lauantai 18. toukokuuta 2019

Syntisinä Jeesuksen luona

"Mene pois minun tyköäni, Herra, sillä minä olen syntinen ihminen." Luuk. 5:8
"Mutta Jeesus sanoi Simonille: Älä pelkää, tästedes sinä saat saaliiksi ihmisiä." Luuk. 5:10

Ihminen voi kokea oman arvottomuutensa ja syntisyytensä niin suuresti ja selvästi, että uskoo, ettei Jumalakaan tahdo olla hänen lähellään - saati auttaa häntä mitenkään. Mutta Jeesushan sanoi, että "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä parannukseen." Luuk. 5:31-32.  Hän sanoi noin silloin, kun jotkut arvostelivat häntä siitä, että hän viihtyi niiden parissa, jotka eivät toisten mielestä olleet kelvollisia pöytäkumppaneiksi.

Ja sille, joka toisten toimesta laskettiin Jeesuksen eteen sairaana, parannettavaksi, Jeesus sanoi ihan ensimmäiseksi: "Ihminen, sinun syntisi ovat sinulle anteeksi annetut." Luuk. 5:20.  Jeesus näki, että sitä tuo ihminen kaipasi kaikkein eniten, ja vasta sen sanottuaan, paransi hänet siitä, minkä vuoksi hänet oli Jeesuksen eteen tuotu.

Kyllä Jumala tahtoo olla meidän lähellämme. Juuri sen vuoksihan Hän, Isä ja Jumala, lähetti Poikansa Jeesuksen meitä auttamaan.


2 kommenttia:

  1. Very meaningful. "Yes, God wants to be near us. That is why He, the Father and God, sent His Son Jesus to help us."

    VastaaPoista