Jumalan rakkautta vain muutamalla sanalla...

Tuossa allaolevan linkin sivustolla, (Hebreaa kristityille), ja kyseisessä tekstissä, oli haluttu tuoda esiin sitä, miten Jumalan rakkaus meitä kohtaan voidaan ilmaista vähilläkin sanoilla. Ensin oli yksittäisin jakein. Sitten vähennettiin sanoja. Ja lopulta ollen vain yhden sanan ilmaisuja Jumalan rakkaudesta meihin.❤️

Lopuksi muistutettiin siitäkin, että sanoittakin voi ilmentää Jumalan rakkauden olemassaoloa☀️

https://hebrew4christians.com/training/the-gospel-in-few-words/

(Teksti on englanniksi. Mutta kun minulla ei juuri kielitaitoa ole, niin onneksi on näiden nykyvekottimien kätevät kääntäjät, joilla saa  suomeksi käännettynä tekstiä lukea.)

Teksti oli osa tämän viikon lukuaiheita. Alla oleva linkki on sivuston etusivulle, josta näkee sen runsaan tarjonnan.

https://hebrew4christians.com/index.html

❤️✝️🕊️

Oli valinnanvapaus, jonka Jeesus merkkasi siinä kohtaa hyväksymismerkinnällään

Olen eilen* ja tänään* miettinyt jotenkin uudelta kantilta sitä kohtaa, kun Jeesus sanoi:

"... Maria on valinnut hyvän osan, jota ei häneltä oteta pois." Luuk. 10:42

Jeesus sanoi nuo sanat Martalle, joka oli  varmastikin itse ahkera ja hyvä taloudenpitäjä. Nyt hän valitti Jeesukselle Marian istumista Jeesuksen lähellä, kun Martta itse olisi kaivannut apua taloustöihin.  Entäpä Maria...? Hänen taloustaidoistaan ja halukkuudestaan niihin noin yleensä,  ei sanota mitään. Ties vaikka olisivat olleet yhtä hyvät, kuin Martan, mutta emme tiedä sitä. Mutta siinä yhdessä tilanteessa ainakin Maria valitsi sen, mikä hänestä  tuntui paremmalta: hän ei mennyt ns. keittiöön, ei sisarensa avuksi, vaan jäi istumaan vieraiden joukkoon - ja erityisesti  kuuntelemaan Jeesusta... Jeesus antoi Marialle valinnanvapauden. Ja vielä kehui, että Maria oli valinnut hyvin!

Kun tällaista minunlaistani, melkoisen aikaansaamatonta, monesti hävettää ja mietityttää omat puutteeni, eli se, olisiko pitänyt tehdä monesti enemmän, (lue: edes jotain), on tuo Jeesuksen Marialle antama lupa valita, lohdullinenkin! Tuskin Jeesuskaan silti varsinaisesti laiskuuteen tai toimettomuuteen noin yleisesti ottaen kehotti. Mutta toisaalta hän varmaan halusi myös karsia turhia rönsyjä pois kaikesta tekemisestä. Ja jättää enemmän aikaa varsinkin olla hänen kanssaan.

Tämmöisiä mietteitä. Mitä se kaikki tapahtunut ja Jeesuksen sanominen, sitten meidän itsekunkin kohdalla voisi tarkoittaa, niin Jeesus itse voisi/voi tarkentaa, mitä tarkoitti☀️

---

Löysin tämän luonnoksista *8. kesäkuuta kohdalta. En tiedä miksi en ollut sitä silloin julkaissut. Pullatkin näyttävät olevan jopa onatekoisia.☀️

Mutta löysinpä toisen blogini puolelta myös tekstin, jonka olin julkaissut 9. kesäkuuta. Siinäkin oli valitsemisen asiaa, mutta siltä kantilta, että Jumala voi valita erinäisiin asioihin ihmisiä, joita ihmiset eivät valitsisi:

https://vaaranlaella.blogspot.com/2023/06/mita-ihmiset-eivat-olisi-valinneet-sen.html

Pyyhitty pois... Silloinhan niitä ei enää ole!

"... Autuas se, jonka pahat teot on annettu anteeksi, jonka synnit on pyyhitty pois." Ps. 32:1 KR-92

"Hän on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan, hänen, joka on meidän lunastuksemne, syntiemme anteeksianto." Kol. 1:13-14 KR-92

Kun vihollinen käy päälle kuin  valtakunnansyyttäjä, joutuu sen edessä koville, kun vieläpä omatuntokin sanoo, että sen syytökset pitävät paikkansa, enimmältään ainakin, vaikka suoranaisia valheitakin on. Silloin on  ihana saada sana, että "sinun syntisi on pyyhitty pois".  Jumala itse on vapauttanut sinut. Olet armahdettu. Puolestasi on rangaistus jo suoritettu. Sen teki Jeesus - rakas Isoveljemme! Hän sai siihen Isältä toimeksiannon, ja sen hän on suorittanut täysin!

Sanat eivät ole pelkkää puhetta...

Millaista viestintää?  Sanat ovat tärkeämpiä kuin usein tulee ajatelleeksikaan. Sanat muovaavat tekoja...

Mielestäni hyvä, sanojen suurta merkitystä selittävä, ja ajatuksia herättävä teksti, oli luettavissa Hebrew for christians -sivustolla: 'The Sanctity of our Words".  ("Sanojemme pyhyys" -teksti on siellä englanniksi, mutta sen voi kääntää koneella suomeksi, kuten itsekin  tein): https://hebrew4christians.com/Scripture/Parashah/Summaries/Matot/Vows/vows.html

Tekstissä oli mm. esimerkkinä lasinpuhaltaja siitä, miten Jumala puhalsi ihmiseen elämän hengen. Lasinpuhaltaja muovaa puhalluksellaan lasiin muodon. Jumalan luomis/puhaltamistyöstä jotkut viisaat olivat sanoneet, että Jumala puhalsi ihmiseen kyvyn ajatella ja puhua. Tuo ajatus oli kirjoituksessa, joka löytyy linkistä.

Tämän kuvan olen ottanut 80-luvulla, vierailulla Nuutajärven lasinpuhaltamossa. 

Minulle tuli jotenkin käsitettävämmäksi,  yllä  mainitun kirjoituksen luettuani, sanat Sanasta, joka on Johanneksen evankeliumin alussa. Sen luvun aloitus on ollut minulle aina ihmettelyn aihe, kun ole koskaan oikein käsittänyt, miksi siinä Jumalaa nimitetään niin. 

"Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala."  Joh. 1:1

SANA puhalsi meihin omaa Henkeään... Omaa itseään! On se ihmeellistä!  Sen vuoksi meistä tuli eläviä, ja eläimistä eroavia. Olemme Jumalan kuvia! Ja siten niin arvokkaita, ettei järkemme sitä käsitä.

"Mutta minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, minkä ihmiset puhuvat, pitää heidän tekemän tili tuomiopäivänä. Sillä sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi, ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi." Matt. 12:36-37

Armahtakoon Jumala meitä tässäkin!

"Ja vielä, veljet, kaikki, mikä on totta, mikä kunnioitettavaa, mikä oikeaa, mikä puhdasta, mikä rakastettava, mikä hyvältä kuuluvaa, jos on jokin avu ja jos on jotakin kiitettävää, sitä ajatelkaa;" Fil. 3:8 

Heikkonakin saa elää Jumalan voimasta!

Tämä jae tuntui lohdulliselta tänä aamuna:

"Sillä vaikka hänet  ristiinnaulittiin, kun hän oli heikko, elää hän kuitenkin Jumalan voimasta; olemmehan mekin hänessä heikot, mutta me elämme hänen kanssaan Jumalan voimasta..." 2. Kor. 13:4

Lahjaksi saatu! Jumalan työ! Armosta pelastettu!

