sunnuntai 11. syyskuuta 2022

Hyvä toivotus

"Itse Herramme Jeesus Kristus ja Jumala, meidän Isämme, joka on rakastanut meitä ja armossaan antanut meille
 
ikuisen lohdutuksen ja hyvän toivon,

lohduttakoot sydämiänne ja vahvistakoot teitä kaikissa hyvissä teoissa ja puheissa."

 2. Tess. 2. 16-17  Raamattu kansalle 

❤️❤️❤️ 


Kun luin noita jakeita tänä aamuna, se tuntui hyvältä, rohkaisevalta toivotukselta. Jäin myös miettimään noita viimeisinä olevia sanoja hyvistä töistä ja puheista. Nimittäin, luin jakeen ensinnä KR-92 suomennoksesta, jossa jae oli käännetty siten, että siinä oli rohkaisun ja voiman toivotus selvästi osoitettu  "hyviin tekoihin ja puheisiin".  Vanhempi kirkkoraamattu puolestaan toivotti: "...teitä kaikessa hyvässä työssä ja puheessa." 

Eli siis, toivottaako jae meille lohdutusta ja  voimaa hyviin tekoihin ja puheisiin  - vai myös saamaan sitä - niistä puheista ja hyvistä töistä, joita saamme ottaa vastaan? 

Paavalilta ei voi enää kysyä. Mutta jotenkin voisi kuvitella, että hän kehoittaisi niitä itse tekemään, kun oli sellainen toiminnan mies. Mutta toisaalta, tunsi hän sen toisenkin puolen, ja osasi hän ihmisiä rohkaista. Ehkä sen voisi joka tapauksessa ottaa rohkaisuna molemmilla tavoin, että antaja ja saaja kumpikin saisivat rohkaisua... ☀️ 

Siunatkoon sinua Herra tänään!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti