maanantai 12. syyskuuta 2022

Kuinka paljon oli omer-mitallinen päivää kohti?

Aamun jakeissa oli mannasta: "... Aamulla oli maassa leirin ympärillä runsaasti kastetta, ja kun kaste oli haihtunut, oli autiomaassa jotakin hienoa ja rapeaa, ohutta kuin kuura maan pinnalla." 2. Moos. 16:13-14 KR-92

Ihmiset kyselivät, että mitä se on. Mooses sanoi  sen olevan sitä leipää, jota Herra on heille antanut. Sitä, ja viiriäisiä, oli luvattukin heille edeltävänä iltana. Viiriäiset olivat tulleet jo illalla. Mutta nyt oli tämän vuoro.

Siitä oli Jumalan antaman ohjeena, että sitä tuli kerätä omer-mitallinen kutakin kohti. Jokaiselle sen verran. Sitten sanotaan: "Israelilaiset tekivät niin ja keräsivät sitä, kuka enemmän, kuka vähemmän. Mutta kun he mittasivat sen omer-mitalla, ei enemmän keränneellä ollut liikaa eikä vähemmän keränneellä liian vähän, vaan jokainen oli saanut kerätyksi sen verran kuin tarvitsi." 2. Moos. 16:17-18 KR-92  Mikä Jumalan tasauspäivä se olikaan; hänen ihmeensä sekin asia!

Sitä kerättiin päivän annos kerrallaan. Sitä ei saanut säilyttää seuraavaan päivään. Paitsi lepopäiväksi kerättiin jo edellisenä päivänä, sillä sapattina sitä ei maasta edes ollut löydettävissä.

"Israelilaiset antoivat sille ruoalle nimeksi "manna". Se muistutti korianterin siemeniä mutta oli valkoista ja maistui hunajaleivältä."  2. Moos. 16:31 KR-92

Siitä leivottiin ja keitettiin. "Manna muistutti korianterin siemeniä ja oli samanvärisiä kuin suitsutuspihka. Kansalla oli tapana kierrellä keräämässä sitä, ja se jauhettiin käsikivillä tai survottiin huhmaressa. Sitten se keitettiin ruukussa ja leivottiin ohuiksi leiviksi, jotka maistuivat samalta kuin öljyleivokset. Manna laskeutui yökasteen mukana leiriin." 4. Moos.11:7-9 KR-92 

"Israelilaiset söivät mannaa neljäkymmentä vuotta, siihen saakka, kunnes tulivat asutuille seuduille..." 2. Moos. 16:35




"Omer on eefa-mitan kymmenesosa." 2. Moos. 16:36. Ja se tarkoitti, että omer oli 3-4 litraa, näin selitettiin  Raamatun lopussa olevassa mittataulukossa. 

Psalmijakeet 73:24-25 nimittävät mannaa "taivaan viljaksi" ja "enkelten leiväksi".

5. Moos. 8:3 KR-92 sanoo, että heitä pidettiin  nälässä ensin, jotta he tajuaisivat "...ettei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan kaikesta mitä Herra sanoo." Siinähän on se sana, mitä Jeesuskin käytti!

---

Piirustelin vielä aiheesta kuvaaakin...



... ei kuvana kovin kummoinen, mutta ei kovin usein taida tulla kuvia vastaan tästä aiheesta...




2 kommenttia:

  1. Hieno! Sopisi hyvin jonkin kirjan kuvitukseksi:) T: Villasuklavihulainen

    VastaaPoista