 "Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.

Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme." Ef. 2:8-10

"Sillä hän on meidän rauhamme, hän, joka teki molemmat yhdeksi ja purki erottavan väliseinän, nimittäin vihollisuuden, kun hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä, luodakseen itsessänsä nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, tehden rauhan, ja yhdessä ruumiissa sovittaakseen molemmat Jumalan kanssa ristin kautta, kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden." Ef. 2:14-16

Ja Hän pysyy sanassaan... ☀️

"... ja hän pysyy sanassaan." 1. Kor. 1:9 KR-92

Tuo kiinnitti huomioni luettavasta. Ja mihin se sitten liittyy? Siihen, ettei Jumala kadu sitä, että kutsui meidät! Kutsu pitää paikkansa, se pysyy voimassa. Tuon edellä sanottiin nimittäin näin:

"Jumala on kutsunut teidät Poikansa Kristuksen Jeesuksen, meidän Herramme yhteyteen, ja hän pysyy sanassaan." 1. Kor. 1:9 KR-92

Vielä tuossa luvussa on siitä, että olemme Jumalan pyhittämiä. Siihen  perustuu asemamamme, ei mihinkään omiin saavutuksiin.

Ajatuksia Joonasta - mielensäpahoittamisesta ja masentumisesta

 Joona luku 4, KR-92.

Joona oli varmaan ihminen, joka viihtyi enemmänkin yksinäisyydessä, omassa seurassaan. Hän oli varmaan myös herkästi masentuva. Ja helposti pettyvä. Ja sellaista hän ehkä myös koki, ettei hänen tekemisillään ollut oikein mitään vaikutusta, (vaikka sillä oli! Niiniveläisethän kääntyivät ja katuivat, ainakin siinä hetkessä). Mutta se ei riittänyt Joonalle, (vaikka se riitti Jumalalle!). Joona olisi ilmeisesti  halunnut ns. vaivojensa palkaksi, (laivamatkan myrsky + kalan sisuksissa olo, ym.), nähdä jotain järisyttävää "työnsä" tuloksena. Siihen olisi hänelle kelvannut kaupungin näyttävä tuhoutuminen, joka nyt jäikin häneltä näkemättä - koska Jumala oli armelias!

Joona katseli asioita vain omalta kannaltaan. Enkö minäkin usein tee niin?

Mistä mekään tiedämme omissa pettymyksissämme - olivat ne mitä kokoa, ja mistä hyvänsä alkunsa saaneita - että mitä suurta Jumala niiden kautta saattaa vaikuttaa?

Kun loppuun asti pidämme "toivon rohkeuden"

Sitä rohkeutta ei voi itsestään ottaa. Se on uskossa saatu lahja.  Siitä kehotetaan pitämään kiinni; jos kerran uskomme olevamme Jumalan lapsia, niin meillä on sentähden, siinä asemassa, Jumalan lapsen asema ja Isän huolenpito ja rakkaus. Jos ajatellaan maallisten isien rakkautta lapsiinsa, niin jo siitä näemme, että tavallisesti isät kyllä pitää lapsiensa puolta ja tahtoo heille ainoastaan kaikkea  hyvää antaa, mikä vain heidän vallassaan ja mahdollisuuksissaan on. No niin Jumalakin, jolla on paljon paremmat vaikutusmahdollisuudet kuin kellään maallisella isällä.  Jumalan, Taivaallisen Isämme,  kuviahan ne maalliset isämmekin ovat. Siltikin, että ne kuvat voi olla monella tavalla vikaantuneet, turmeltuneet. Isän kaltainen on  isoveljemme Jeesuskin, joka myös katsoo pikkusisarustensa perään suurella rakkaudella.  Mutta me, ne hänen pikkusisaruksensa, emme aina osaa ottaa sitä huolenpitoa ja peräänkatsomista  oikealla tavalla, vaan luulemme motiivit joksikin muuksi, kuin mitä se on: suuri rakkaus meitä kohtaan. Niin suuri, että henkensä antaisi puolestamme. Ja niin Hän tekikin❤️ Me voisimme kai ottaa oppia maallisista pikkusisaruksista, jotka ottaa mallia ihailemastaan isoveljestä kaikessa🙂

"mutta Kristus on uskollinen Poikana, hänen huoneensa haltijana; ja hänen huoneensa olemme me, jos loppuun asti pidämme vahvana toivon rohkeuden ja kerskauksen." Hebr. 3:6

---

Kirjoitin aamulla ensin vihkoon nuo itselleni rohkaisuksi ja muistutukseksi, kun kaipasin jotain sellaista.

Uskokaa... ja se on teidän...

"Jeesus sanoi heille: "Uskokaa Jumalaan.

Totisesti: jos joku sanoo tälle vuorelle: 'Nouse paikaltasi ja paiskaudu mereen', se myös tapahtuu, jos hän ei sydämessään epäile vaan uskoo, että niin käy kuin hän sanoo. 

Niinpä minä sanon teille: Mitä ikinä te rukouksessa pyydätte, uskokaa, että olette sen jo saaneet, ja se on teidän.

Ja kun seisotte rukoilemassa, antakaa anteeksi kaikki mitä teillä on jotakuta vastaan. Silloin myös teidän Isänne, joka on taivaissa, antaa teille rikkomuksenne anteeksi." Markus 11:22-25 KR-92

Kun ihmisen usko ja Jumalan voima kohtasivat...

"Lystrassa oli mies, joka syntymästään saakka oli ollut rampa, jaloistaan voimaton, eikä ollut koskaan kyennyt kävelemään. Mies istui kuuntelemassa Paavalin puhetta, kun Paavalin katse pysähtyi häneen. Paavali huomasi, että mies uskoi voivansa parantua. Hän sanoi kovalla äänellä: "Nouse seisomaan! Oikaise jalkasi." Mies hypähti pystyyn ja käveli." Apt. 14:8-10 KR-92

Tähän hetkeen pysähtyi ajatukseni aamuisen lukemiseni aikana. Halusin hetken miettiä sitä hetkeä kauan sitten Lystrassa. Rampa mies oli tuotu jollakin tavalla, joittenkin toimesta, istumaan siihen, missä hän nyt oli.  Olikohan se paikka joku aukio; tori, teatteri, tms., koska ihmisiä oli siellä koolla kuuntelemassa Paavalia. Halusin katsella sitä, kun mies istuu siellä. Paavali puhuu. En tiedä, istuiko mies siellä ajatuksissaan katse maahan päin, vai oliko hän suunnannut katseensa suoraan Paavaliin. Mutta jokatapauksessa mies mielessään uskoi suuria ja  Paavalin katse tavoitti hänet sieltä toisten joukosta. Pyhä Henki lie antanut Paavalille sen näkökyvyn, että hän kykeni näkemään, että tuo mies uskoo... Ja kohta sen miehen korvat tavoittivat Paavalin sanat siitä, että hän voisi nousta ylös jaloilleen! Jos mies oli siinä vielä mietteissään ollut vaikka katse maahan päin, niin hänen kuulemansa  sanat ainakin hätkähdyttivät hänet, ja silloin ainakin heidän katseensa kohtasivat, kun mies tajusi, että juuri hänelle ne sanat sanotaan.  

Suuri on Herra Jeesus, joka on keskellämme!

