sunnuntai 4. joulukuuta 2016

12 vuotta aiemmin oli jotain isoa tapahtunut


Yhtä kauan sitten, eli 12 vuotta sitten, heille kummallekin oli tapahtunut jotain isoa.  Miehen tytär oli syntynyt. Nainen puolestaan oli sairastunut vakavasti.

Mutta  päivä, jona he kohtasivat Jeesuksen, toi heille molemmille vielä suurempaa.


Nyt miehen rakas tytär oli kovasti sairas ja hän oli mennyt Jeesuksen luo; hakemaan häntä, jotta Jeesus tulisi parantamaan tytön. Mutta paikalla oli kova väentungos ja matkaan tuli keskeytys. Jeesus rupesi kyselemään, kuka häneen oli koskenut... siinä väenpaljoudessa. Mutta Jeesus tunsi sen erityisen kosketuksen. Nainen kuunteli peloissaan. Ja kun Jeesus yhä kyseli, nainen kertoi miten oli sairastanut ja kärsinyt. Ja nyt hän oli koskenut Jeesusta ja hän parani... Ja Jeesus sanoi hänelle rauhoittavat sanat: "Tyttäreni, uskosi on sinut pelastanut, mene rauhaan." Mutta nytpä olikin tällä välin  miehen tytär ehtinyt kuolla. Kun siitä tultiin kertomaan hänelle, Jeesus lohdutti järkyttynyttä isää: "Älä pelkää; usko ainoastaan, niin hän paranee." Ja Jeesus meni heidän kotiinsa. Siellä Hän tarttui tyttöä kädestä ja huusi hänelle: "Lapsi, nouse!" Ja tyttö nousi kuolleista. Ja niin saivat vanhemmat antaa tytölle jälleen ruokaa...

Ilo oli valtava näissä kodeissa, ja muissakin - siinä kylässä, sinä päivänä. Mahtoiko tulla uni silmään sinä iltana... Tästäkin tuli heille merkittävä vuosi.

Nämä tapahtumat löytyvät Raamatusta kohdasta Luukas 8: 41-56

2 kommenttia:

  1. On se valtava ihme kun Jeesus parantaa tai jopa herättää kuolleista! Sekin on valtava ihme, kun "hengellisesti kuollut" ihminen herää uskomaan, toivottavasti näkisimme kumpiakin ihmeitä!

    VastaaPoista