keskiviikko 21. huhtikuuta 2021

Väsynyt kaikkeen?

Olin herännyt yöllä ja valvonut jonkin aikaa. Aamulla sitten oli herätys kesken unien. Olin väsynyt ja masentuneelle mielellä. Mieleeni tuli: 

"Odota Jumalaa, sillä vielä minä saan kiittää häntä hänen avustaan."

Mutta siihen mieleni sanoi, ikäänkuin epäilevänä vastalauseena ja vaikeuksiin väsyneenä, että "niitä vaikeuksia on niin paljon". Siihen iski mieleen: 

Jumala ei ole osatotuus. Hän on kokonaisratkaisu.

Todellakin, Hän on kokonaisratkaisu. Hänellä on koko ihminen hoidossaan kaikkine asioineen. Me vain olemme tottuneet ajattelemaan täysin ihmisten tavoin, että "on tuo asia, ja vaikka miten monta muuta, jotka pitäisi saada hoidettua, mutta ei jaksaisi" - kenties mitään niistä. Me näemme osatotuuksia. Jumala näkee elämämme tiiviinä kokonaisuutena, johon sisältyy myös taivaallinen. Senhän osan me varsinkin usein jätämme pois omista päätelmistämme.

Jumalalla on tänäänkin täysi tieto kaikista asioistasi, vaikka sinusta kaikki olisi yhtä sekamelskaa,  ja rippusia tietoa ja voimia.




Ja vielä soi mielessäni Juha Tapion laulun sanoin: "...havahdu uskon todellisuuteen, hän saapuu arkeen kuin ennenkin... Sinua kutsuu johonkin uuteen..."


11 kommenttia:

  1. Kiitos tästä ihanasta ja rohkaisevasta tekstistä, tämä tuli tarpeeseen! On se kyllä jännä, ettei sitä Jumalan näkökulmaa osaa ollenkaan ottaa huomioon, aina yrittää vain inhimillisesti ajatella ja sitten murehtii ja masentuu. Tuo Juha Tapion laulu on ihana. "Hän saapuu arkeen kuin ennenkin!"

    Minulla oli muuten juuri tänä aamuna lukuvuorossa tuo Ps. 42. Nykyään luen aina Psalmien kirjaa läpi muun Raamatun luvun ohella, se on niin rohkaiseva, niitä rohkaisuja aina tarvitsee niin kipeästi. Siunausta ja voimia sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin sinulle! Jos osaisikin enemmän ottaa sitä taivaan todellisuutta mukaan kaikkiin omiin sotkuihin. Tänä aamuna oli muuten Suomen Raamattuopiston päivän sanassakin Vähäsarjalta teksti, joka oli myös lohdullinen. Ajattelin kirjoittaa sen ihan paperille itseäni varten, koska kyseistä kirjaa, josta tekstit on, ei minulla juuri ole.

      Poista
    2. Minäkin luin aamulla sen päivän sanan, se oli kyllä lohdullinen. Minulla on pari Vähäsarjan hartauskirjaa, mutta juuri tuota kirjaa minullakaan ei ole.

      Poista
  2. Murehtiminen ja huolehtiminen aamun tunteina on tuttua juttua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikähän siinä onkin, että se juuri aamulla onkin sellaista. Ehkä sekin,kun alkaa uusi päivä joka tuntuu ikäänkuin vaativan jotain.

      Poista
  3. Minulla ja miehellä on tänään hääpäivä, ja oltiin ajateltu mennä lounasravintolaan syömään sen kunniaksi. Kuitenkin aamulla kiersi vähän vatsassa ja ajattelin, että pääsenkö sinne, että mieskin voi olla pettynyt, jos ei vatsani olekaan kunnossa... no kuitenkin suhtauduin asiaan, niinkuin oltaisiin menossa ja lähtiessä vielä maha mourusi..meillä oli vielä vähän hengellisiä lehtiä jaettavaksi ja sanoin isännälle, että voidaan jakaa ne sielläpäin postilaatikkoihin...niin tehtiinkin.Autossa oli tullut rohkaiseva laulu siitä että "Herra uskollinen on!" muuta en siitä muista, mutta sitä mietin auto matkan ja kaikki meni hyvin ja vatsakin on kunnossa :) Ja tullessa saatiin vielä ilmaisia lavoja puiden alle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa ihana, kun ikäänkuin uskossa lähditte liikkeelle ja saittekin sitten todella kokea sen ihmeen ja ilon, että ravintolareissu onnistui! Kiitosaihe ihan, ja onnittelut teille tänä merkkipäivänä🌹

      Poista
  4. Kiitos koskettavista ja ravitsevista sanoista! Olen itse toipumassa työuupumuksesta, joten tekstisi kosketti.
    Ole siunattu!<3

    VastaaPoista