"Huutakaa ja riemuitkaa, te Siionin asukkaat!  Suuri on Israelin Pyhä, hän, joka on teidän keskellänne." Jes. 12:6 KR-92

"Koko opetuslasten joukko alkoi riemuissaan suureen ääneen ylistää Jumalaa kaikista niistä voimateoista, jotka he olivat nähneet. He huusivat:

- Siunattu hän, Kuningas, joka tulee Herran nimessä! Taivaassa rauha, kunnia korkeuksissa!" Luuk. 19:37-38 KR-92 

 

Suuri on hän, joka oli heidän keskellään silmin nähtävissä, eläen ihmisenä ihmisten joukossa - kuitenkin Kuningas! Se oli erityistä aikaa. Opetuslapset elivät siinä ihmeessä.  He tajusivat sen erityisyyden, ja sen, kuka heidän keskellään oli...  ja siltikään eivät hekään ehkä ihan kunnolla siinä hetkessä ollessaan. 

Mutta ajat vaihtuvat. Jeesuksen piti mennä takaisin taivaaseen. Hänhän  kuitenkin sanoi, ettei jättäisi yksin heitä, vaan olisi heidän kanssaan aina, joka päivä, ja antaisi heille "toisen Puolustajan" olemaan heidän kanssansa. Tämä koskee meitäkin.

Jeesus myös lupasi tulla takaisin. Tunnistamneko me kuinka erityistä aikaa me elämme? 

"Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä." Luuk. 21:28  

 

Miten vahva tuen ja varjeluksen osoitus meille!

Aamulla vihkoon kirjoitettua...

Saman voi myös halutessaan kuunnella, kun luin ulkona sen:

https://youtu.be/8YX2ZIrJ84w 

Hän kyllä silloin auttoi... "Mutta mitenkäs nyt?"

Kuinka vaikea onkaan omassa arjessa luottaa. Luottaa siihen, että Hän, 

joka kyllä eilen auttoi,  

ja edellispäivänäkin -

  

(tänäänhän selvisin ihan itse  muka... ?) 

 

- niin mistä Hän antaa sen avun

 huomisina päivinä?!? 

Niin kysyn Häneltä, 

joka on luonut taivaat, meret, maat ja mannut, 

ja meidät, ja kaiken, mitä näemme - 

ja emme näe!

Ällistyttävän uppiniskainen olen

ja huonomuistinen.

Vaikka kyse ei ole edes siitä,

etten muistaisi; vaan ihan epäuskosta,

ja halusta pärjätä ihan itse, omillaan.

Armahda minua, armahda meitä! 

Anna anteeksi!

Ja auta nytkin taas!

Vaikka mitään emme ole ansainneet.

"Hän halkaisi meren ja vei heidät sen läpi, hän seisotti vedet roukkioksi. Hän johdatti heitä päivän aikaan pilvellä ja tulen valolla kaiket yöt. Hän  halkoi kalliot erämaassa ja juotti heitä runsaasti, kuin syvistä vesistä. Hän juoksutti puroja kalliosta ja vuodatti virtanaan vettä. Yhä he kuitenkin tekivät syntiä häntä vastaan ja olivat uppiniskaisia Korkeimmalle erämaassa. He kiusasivat Jumalaa sydämessänsä, vaatien ruokaa himonsa tyydyttämiseksi. Ja he puhuivat Jumalaa vastaan sanoen: "Voikohan  Jumala kattaa pöydän erämaassa? Katso, hän kyllä kallioon iski, ja vedet vuotivat ja purot tulvivat; mutta voiko hän antaa myös leipää tai hankkia kansallensa lihaa?"  Ps. 78:13-20 

 

 

Jeesus viihtyi syntisiksi tunnustautuvien seurassa

Kerran Jeesus veti yhtäkkiä mukaansa yhden tullimiehen. Tullimiehiä inhottiin, koska he vetivät välistä omiin liiveihinsä. Mutta nyt yksi heistä tuli vedetyksi Jeesuksen matkaan. Tämä kaveri on kirjoittanut itse siitä tapauksesta. Aika lyhyesti tosin, joten meidän mielikuvitustamne jää kutkuttamaan, mitä hänen mielessään liikkui, kun hän lähti, kun kutsuttiin. 

Mutta sitten, mahtoiko Jeesus  kutsua itse itsensä  tämän tullimiehen kotiin syömäänkin, kuten joskus aiemmin oli tehnyt erään toisen* -  itselleen myöskin rahaa virallisen rahankeruun lomassa kooonneen,  kotiin. Oli miten oli, siellä Jeesus nyt jokatapauksessa oli. Ja isäntä oli varmasti täpinöissään, ja parasta pistetty pöytään.  Sinne oli kutsuttu myös isännän ystäviä ja työkavereita. Yhdessä oltiin pöydässä: Jeesus, Jumalan Poika heidän kanssaan, omine kavereineen. 

Mutta se näky korpesi monia! Itsensä paremmiksi tuntevat, pitivät Jeesuksen toimintaa käsittämättömänä; mennä nyt tuollaiseen talouteen syömään. He jopa tulivat sanomaan mielipiteensä Jeesuksen kavereille. Mutta sen kuuli myös Jeesus, ja oletettavasti talon isäntä itsekin, koska oli kirjoittanut siitä muistiinpanoihinsa.  

Mutta mitä Jeesus sanoi niille ihmettelijöille, itsensä parempaan väkeen asemoiville?  Hän  käski heidän - joiden niin hyvin piti Jumala  sana tuntea, mennä tutkimaan sitä, ja varsinkin sen merkitystä, kun hän sanoi:  "Menkää ja tutkikaa, mitä tämä tarkoittaa: 'Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja.' En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä."  Matteus 9:13

Sen tullimiehen nimi oli Matteus. Hänen omat muistiinpanonsa tuosta kaikesta löytyvät Raamatun kohdasta: Matteuksen evankeliumi 9:9-13.

Samasta tilanteesta kertoo myös Markus 2:13-17. Hän käyttää tullimiehestä toista nimeä: "Leevi". Hän on myös merkinnyt muistiin tämän sanan Jeesukselta: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat..." Markus 2:17

Myös lääkäri Luukas om merkinnut muistiin tuon tapauksen. Hänkin käyttää nimeä Leevi. Ja on ottanut talteen sanat: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä, jotta he kääntyisivät." Luukas 5:32

Jeesuksen seurassa ilmapiiri on armollinen!

---

* Sakkeus. Hänetkin Jeesus kutsui. Epätavallisesta paikasta vieläpä; nimittäin puusta! Sinnehän Sakkeus lyhyenä miehenä oli kiivennyt, jotta kykenisi edes näkemään Jeesuksen kulkevan ohi. Mutta Jeesus luki Sakkeuksen sydämen toiveet, ja pysähtyi puun alle ja ilmoitti tulevansa ihan vieraaksi Sakkeuksen kotiin☀️ 

Tuli suuri ilo Corneliuksen kotiin☀️

Cornelius oli sotilas, sadanpäällikkö italialaisessa kohortissa. Mutta hän oli muutakin: "hän oli hurskas ja jumalaapelkäävä", ja niin oli hänen perheväkensäkin. Hän antoi myös "runsaasti almuja juutalaisille ja rukoili alati Jumalaa." 

Mutta kaikesta tästä huolimatta, oliko hänen tilanteensa jotenkin toivoton? Hänhän  ei kuulunut lupausten kansaan, juutalaisiin. Millaisessa toivossa Cornelius perheväkensä kanssa eli?  Jokatapauksessa hänen uskonsa oli varmasti vahva. Hän varmastikin uskoi, että vaikka hän ei kuulunut lupausten kansaan, Jumala kuitenkin huomioi senkin, joka ei siihen kuulu, jos joku Jumalaa tahtoo kuitenkin palvella. Eikä Cornelius väärässä ollutkaan. Jumala osoitti sen hänelle eräässä hänen rukoushetkessään ja ilmoitti Corneliukselle, että hänen rukouksensa ja almunsa olivat tulleet huomioiduiksi Jumalan silmissä, ja että "hän on muistanut sinut". Mikä ihana sana Corneliukselle!

Siitä sitten Jumala johdatti häntä eteenpäin; käskien noutaa apostoli Pietarin kotiinsa. Hänellä olikin sitten välitettävänään  ihmeellinen lahja Corneliuksen perheelle ja hänen muille läheisilleen, jotka Cornelius oli kutsunut kotiinsa: "Te olette kuulleet Jeesuksesta... Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa hänen nimensä voimasta syntinsä anteeksi." 

Ja sitten: "Pietarin vielä puhuessa laskeutui Pyhä Henki kaikkiin, jotka olivat hänen sanojaan kuulemassa. Kaikki Pietarin mukana tulleet juutalaiset uskonveljet ihmettelivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin myös pakanoihin; he kuulivat, kuinka nämä puhuivat kielillä ja ylistivät Jumalan suuruutta.

 Silloin Pietari sanoi: "Kuka voi estää kastamasta näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niin kuin mekin?" Hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen. He pyysivät sitten häntä jäämään sinne vielä muutamaksi päiväksi." 

Teksti perustuu: Apostolien teot, luku 10.

 

.

Se oli juhlakokous erämaassa!

Jeesus saapui kulkiessaan Galilean rantamaille. Hän nousi vuorelle ja istui siellä. Hänen luokseen alkoi tulla paljon kansaa. Jostakin he olivat saaneet kuulla, että Jeesus oli siellä nyt. Ihmiset olivat nähneet vaivaa toisten hyväksi lähtiessään Jeesuksen perään. He olivat tulleet erityisesti sairaiden läheistensä takia, sillä sanotaan; "he toivat mukanaan rampoja, raajarikkoja, sokeita, mykkiä ja paljon muita". Ja heidät asetettiin siihen Jeesuksen eteen. Emme tiedä, millainen hetki se oli; katseliko  Jeesus heitä eteensä tuotuja hetken hiljaa, ihmisten odotellessa, että mitä nyt tapahtuu. Ja miten kaikki muuten tapahtui; kulkiko Jeesus siinä sairaiden keskellä koskettaen heitä, vain sanoiko vain sanan... Mutta yksinkertaisesti vain sanotaan: "hän paransi heidät". Se oli siinä!

Mutta ihmiset hämmästyivät tapahtunutta: rammat alkoivat kävellä, mykät rupesivat puhumaan, joilla oli vaillinaiset jäsenet, ne tulivat kokonaisiksi ja terveiksi. Sokeat alkoivat nähdä, kuurot kuulla, ja taudit paranivat hetkessä. Mielet tervehtyivät, kivut poistuivat.  Mitä siitä seurasi? Varmaan aika mekkala kaikin tavoin. Ihmiset huusivat, nauroivat, itkivät, ylistivät! Se kaikki oli ilosta ja ihmetyksestä ja kiitollisuudesta niin suurten ihmeiden, Jumalan tekojen tähden. Ja ihmiset eivät tahtoneet lähteä sieltä pois! He olisivat halunneet aina olla Jeesuksen seurassa siellä. Mutta hän tiesi, että heidän oli palattava kotiinsa, omaan arkeensa, sillä hänenkin oli jatkettava matkaa, jotta voisi muillekin julistaa Jumalan tekoja ja tehdä niitä.

Ihmiset olivat jo kolme päivää olleet Jeesuksen luona. Ruoat olivat huvenneet, eikä Jeesus tahtonut lähettää ihmisiä nälissään kotimatkalle. Hän kutsui opetuslapsensa ja kysyi, montako leipää heillä oli. Niitä oli kuulemma seitsemän ja muutamia kalansinttejä. Ja sitten Jeesus käski väen istua. Ihmiset ihmettelivät, että mitä nyt tapahtuu?  Jeesus näkyy ottavan ne leivät ja kalansintit käteensä... Ja kiittävän niistä Jumalaa,  ja nyt palastelevan ne osiin... Ja nyt hän jakaa ne opetuslapsilleen... Nyt he lähtevät liikkeelle... ja tulevat tänne... kohta minäkin saan... Kiitos... Jeesus!

Kun tuo suuri ruokailu, oikein juhlakokous - vaatimattomasta kattauksesta huolimatta - oli ohi, saatiin tähteitäkin kerätä vielä seitsemän korillista. Kenellehän ne meni? Mutta varmaa on, etttä jokainen oli kokenut jotain suurta! On vaikea edes kuvitella ihmisten tuntoja, kun he kotiinsa kävelivät. Entiset jalkavaivaiset ihmettelivät kävelyn ihmeellisyyttä, käsivaivaiset tekivät käsillään ihan huvikseen kaikenlaista, nyppivätä varmaan maasta asioita ihan huvikseen. Samoin sokeana olleet. Kuulovammaa kärsineet ihmettelivät eri ääniä; ihmisistä ja linnuista. Jopa jalkojen aiheuttamaa ääntä. Nyt puhumaan pystyvät ihmettelivät puhumisen ihmettä! Ja ne, joiden mieli oli ollut sairas, ylistivät Jumalaa muiden mukana. Kaikki olivat saaneet jotakin; ns.  terveetkin taivaallista leipää ja kalaa.

(Aihe saatu: Matt. 15:29-39)

Tänä aamuna minua ihastutti se, kuinka Jumala käyttää tavallisia ihmisiä sanansaattajinaan

Se oli se tilanne, kun kaivolla elävää vettä saanut,  riensi heti kertomaan asian muillekin:

"Nainen jätti vesiruukkunsa siihen, meni kaupunkiin ja sanoi ihmisille: "Tulkaa katsomaan, tuolla on mies, joka kertoi minulle kaiken mitä olen tehnyt! Olisiko Messias?" Ihmiset lähtivät kaupungista ja tulivat Jeesuksen luo. ... Monet tuon Samarian kaupungin asukkaista uskoivat Jeesukseen kuultuaan naisen todistavan: "Hän kertoi minulle kaiken mitä olen tehnyt." 

Kun samarialaiset tulivat Jeesuksen luo, he pyysivät häntä jäämään kaupunkiin, ja hän  jäikin sinne kahdeksi päiväksi. Yhä useammat uskoivat Jeesukseen kuultuaan hänen itsensä puhuvan, ja sanoivat naiselle: "Nyt emme enää usko vain sinun puheesi perusteella. Me olemme nyt itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja." Joh. 4:28-30, 39-42 KR-92

Ja Jeesus iloitsi varmaan hengessään tästä kaikesta suuresti. Sillä välin, kun nainen oli lähtenyt kaupunkiin kertomaan, mitä Jeesus oli hänelle sanonut, opetuslapset tarjosivat Jeesukselle sitä ostamaansa ruokaa. Mutta Jeesuksella oli ihan muuta ilonaihetta! Hän iloitsi kun näki uskoa häneen ja kuinka hänen sanansa lähti leviämään:

"Mutta hän  sanoi heille: Minulla on ruokaa, josta te ette tiedä." 

" ... Minun ruokani on se, että täytän lähettäjäni tahdon ja vien hänen työnsä päätökseen."

 "Sadonkorjaaja saa palkkansa jo nyt, hän kokoaa satoa iankaikkiseen elämään, ja kylväjä saa iloita yhdessä korjaajan kanssa." Joh. 4:32,34,36  KR-92

Mietin vielä naista. Emme tiedä millaisin miettein hän lähti kaivolle sinä päivänä. Mutta hän kohtasi ilon, ja jakoi sen heti muille ihan arkisella tavalla.  Jos se nainen ei olisi mennyt kaivolle, eikä mennyt Jeesuksen kohtaamisen jälkeen kertomaan  kaupunkiin kohtaamisestaan, monta samarialaista olisi kenties jäänyt ilman elävää vettä...

Siinä on itselle mietittävää... Ettei jättäisi kertomatta... Muistaisi, että se voi olla hyvin pieni ja arkinen asia, josta alkaakin jotain suurta: Jumalan vedet virrata, tuulet puhaltaa, sana levitä, uskoa syntyä. Me emme useinkaan varmaan ymmärrä, mikä kaikki voi vaikuttaa, ja miten suuri on Jumalan voima ja vaikutus - meissäkin:)

Olkoon Herra armollinen meille.❤️

Siunausta sinun päivääsi☀️

Uskonko olevani kuin heinäsirkka vain?

Tuossa alla olevassa linkissä on hyvä kirjoitus  Israelin kansan vaelluksen ajasta kohti kotimaataan. Siinä oli siitä, että meidän pitäisi oikein nähdä asemamme Jumalan edessä: emme ole kuin heinäsirkkoja jättiläisten edessä, vaan Jumalan perillisiä!

Teksti on englanniksi, mutta sen voi koneella kääntää suomeksi. Niin minäkin tein.

https://hebrew4christians.com/Scripture/Parashah/Summaries/Shelach_Lekha/Grasshopper/grasshopper.html

Onko tämä tarkoitettu rohkaisemaan vai lisäämään vaatimuksia...?

Kyseessä oli lukujakso (Hebr. 12:1-6 KR-92), joka alkaa sanoin: "Kun siis ympärillämme on todistajia kokonainen pilvi, pankaamme mekin pois kaikki mikä painaa ja synti, joka niin helposti kietoutuu meihin. Juoskaamme sinnikkäästi loppuun se kilpailu, joka on edessämme." (jae 1).

Mutta heti siis jo tuossa alussa tuli mieleen se kysymys, että "onko tämä tarkoitettu rohkaisemaan, vai lisääkö se vaatimuksia?", koska jae on tuttu ja itsestä tuntuu, että on monin tavoin taakoitettu, painolasteja on. 

Mutta kun tarkemmin mietin tuota lukemaani, en usko, että taakkojen alla oleville lisätään painoa uusilla vaatimuksilla; rimpuilla itse kantamuksista irti. Se on varmaankin niin, että:

"Hei, sinä voit/saat laskea tuon. Ja annas, niin minä autan sinua, se on vaikea irrottaa itse. Tiedän, että olet nyt väsynyt ja sinusta tuntuu, ettet jaksa enää jatkaa. Mutta kuule, lepää nyt, ja syö vähän, että saat voimia. Sitten taas sinulla on voimia lähteä liikkeelle. Ja minä, sinun auttajasi, en jätä sinua yksin yhtenäkään hetkenä. Minä seuraan matkaasi koko ajan, joka hetki. Minulta ei jää huomaamatta mikään. Sinä saat olla täysin turvallisella mielellä, sillä minä näen ja kuulen, ja olen paikalla aivan koko ajan, vaikka sinä et itse minua havaitsisikaan. Olen niin lähellä, että kuulen heikoimmankin huokauksen sinulta, tunnen henkäyksesi jopa. Ole siunattu, sinä minulle rakas! En minä voisi unohtaa enkä jättää sinua!"

Kuuluisiko siinä valmentajan, lääkärin, Vapahtajan ääni? 

"...vihreille niityille hän vie minut lepäämään, 

virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa..."

Jumala voi käyttää pakomatkojakin sanansa levittämiseen!

"Mutta Saul tahtoi tuhota seurakunnan. Hän kulki talosta taloon, raastoi miehet ja naiset ulos ja toimitti heidät vankilaan. Ne, jotka näin olivat hajaantuneeet, kulkivat seudulta toiselle ja levittivät evankeliumin sanaa. Filippos tuli Samarian pääkaupunkiin ja julisti sen väelle sanomaa Kristuksesta." Apt. 8:3-5 KR-92 

Voi olla, etteivät nämä hajalleen pakomatkalle ajetut, jotka kulkivat paikasta toiseen, etsien aina uutta olinpaikkaa, kokeneet olevansa siinä tilanteessa missään suuressa mukana. Mutta he olivat. Nämä nimettömiksi jääneet, kenties suuren ahdistuksenkin vallassa sanaa levittäneet, tekivät osaltaan samaa, kuin nimeltä mainittu Filppos.

Ja kukas tässä olikaan "roiston" roolissa: Saul, tuleva Jumalan mies, Paavali! Ihmeelliset ovat Herran suunnitelmat ja tiet! Jo siinä vaiheessa Jumala vaikutti niin, että Saulus Paavalin tekosten takia - jolloin hän luuli palvelevansa Jumalaa, ajamalla uskovat ahdinkoon - sanoma Kristuksesta levisikin entistä laajemmalle!

Paavali varmaan suri myöhemmin entisen minänsä - Saulin - tekoja, mutta kenties hän myös sai Jumalalta lohdutusta siitä, että sen kaiken vuoksi oli myös sanoma Kristuksesta laajemmalle levinnyt. Kukaties  hänelle jopa jotkut ihmiset kertoilivat omia kokemuksiaan siitä,  että juuri näin he olivat saaneet sanan kuulla.

Tämä alempi kuva, selitys sille: Kyseessä oli arkinen tilanne. Kauppamatkalla löytyi tieltä omaan talouteen kuuluvaksi tunnnistettu. Jo etäältä nähtiin, noukittiin mukaan☀️

Jumalan rakastamisesta; miten siinä tunteekin puutteellisuutensa

Apostoli Johannes puhuu paljon rakkaudesta ja rakastamisesta. Tänä aamuna oli päivän luettavissa juuri siitä, kuinka meidän pitäisi koko sydämestämme kysyä Herran tahtoa ja noudattaa sitä; (Ps. 119:10) sekä (1. Joh. 5:3). Ja sitten vielä se tilanne, kun Jeesus Pietarilta kysyi ne kolme kysymystä, että rakastaako Pietari häntä. Ja Pietari vastasi niihin; kyllä. (Joh. 21:15-19). 

Mutta minulla mielen kipeyttä aiheutti se, että mitä itse voisin vastata noihin kysymyksiin?! Voisinko kirkkain silmin väittää rakastavani täydestä sydämestä, ja haluni olla ainostaan kysyä Jumalan tahtoa ja täyttää sitä? Ja voisinko itse väittää rakastavani jopa enemmän kuin toiset? (Pietari tosin oli juuri käynyt todella pohjalla, joten ei epäilystäkään, etteikö hän olisi voinut nyt sanoa täydestä sydämestä rakastavansa). Mutta minä?

Apostoli Johannes tosin kirjoittaa (oli sekin päivän luettavissa); että: "Sitähän Jumalan rakastaminen on, että pidämme hänen käskynsä, eivätkä ne ole raskaat." 1. Joh.5:3 KR-92). Tuo selventää sitä, että rakastamisessa ei ole kyse siitä, miltä tunne-elämässä tuntuu, vaan sitoutuminen on siinä se pointti. Mutta sinäkin voi olla tiukkaa ja tuntua vaikealta.

No, sitten minulle tuli mieleen jostakin sellainen ajatus, että "rakkaudessa te olette lapsia". En tiedä,  mistä ajatus on. Raamatusta en löytänyt. Ehkä se muistuttaa jotain jaetta. Mutta tuo ajatus vaatii vähän - lapselta! Jos ajattelemme ihan tavallisesti lapsia, niin millaista se heidän rakkautensa on? Eivät he mieti sitä asiaa, että rakastankohan minä nyt isää ja äitiä? Onko minulla nyt tarpeeksi rakkautta ja oikeanlaista? Ei näin. Vaan lapsi rakastaa niin, että turvautuu isään ja äitiin, kun on joku huoli ja hätä. Rientää miettimättä heidän luokseen. Tahtoo päästä syliin. Ja ilonsa hetkilläkin sen isälle ja äidille ilmaisee. Ja kukin oman luonteensa mukaan. Leikkii leikkejään. Vauvat elävät täysin vanhempiensa hoidon varassa. Mutta jos ajatellaan lapsen kasvua, niin ei ne nuoret mieti vanhempiensa rakastamista, vaan voi olla aikamoisia vääntöjä  ja irtiottoja, mutta tiukan paikan tullen isä ja äiti on kuitenkin niitä, joiden puoleen käännytään. Ja isä ja äiti ottaa mieluusti vastaan lapsen, kun lapsi heidän lähelleen haluaa. Ja näin tekee erityisesti Taivaallinen Isä! Hänellä ei ole meidän maallisten vanhempien puutteita, siinä rakkaudeen taidossa ja huolenpidossa. Niinpä me siis:  "...saamme rohkeasti lähestyä Jumalaa..." 1. Joh. 5:14 KR-92 ❤️

Jumalan rakkaus meitä kohtaan... Ainoastaan se voi kasvattaa meissä rakkautta häntä kohtaan. Emme saa sitä  aikaan millään itsemme piiskaamisella.

☀️☀️☀️

Siunatkoon sinua tänään Herra armonsa ja rakkautensa auringolla!  Sen alle minäkin tahdon jäädä...

Mitä ihmiset eivät olisi valinneet, sen Jumala valitsi!

Raamatussa on useita esimerkkejä siitä, että Jumala katsoo eri tavalla kuin me ihmiset. Hän valitsee sen, joka ei omasta mielestään ole mitään, eikä ole sitä toistenkaan mielestä. Mutta Jumala näkee toisin.

Mooses oli tällaisesta hyvä esimerkki. Mutta ennenkuin Jumala otti Moosesta käyttöönsä, otettiin Moosekselta pois omat luulot. Muistetaan, kuinka Mooses päätyi lähtemään pakomatkalleen. Hän oli kuvitellut, että hänen oma kansansa tajuaisi, että nyt tässä heidän edessään seisoo se mies, joka vapauttaisi kansan raskaasta orjuudesta Egyptissä. "Ja hän luuli veljiensä ymmärtävän, että Jumala hänen kätensä kautta oli antava heille pelastuksen; mutta he eivät sitä ymmärtäneet." Apt.7:25-29. Hänestähän voisi tulla vaikka faarao, jolle kaikki olisi mahdollista. Mutta Jumala näki toisin. 

Jumala antoi Mooseksen joutua tilanteeseen, jossa hän pikaistuksissaan tappoi miehen, egyptiläisen, ja luuli, ettei sitä kukaan ihminen nähnyt. Mutta nähty oli. Kun se asia valkeni Moosekselle, hän pakeni Egyptistä. Siinä meni hänen omat luulonsa suuruudestaan. Hänellä oli uudessa elämäntilanteessaan erämaassa runsaasti aikaa - 40 vuotta -  katua tehtyä, jota ei enää saanut tekemättömäksi. Mutta Jumala näki senkin toisin. Nyt Mooseksella oli runsaasti aikaa, se sama 40 vuotta, oppia erinäisiä asioita; kuten vaikkapa sitä, että miten erämaassa selviydytään. Niitäkinhän taitoja Mooses tulisi hyvinkin tarvitsemaan, kun hänestä tulisi se - joksi Jumala hänet teki - ei Mooses itse. Kun Mooseksen pitkät erämaaopinnot olivat ohitse, alkoi se työ, johon hänet oli koulutettu. Kansan vapauttaminen ja johtaminen pois Egyptistä.

Muita esimerkkejä: Jaakob, pettäjä, ja hänen vaimonsa Raakel. Jaakob sai petoksella vanhemmalta veljeltään esikoisoikeudet. Ja Raakel oli nuorempi sisar, josta aikanaan syntyi Joosef. Joosef, hän, jonka veljet myivät Egyptiin. Jumalalla oli kauaskantoinen suunnitelma, jota mikään ei voinut sotkea. Kateellisten ja katkerien veljien takia, tämä nuorempi veli, Raakelista syntynyt, jota isä Jaakob kaavaili perinnön saajaksi, päätyikin katkeralla tavalla Egyptiin. Kaikki näytti olevan ohi, luultiinhan Joosefin kuolleen villieläimen raatelemana. Veljet kyllä tiesivät asioiden oikean laidan. Ja Jumala. Hän tiesi myös  senkin, mikä Joosefista oli tuleva: Egyptin valtias. Mutta sekin tapahtui vaikean koulun kautta, johon kuului orjuus ja vankila. Mutta sitten tuli Jumalan aika toteuttaa omat suunnitelmansa: Joosef pelastaisi - Egyptin valtiaana -  Jumalan kauaskantoisen suunnitelman mukaan -  myös isänsä perhekunnan nälkäkuolemalta. Kateelliset veljetkin joutuivat nöyrtymään hänen edessään, vaikka aikanaan kiristelivät hampaitaan Joosefin kertomien unien takia, jotka näyttivät jo silloin asioiden tulevaa suuntaa.

Kauaskantoinen suunnitelma...: Neljäsataa vuotta myöhemmin tulisi olemaan siitä kansasta Mooses, joka aluksi oli Egyptin prinssi, mutta josta oli Jumalan suunnitelmien tuleva muuta: kansan vapauttaja siitä orjuudesta, johon Joosefin aikakauden jälkeen olivat joutuneet.

Mutta vielä paljon kauaskantoisempikin suunnitelma Jumalalla on: Hän lähetti oman Poikansa, Jeesuksen, pelastamaan ihmiset synnin vallasta, jonka valtaan kaikki ihmiset ovat orjiksi joutuneet. Mutta otettiinko tätä Taivaallista Prinssiä riemuiten vastaan? Häntä, joka tuli päästämään sidotut vapauteen ja johdattamaan kotiin? Ei otettu. Häntä hyljeksittiin, ja yhäkin tehdään niin. Hän ei näyttänyt ja kuulostanut siltä, jollainen hänen ihmisten mielestä olisi tullut olla. Kuitenkin Hän, Jeesus, on se, jonka Jumala valitsi, ja jonka kautta hän suunnitelmaansa toteuttaa siihen asti kun kaikki on valmiina: "Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: "Tulkaa,  minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka  on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti." Jeesuksen sanoin, Matteuksen evankeliumissaan muistiin merkitsemänä, Matt. 25:34. Matteus on kirjoittanut muistiin evankeliuminsa luvuissa 34 ja 35, enemmänkin siitä, mitä Jeesus kertoi lopun ajoista. Jeesus puhui niistä, kun hänen seuraajansa olivat siitä asiasta häneltä kysyneet.

"Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman."  Apostolien teot 4:12.  

Se nimi on Jeesus. Jeesus itse sanoi, ettei hän heitä luotaan ketään, joka hänen tykönsä tulee: "...ja sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos." Johanneksen evankeliumi 6:37. 

Sinä saat tulla! Minä saan tulla! Eikä meitä heitetä pois☀️

Hän näkee ja kuulee kyllä koko ajan

"Mutta Herra näki heidän ahdinkonsa ja kuuli heidän avunhuutonsa. Hän muisti liittonsa ja armahti heitä, osoitti suuren laupeutensa." Ps. 106:44-45 KR-92 

"Hän on pitänyt huolen palvelijastaan Israelista, hän on muistanut kansaansa ja osoittanut laupeutensa Abrahamille ja hänen jälkeläisilleen, ajasta aikaan, niin kuin hän on isillemme luvannut." Luuk. 1:54-55 KR-92 

Nuo yllä olevat olin pari päivää sitten kirjoittanut vihkooni, kun olin ne päivän sanasta lukenut ja  kokenut rohkaisevina.  Sitten  oli "sattumalta" Raamatusta silmiin osunut:

"Näin sanoo Herra Sebaot: Jos tämä onkin uskomatonta niiden silmissä, jotka noina päivinä ovat jäljellä tästä kansasta, tarvitseeko sen olla uskomatonta minun silmissäni? kysyy Herra Sebaot." Sakarja 8:6 KR-92

Kun ystävä kutsutaan yhteiseen olemiseen..

Luin eilen "Kohtaa minut täällä" -jutun Brander-blogista: https://www.brander.name/?p=5025. Juttu kannattaa lukea tuolta blogista, mutta siinä oli pari esimerkkiä, jutun varsinaiseen aiheeseen. Toinen oli retkiaiheinen. Toisessa puolestaan kutsuttiin ystävä kotiin mukavaa iltaa viettämään. Ystävä tuli, mutta kutsujan mielessä olleet odotukset olosuhteista, jotka hän oli ajatellut olevaksi, eivät täyttyneet. Miten suhtautuisin? Käyttäisinkö sen ajan sättimällä itseäni kaikesta siitä, mikä meni mönkään? Entäs jos olisimme kutsuneet Jumalan? 

Tänä aamuna mieleeni tuli tästä kohtaamisasiasta sekin, että jos Jumala on kutsunut meidät... Aika ja paikka ovat oikeat, olosuhteetkin ovat, mutta kutsuttu kaveri murheiden keskellä (me, minä). Kutsuja ottaa huomioon hänen saapuessaan kyllä kaverin huonon päivän, murhellisen mielen, kaverin tarpeen puhua ongelmastaan. Kutsuja kenties juuri senkin takia kutsui hänet, että saisi ilahduttaa, lohduttaa, rohkaista - vakuuttaa voimakasta tukeaan ja apuaan kaverinsa tilanteeseen. Siltikin vaikka kaveri olisi ihan uusi, vastatullut. Ja huomioon osataan ottaa myös ne epäsosiaaliset, vähäpuheiset tyypit... (kuten minä).

Ja entä se kaveri? Ehkä hänen tulisi uskoa ystäväänsä, luottaa tähän ystävään, ottaa täysin todesta, kun hän lupaa pitää huolta ja ottaa hoitaakseen asian? Voisimme hengähtää helpotuksesta ja keskittyä yhdessäolemiseen iloiten pöydän antimista, ym.

Vika on varmaankin siinä, että emme ole vielä tulleet tarpeeksi tuntemaan ystävämme luonteenlaatua, tulleet läheisiksi, käsittäneet kaverimme pyyteetöntä rakkautta ja hänen täydellisen hyviä tekojaan meidän hyväksemme, meidän puolestamme. Emme ehkä täysin osaa uskoa siihenkään, että tämä rikas, ylhäinen kaveri, oikeasti tahtoisi olla kaverimme; ja varsinkaan, että voisimme mennä hänen häihinsä - tällaisia kun me vain olemme. Mutta täysin tosissaan meidät kutsuttiin, oikeasti meitä juuri sinne kaivataan:)

"Emmehän me, silloin kun saatoimme teidän tietoonne Herramme Jeesuksen Kristuksen voiman ja tulemisen, olleet lähteneet seuraamaan mitään ovelasti sepitettyjä taruja, vaan olimme omin silmin saaneet nähdä hänen jumalallisen suuruutensa." 

Apostoli Pietari 

Hän lupasi olla kanssamme joka päivä!

"Niin kuin vuoret ympäröivät Jerusalemia, niin suojaa Herra kansaansa nyt ja aina." Ps. 125:2 KR-92

"Itse rauhan Herra suokoon teille rauhan, aina ja kaikin tavoin. Herra olkoon teidän kaikkien kanssa." 2. Tess. 3:16 KR-92

"Yksi on Jumala, kaikkien Isä! Hän hallitsee kaikkea, vaikuttaa kaikessa ja on kaikessa." Ef. 4:6 KR-92

"Jumala on myös antanut Kristuksessa meille perintöosan, niin kuin hän oli suunnitellut ja ennalta määrännyt - hän, joka saattaa kaiken tapahtumaan tahtonsa mukaisesti. Siksi meidän, jotka olemme jo ennalta saaneet panna toivomme Kristukseen, tulee elää Jumalan kirkkauden ylistykseksi. Kristukseen tekin nyt uskotte kuultuanne totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin. Häneen uskoessanne te myös olette saaneet luvatun Pyhän Hengen sinetiksenne. Se on meidän perintöosamme vakuutena, joka takaa meille lunastuksen, Jumalan kirkkauden ylistykseksi." Ef. 1:11-14 KR-92

Vaikka tuntuisi miltä, Jumala ei ole kaukana sinusta ja minusta!

"... "Jumala ei kylläkään ole kaukana yhdestäkään meistä: hänessä me elämme, liikumme ja olemme..." Apt. 17:27-28 KR-92

"... hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti. Tämä puolustaja on Totuuden Henki... hän pysyy luonanne ja on teissä." Joh. 14:16-17 KR-92 

Isä, Poika ja Pyhä Henki, kaikki yhdessä ovat puolellamme.

Alkoi soida mielessä vanhasta laulusta:

 "...me kainoja ollaan ja pieniä vaan, mut Luoja ei unhoita kukkiakaan... Hänen kenttänsä kirjoomme, laaksot ja haat, ja viehkeiksi verhoomme vihreät maat..." 

Jotenkin noin:)

Pelotta saamme olla... ja palvella - Hänen lapsinaan!❤️

"Hän on osoittanut laupeutensa...

Näin me saamme pelotta palvella häntä vihollisistamme vapaina, pyhinä ja vanhurskaina hänen edessään kaikkina elämämme päivinä." Luuk. 1:74-75 KR-92

Pelokas ihminen pelkää kaikenlaista: sairauksia, onnettomuuksia,virheitä, toisia ihmisiä... ja jopa Jumalaa. Raamattu toki sanoo, että Jumalaa tulee "pelätä"*, mutta Herran oman, Jumalan lapsen, ei tarvitsisi pelolla "pelätä" häntä, vaan kunnioittaa ja rakastaa - kuin Isää. Ja millaista se pienen lapsen, ja vaikkapa isommankin rakkaus on? Niinkuin kotona ollaan luottavaisena ja ihan omana itsenämme miettimättä alituiseen, että "onpa isä pelottava" ja/tai "etten nyt vain pienintäkään virhettä tekisi!?" Meidän maallisissa isissämme on toki usein sellaisiakin, jotka kenties pelottavat meitä; varsinkin omien tekostemme tähden, mutta myös isät itse voivat olla jollakin tavoin sellaisia, että tilanne heidän kanssaan ei ole paras mahdollinen.

Mutta kun ajatellaan Taivaan Isää, meidän Isäämme, jossa ei ole vikaa, "ei vaihteen varjoa", niin häntä meidän ei tarvitse pelolla pelätä. Näinhän tuo Sakariaan kiitosrukouksesta peräisin oleva jaeparikin tuolla alussa sanoo, että  "...saamme pelotta palvella ... pyhinä ja vanhurskaina... kaikkina elämämme päivinä."!

"...pelossa on rangaistusta;  se joka pelkää, ei ole vielä päässyt täydelliseksi rakkaudessa." Emme kykene rakastamaan  oikein  sellaista, jota kohtaan tunnemme pelkoa. Kunnioitus on eri asia. Ja luottamus hyvä. Oppimista meillä totisesti riittää. Mutta Isä on kärsivällinen kanssamme; ei meitä soimaa arkuudestamme, kun opettelemme asioita - koko elämämme täällä.  Täysin "aikuisia" olemme vasta kotona taivaassa; emme täällä lastentarhassa/koulussa.  

"Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema."

---

* 

"Pelkää Herraa, sinun Jumalaasi." 5. Moos. 6:13

"...pelkää häntä." 5. Moos. 8:6

❤️❤️❤️

Sinä olet Jumalalle, Isälle, rakas!

Kun Jumala lähettti... Se oli mahtavaa!

"Ananias lähti. Hän meni sisälle taloon, pani kätensä Saulin päälle ja sanoi: "Saul, veljeni! Herra on lähettänyt minut - Jeesus, joka ilmestyi sinulle, kun olit matkalla tänne. Hän lähetti minut, jottta saisit näkösi takaisin ja täyttyisit Pyhästä Hengestä." Apt. 9:17 KR-92

"... Hän johdattaa minut valoon, minä saan nähdä, kuinka hän pelastaa minut." Miika 7:9 KR-92

Ja tuossa se Saulus Paavali sitten jo kirjeessään puhuu, ja neuvoo muita:

"Te mielettömät galatalaiset, kuka teidät on lumonnut? Asetettiinhan teidän silmienne eteen aivan avoimesti Jeesus Kristus ristiinnaulittuna! Vastatkaa vain tähän kysymykseen: saitteko te Hengen tekemällä lain vaatimat teot vai kuulemalla ja uskomalla evankeliumin? Kuinka voitte olla noin mielettömiä! Te aloitittte Hengen varassa. Pyrittekö nyt päämäärään omin avuin? Turhaanko tämä kaikki on tullut teidän osaksenne? Tuskinpa vain. Lahjoittaako Jumala teille Hengen ja antaako hän  voimatekojen tapahtua teidän keskuudessanne sen tähden, että te noudatatte lain käskyjä, vai sen tähden, että te uskotte kuulemanne evankeliumin? Muistattehan Aabrahamin: "Hän uskoi Jumalan lupaukseen, ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi." Gal. 3:1-6 KR-92

Tässä puolestaan on äänessä  Simon Pietari: 

"Kun Pietari ja Johannes vielä puhuivat kansalle, tulivat paikalle papit, temppelivartioston päällikkö ja saddukeukset. He olivat suutuksissaan siitä, että apostolit opettivat kansaa ja Jeesuksen ylösnousemukseen vedoten julistivat ylösnousemusta kuolleista. He pidättivät Pietarin ja Johanneksen ja panivat nämä yöksi vankilaan; oli näet jo ilta. Mutta monet niistä, jotka olivat kuulleet heidän puheensa, uskoivat. Miehiä oli nyt jo noin viisituhatta. Seuraavana päivänä kokoontuivat Jerusalemissa juutalaisten hallitusmiehet, vanhimmat ja lainopettajat. Ylipappi Hannas oli paikalla, samoin Kaifas, Johannes, Aleksandros ja kaikki muut, jotka olivat ylipapillista sukua. He käskivät tuoda apostolit eteensä ja kysyivät: "Millä voimalla ja kenen nimessä te tämän teitte?" Silloin Pietari, Pyhää Henkeä täynnä, sanoi heille: "Kansan hallitusmiehet ja vanhimmat! Jos meidät nyt pannaan vastaamaan sairaalle tekemästämme hyvästä teosta ja ilmoittamaan, kenen nimessä hänet on parannettu, niin tietäkää tämä, te kaikki ja koko Israelin kansa: se tapahtui Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä. Hänet te ristiinnaulitsitte, mutta Jumala herätti hänet kuolleista. Hänen voimastaan tämä mies seisoo terveenä teidän edessänne. Hän on se kivi, joka ei teille rakentajille kelvannut mutta josta on tullut kulmakivi. Ei kukaan muu voi pelastaa kuin hän. Mitään muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei ole ihmisille annettu koko taivaankannen alla." Kun neuvoston jäsenet näkivät Pietarin ja Johanneksen rohkeuden ja totesivat heidät oppimattomiksi kansanmiehiksi, he olivat ihmeissään. He tunsivat nämä Jeesuksen seuralaisiksi, ja kun he vielä näkivät parannetun miehen seisovan apostolien vieressä, he eivät voineet väittää vastaan." Apt. 4;1-14  KR-92 

Nämä ylle kirjoitetut Raamatunkohdat oli minulla tänään lukuvuorossa siitä vanhasta päivän sanasta, josta aamuisin luettavani otan. Ja minusta tämä oli mahtavaa!  Tuosta aivan ylinnä olleesta kohdasta ajattelin, että Jumala  voi tänäänkin lähettää - ja varmaan tekeekin juuri  niin - ihmisiä niiden luokse, joita Hän kutsuu omakseen, tai tahtoo erityisesti auttaa muuten. Häntä ei estä mikään. Hänellä on kaikki voima. Ja Hän voi lähettää kenet tahtoo, ja kenen luokse tahtoo. Ananiashan ei ensin tahtonut mennä, koska pelkäsi. Mutta hän muutti mielensä, kun Jumala kertoi hänelle, mikä suunnitelmana oli Saulus Paavalin suhteen:)

Tuota Paavalin kirjoittamaa kirjettä lukiessa, saattoi sen hyvin kuvitella kasvokkain puhuttuna galatalaisille, Paavalin ihmetellessä ja neuvoessa heitä. 

Pietarista ja Johanneksesta: Tässä he muuten olivat taas yhdessä liikkeellä. Taisivat olla kaveruksia, tai ainakin hyvin sopivat yhdessä työtä tekemään. Silloinkin, kun Jeesus oli kuulusteltavana, olivat Johannes ja Pietari yhdessä liikkeellä. Johanneksen vaikutuksesta Pietarikin  pääsi silloin portista sinne alueelle: "Simon Pietari ja eräs toinen opetuslapsi menivät Jeesuksen perässä. Tuo toinen oli ylipapin tuttu ja  pääsi siksi Jeesuksen mukana ylipapin palatsin pihaan." Joh. 18:15.  Ja sittenhän oli se tilanne Jeesuksen ylösnousun jälkeen rannalla, jolloin Pietari halusi saada selville senkin, millaisen kuoleman  Johannes tulisi saamaan, kun Jeesus oli Pietarille hieman valottanut tälle tulevaa osaa: "Pietari kääntyi katsomaan taakseen ja näki, että heidän perässään tuli Jeesuksen rakkain opetuslapsi... Hänet nähdessään Pietari kysyi: "Entä hän, Herra?" Joh. 21:20-21.  Ja nyt sitten Johanneskin, jolla oli varmasti hyvinkin tuttuja noiden kuulustelijoiden joukossa, oli itse kuulusteltelvana.

Että luottaisin...!

"Kaleb sanoi Joosualle: Toverini, jotka olivat käyneet siellä minun kanssani, lannistivat kansan rohkeuden, mutta minä pysyin uskollisena Herralle, Jumalalleni." Joosua 14:8 KR-92

"Tällaisen luottamuksen Jumalaan on Kristus saanut meissä aikaan. En tarkoita, että kykenisimme ajattelemaan mitään omin päin, mitään mikä olisi peräisin meistä itsestämme. Meidän kykymme on saatu Jumalalta." 2. Kor. 3:4-5 KR-92

*"Mutta sillä tavoin Jumala pani täytäntöön sen, minkä hän ennalta oli ilmoittanut kaikkien profeettojen suulla: hänen Voideltunsa tuli kärsiä ja kuolla." Apt. 3:18 KR-92

Auta Jeesus minuakin, etten lannistaisi itseäni. Enkä muita! Vaan luottaisin. Vaikka aistini eivät havaitsi vielä mitään siitä, mitä kaipaamme ja tarvitsemme. Anna luottamuksen henki, anna rohkeuden ja voiman henki minullekin - pelkääjälle...!

----

*Jumala panee  asioita täytäntöön sellaistenkin asioiden kautta, joita me emme haluaisi. "Mutta sillä tavoin..." ❤️