sellainen kuva, kun hänen ohjeistuksiaan lukee. Varmaankin  hän oli  tiukantuntuinen mies, mutta haluaisin kurkistaa vähän siihen toiseenkin puoleen, joka hänellä  kenties oli, ja jonka myös hänen tuttunsa tunsivat. 

Yksi vilahdus siitä on mielestäni tässä: "Minä ihastuin suuresti Herrassa, että te olitte elpyneet pitämään minusta huolta... Kuitenkin teitte hyvin, kun otitte osaa minun ahdinkooni." Fil. 4:10,14

Noiden kahden jakeen välissä kyllä Paavali selittää, että hän on tottunut kaikenlaiseen niukkuuteen eikä hän kenenkään lahjoja ole hinkumassa, mutta nuo kaksi jaetta tuossa osoittavat, että Paavali oli ilahtunut saamistaan; ei hänkään kiveä ollut, vaikka oli, niin kuin yksi sanonta kuuluu: monissa liemissä keitetty!

Me, tai minä ainakin olen, nähnyt hänet aika kovapintaisena tyyppinä, joka selviytyi yksinkin hyvin. Hän teki työtä teltantekijänä ja ansaitsi sillä tarvitsemansa varat. Mutta tämä kovapintaisena usein näyttäytyvä mies, pilkahtaa joskus heikkonakin, ainakin tässä: 

"Tiedättehän, että ruumiillinen heikkous oli syynä siihen, että minä ensi kerralla julistin teille evankeliumia, ja tiedätte, mikä kiusaus teillä oli minun ruumiillisesta tilastani; ette minua halveksineet ettekä vieroneet, vaan otitte minut vastaan niinkuin Jumalan enkelin, jopa niinkuin Kristuksen Jeesuksen." Gal. 4:13-14

Jos, ja kun, Paavalilla oli tuossa kohtaa ollut heikko hetki jollakin tavalla sairauden takia, oli hän kuitenkin ollut suuri kunnioituksen kohde galatalaisille! Ja oletan, että myös ilon aihe hänen saapumisensa.

Näitä "pilkahduksia" löytyisi varmaan lisääkin, jos oikein rupeaisi etsimään. Jossain kohtaahan oli sekin maininta, että sadanpäämies antoi Paavalin vangittuna ollessa mennä saamaan hoitoa sairauteensa. Paavali oli yhtä ihminen, kuin kuka tahansa meistä omine vaivoineen ja huolenaiheineen, mutta hän kuitenkin halusi suunnata huomion aivan muihin asioihin; kuten siihen Jumalalta saamansa sanoman eteenpäin menoon. 

Mutta on mielenkiintoista miettiä näin joskus, että jos hän olisi nyt joku meidän tuttunme, millaisena hän meidän silmillemme ja korvillemme näyttäytyisi ja kuuluisi; olisiko hieman pelottava? Vai odottaisimmeko, että tulisi nyt Paavali taas käymään meillä ja toisi jotain rohkaisun sanaa tullessaan? 

Mutta kenethän Raamatun henkilön sitä mieluiten kutsuisi kylään, Jeesuksen lisäksi? 🙂




Olisikohan muuten Paavali, jos hän olisi meille tullut, ryhtynyt ikkunalautoja maalaamaan isännän kanssa? Tai laittamaan niitä paikoilleen, kuten eräs  ystävä isännän kanssa on tehnyt? Kenties, jos hänen kuntonsa tai aikataulunsa olisi sen sallinut. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti