Tarvitsisitko sinäkin tätä...

Nimittäin tätä, joka minulle tuli lohtua antavana mieleen, kun jälleen kerran ahdistavat ajatukset vyöryivät mieleen ja tuntui, etten jaksa niitä:

"Älä pelkää"

  

"usko ainoastaan, 

ajallansa kaikki selviää...

ei koskaan hän virheitä tee..."

Laitoin Koivuniemen Raamattuhakuun sanat  "Älä pelkää".  Niitä jakeita löytyi siinä paljon. 

Nuo muut sanat ovat laulun sanoja.  Voin kuulla  ne mielessäni Seppo Kohvakan laulamana. Siihen lauluun sisältyy myös tuo "Älä pelkää", joka raamatussakin niin monta kertaa sanotaan. 

Se oli tiukka paikka, kun hänet tuotiin Jeesuksen luo

"Ja vielä pojan tullessakin, riivaaja repi häntä ja kouristi kovin..." Luuk. 9:42
"Ja heti kun hän näki Jeesuksen, kouristi henki häntä..." Matt. 9:20

"...Mutta Jeesus nuhteli saastaista henkeä ja paransi pojan
ja antoi hänet takaisin isällensä." Luuk. 9:42

Isän viimeinen ja ainut toivo oli ollut tuoda sairas poikansa Jeesuksen luo. Jeesus oli antanut opetuslapsillensa, niille kahdelletoista, "...voiman ja vallan kaikkia riivaajia vastaan ja voiman parantaa tauteja. Ja hän lähetti heidät julistamaan Jumalan valtakuntaa ja parantamaan sairaita... Niin he lähtivät ja kulkivat kylästä kylään julistaen evankeliumia ja parantaen sairaita." Luuk. 9:1-2,6

Jeesuksesta itsestään sanottiin, että kansa seurasi häntä ja "...hän otti heidät vastaan ja puhui heille Jumalan valtakunnasta ja teki terveiksi ne, jotka parantamista tarvitsivat." Luuk. 9:11

Sitten tapahtui se, että alussa mainittu isä toi poikansa opetuslasten luo parannettavaksi,
 "...mutta he eivät voineet." Luuk. 9:40

Jeesus kuitenkin paransi pojan.

Mutta miksi opetuslapset eivät voineet, vaikka heille oli valta siihen annettu? He kysyivät sitä Jeesukselta. Jeesus vastasi näin: "Teidän epäuskonne tähden... jos teillä olisi uskoa sinapinsiemenenkään verran..."  Niin vuorienkin siirtäminen olisi mahdollista, eikä mikään olisi  mahdotonta. Matt. 17:20 Sekä: "Tätä lajia ei saa lähtemään ulos muulla kuin rukouksella ja paastolla." Mark. 9:29

Myöhemmin Jeesus lähetti 70 opetuslastaan julistamaan Jumalan valtakunnan lähelle tulemista ja  varustettuina voimalla esim. sairaiden parantamiseen. Aikanaan opetuslapset palasivat iloissaan ja innoissaan kertoen, kuinka jopa riivaajatkin olivat heille alamaiset. Jeesus muistutti silti heitä kaikkein tärkeimmästä:

"Älkää kuitenkaan siitä iloitko, että henget ovat teille alamaiset, 
vaan iloitkaa siitä, että teidän nimenne ovat kirjoitettuina taivaissa." 
Luuk. 10:20

Mutta samalla iloitsi heidän kanssaan, sillä heti perään sanotaan, että Jeesus riemuitsi: "Sillä hetkellä hän riemuitsi Pyhässä Hengessä ja sanoi: "Minä ylistän sinua Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille. Niin, Isä, sillä näin on sinulle hyväksi näkynyt." Luuk. 10:21

Siunattua päivää -  ja viikkoa sinulle!

  

Nuotiotulilla

Oli kylmä yö. Kukko oli äsken kiekunut, joten oli jo aamuyö. Kalastajan käsiä paleli ja niinpä hän rohkaisi itsensä ja meni nuotion ääreen. Hän oli oudossa paikassa; pihassa, jonne hän oli onnistunut pääsemään vain ystävänsä myötävaikutuksella. Hän ojensi nyt kätensä kohti nuotiota ja tunsi kuinka nuotion lämpö alkoi lämmittää hänen kohmeisia käsiään. Hän oli hieman varuillaan, sillä joku oli jo ehtinyt sanoa tunnistavansa hänet. Hänhän oli muutoinkin järkyttynyt tämän yön tapahtumista. Kohta tapahtuikin jotain, joka sai hänen huomionsa vielä enemmän pois käsien lämpenemisestä. Hänen sydäntään alkoi suorastaan kylmätä, sillä hän huomasi erään lähellä seisovan katsovan häntä tarkkaan ja tokaisevan sitten, että oli nähnyt hänet... sen opettajan seurassa. Hänen oma, kieltävä vastauksensa suorastaan livahti hänen suustaan. Hän siirtyi nyt syrjemmälle siitä nuotion äärestä, mutta se ei enää auttanut. Joku keksi, että kuuleehan sen jo hänen puhetavastaankin, mitä miehiä hän on. Ja eikö hänet sitäpaitsi oltu nähty äsken siellä puutarhassa miekka kädessä heilumassa? Nyt hän suorastaan kirosi ja huusi, ettei tunne sitä miestä, eikä ymmärrä, mistä he puhuvat. Ja sitten lauloikin kukko - toisen kerran... Ja hän muisti Herransa ja opettajansa sanat hänelle vain muutamaa tuntia aiemmin. Tuolla hänen opettajaansa nyt vietiin. Ja Opettaja katsoi minua kohti, tuumi pihalta pois pyrkivä itkevä mies, unohtaen täysin ulkona olevan kylmyyden. Opettajan katseessa oli ollut vain surua, ei vihaa...

......

Nyt ollaan jälleen nuotiolla, ihan toisaalla. Tarkemmin sanottuna sopivalla hiilloksella, sillä rannalla ollut  mies oli paistanut kalaa. Hän  tarjosi sitä ja leipää näille väsyneille kalastajille, jotka olivat huhkineet koko yön. Vasta aamun tullen he olivat saaneet kaloja, kun tuo mies rannalta huusi heille ohjeita siihen. Nyt nämä hämmentyneet kalastajat istuivat siinä nuotion äärellä ihmetellen, suuret kysymykset mielessään. Hehän tunsivat tuon miehen. Mutta silti - voisiko se niin olla, kyti heidän mielessään. Ja kuitenkin, kukaan muukaan se ei voinut olla, sen he tajusivat. Kuitenkaan kukaan heistä ei rohjennut niitä mielessä pyöriviä kysymyksiä ääneen esittää. Yksi kalastajista oli jopa niin häpeissään, ettei uskalla katsettaan nostaa tuohon kokkina häärineeseen mieheen, heidän opettajaansa. Sehän hän todellakin oli, vaikka se niin uskomatonta onkin.  Tuon häpeää kantavan kalastajan sydämessä oli valtava halu saada tietää, mitä tuo arvoituksellinen mies, heidän opettajansa,  hänestä nyt ajattelee. Yht'äkkiä hän havahtuu siihen, että hänelle itselleen osoitetaan kysymys; vain hänelle, ei muille: "Rakastatko sinä minua? Enemmän kuin nämä toiset?" Vastaus tuli helposti. Mitä muuta hän oli halunnut  niin kiihkeästi, kuin voida sanoa sen, että tuo opettaja on hänelle niin rakas, vaikka hän olikin heikkona hetkenä mennyt kieltämään hänet! Mutta kun sama  kysymys esitettiin toisen ja vielä kolmannenkin kerran, vastaaminen ei ollutkaan enää niin helppoa. Se tuntui vaativan enemmän kuin mitä hänellä oli. Lopulta oli vain sanottava: "Sinä tiedät kaikki." Häneen luotiin tutkiva katse. Siinä oli kuitenkin nähtävissä lempeys ja kalastaja tajusi, ettei häntä ollut hylätty, vaikka hän oli itse kieltänyt opettajansa joitakin päiviä aiemmin. Häntä rakastettiin silti. Se  rakkaus oli yhä voimassa, vaikka hän oli tehnyt väärin. Se rakkaus oli kestävämpää kuin mikään, mitä hän oli aiemmin kokenut.

Mitä luulimme. Ja mitä se sitten oli...

Olimme päättäneet viedä tyttären matkatavaroineen Joensuuhun. Päivä vain ei ollut paras mahdollinen;  siitäkin syystä, että rahapäivä olisi ollut vasta tänään. Ja ajankohta päivästäkään ei ollut ihan toiveiden mukainen. Lähdimme kuitenkin matkaan sillä periaatteella, että mitään muuta; kuten kirpparikäyntejä ei nyt olisi, pelkästään hampurilaiset voidaan kaikille ostaa. Sellainen Joensuun reissu tuntui etukäteen vähän tylsältä ajatukselta.

No, kaupunkiin päästyämme haettiin ensi töiksi ne kuusi hampurilaista, yksi jokaiselle. Nuorten aikuisten huusholliin mennessä vanhin tytär sanoi, että haluaa reitin varrella olevaan kauppaan. Aikoi ostaa kaikille jäätelöt. Ja niin tekikin. Tuli kaupasta kuuden jäätelön kanssa. Sinne hänen ja veljensä huusholliin päästyämme, oli siellä jo kahvi porisemassa. Sitäkään emme oikein osanneet  tällä kertaa odottaa, sillä tiesimme, että huushollinpitäjällä oli kiire.  Nyt tässä vaiheessa oli siis jo jätski ja kahvit ylimääräistä alkuperäiseen...

Kun kahvit oli nopsaan juotu, jätimme tyttären sinne ja otimme veljensä kyydittäväksi toisaalle. Sitten piti kotimatka alkaa. Meillä oli kuitenkin jotain kolikoita pyörinyt auton lokerossa. Isäntä oli löytänyt parisen euroa ja ilmoitti käyvänsä kirpparilla. Hän tiesi mitä sillä etsisi. Sinne mennessä minä vähän mielessäni purnasin. Tuumin ajatuksissani, että olisi edes kaksi euroa! Toivoin, että löytäisin vaikka jostain maasta. Päästyämme kirpparin pihaan sanoin ääneenkin, sen mitä olin toivonut ja lähdin marssimaan ensimmäisenä kirpparille, vaikka ei rahaa ollutkaan. En viitsinyt kuumaan autoonkaan jäädä. En ollut kovinkaan pitkälle ekaan hyllyväliin ehtinyt, kun isäntä tuli perässäni ja sanoi, että yksi tyttäristä oli löytänyt itseltään kaksi euroa... ja lupasi antaa sen käytttööni. No niin, nyt meillä kummallakin oli siis kaksi euroa kirpparirahaakin. Kävelin hyllyväleissä enkä sitten mitään ostanut. Edes sitä yhtä 1,50 maksavaa Myrna-tassia, jota vähän katselin sillä silmällä.

Isäntä oli tehnyt omat ostoksensa sieltä kirppikseltä ja päätimme mennä Konttiin, koska minulla oli vielä se minun "kirppiskiintiörahani". Sinne mennessäni huomasin heti kohta, että yhdellä pöydällä oli pikkulautasia esillä. Siinä oli kolme uudenveroista lautasta hintaan 1,50.  Ihan käyttölautasia. Otin ne siitä näppeihini. Kun en muuta keksinyt edes kangaskorista, luovutin isännän käyttöön lopun rahani. Hän löysi kirjaosastolta Manga-Messias -kirjan. Senkin hinta oli 1,50. Mitenkäs tämä nyt on? Eihän sitä rahaa enää pitänyt riittää näihin...

Olipa ensiksi niin, että Kontissa oli kaikki - 50%.  Isäntä oli ottanut kantaakseen ne minun lautaslöytöni ja käynyt jo maksamassa ne, ja oman kirjansa. Minä olin siinä välillä löytänyt jotain, jonka olisinkin halunnut: erittäin kauniit vintage-sukkahousut. Hinta taas 1,50. Sanoin sen isännälle, joka jo odotteli minua lähtövalmiina. Hänpä ilmoitti, että on sitä rahaa sittenkin vielä niihin. Autosta oli löytynyt vielä euron kolikkokin samasta lokerosta, mistä aiemmin oli löytynyt vain pikkuhiluja lisärahoitukseksi. No, menin ja hain ne sukkahousutkin. Kolikkokukkarossa oli juuri tasaraha niihin, mutta ei enempää.

Mutta ei juttu vielä tähänkään päättynyt. Nuoremmilla tytöillä oli vielä asiaa Tokmanniin. Vielä kuitenkin oli rahaa meillä ja tytöillä. Ja niin kävi, että pari marmeladimakeisrasiaa vielä tuli Tokmannistakin ostettua. Olimme ällikällä löytyjä tästä kaikesta. Meillähän ei pitänyt olla alunperin kuin ne hampparirahat. Rahaa löytyi kuitenkin aina pikkuisen lisää jostakin...

En vieläkään oikein käsitä, miten niitä rahoja niin löytyi. Lähtiessämme kotiin päin ajamaan, puhuimme ihmeissämme tästä ja sanoimme tätä kaikkea rukousvastaukseksi.  Vaikka se "rukous" olikin lähinnä toivomista. