Lueskelin tässä muutama päivä sitten vanhaa lapsuusaikaista päiväkirjaani. Se toi monia unohtuneita asioita mieleen, joista jotkut olivat viihdyttäviä, toiset surullisia. Löytyipä sieltä jokunen hyödyllinenkin tieto. Mutta... se paljasti myös ruman puolen, sillä olin käyttänyt jostakin ihmisestä, josta en silloin yhtään pitänyt, hyvin rumaa nimitystä. En lainkaan muistanut moista. Mielikuvanihan oli kiltistä tytöstä... Mitä nyt pientä jekkua yms. joskus...
Mitähän tapahtuisi, jos Jumala levittäisi omat - täydelliset ja oikeat - muistiinpanonsa meidän elämästämme nähtäväksemme? Se olisi varmaan järkyttävä kokemus meille. On varmaan suurta armoa, ettei hän salli meidän muistaa kaikkea. Pahojen tekojen muistot voisivat musertaa meidät. "Hyvien" tekemistemme muistaminen puolestaan voisi tehdä meidät leuhkaksi. Sitäpaitsi, muistimmekin on synnin tahraama. Näemme usein asiat itsellemme edullisessa valossa. Ja toisinaan synkässä myös.
Monet tapahtumat ja tekemiset näyttävät Jumalan näkökulmasta katsoen erilaiselta, kenties jopa päinvastaiselta, kuin millaisena me ne näemme. Ikävät kokemukset saattoivat saadakin aikaan jotain hyvää. Ja hyvästä saattoikin tulla parhaan vihollinen. Hän näkee, mitä mikäkin asia omassa elämässämme tai jonkun muun elämässä vaikuttaa. Hän rakastaa meitä ja toimii kaikessa meidän parhaaksemme, vaikka me käsitämme siitä niin vähän...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti