maanantai 27. maaliskuuta 2017

Hän tekee enemmän

"...Hänelle, joka voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän kuin kaikki, mitä me anomme tai ymmärrämme, sen voiman mukaan, joka meissä vaikuttaa, hänelle kunnia..."  Ef. 3:20-21

"Niin, kunnia olkoon sinulle, sinä suuri Jumala! Sinä teet monin verroin enemmän kuin mitä me anomme. Näin on kirjoitettu. Kuinka siis voimme valittaa, että rukoustamme ei kuulla. Rukouksen kuulemisesi ulottuu paljon laajemmalle kuin meidän rukouksemme. Sinä teet paljon enemmän kuin kaikki mitä me ymmärrämme. Toisinaan emme ensinkään käsitä, että se mitä tapahtuu on vastausta rukoukseemme. Olimme ajatelleet sen aivan toisenlaiseksi, olimme ehkä suorastaan määränneet, millä tavalla rukouksen piti tulla kuulluksi. Sitten tapahtuikin aivan muuta, ja meidän oli kovin vaikea käsittää, että sinä vastasit rukoukseen tällä tavoin. Ja vastauksesi oli aina meille paras mahdollinen..."

Fredrik Wislöff/Rukouskirjani

---
Olin tähän rukouskirjan sivun alalaitaan silloin joskus  90-luvun alussa kirjoittanut punaisella kuulakärkikynällä, jota minulla siihen aikaan oli tapana käyttää (varmaan ystävältäni saaman esimerkin mukaan:) näin:
  "Kiitos Herra, että joskus sinä annat meille ihania lahjojasi, vaikka emme ole ehtineet tai ymmärtäneet niitä edes anoa. Kiitos että sain tästä oikein käytännön esimerkin asuntoasiani muodossa. Auta että muistaisin aina suuret mahdollisuutesi silloinkin kun meidän mielestämme niitä ei edes ole."

En pysty enää muistamaan, tarkoitanko tässä asunnon saamistani, vai sitä kuinka siihen järjestyi muuttomiehet. Se muuttomiesasia ainakin oli minulle ihmeellinen asia, mutta kenties siitä joskus toiste.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti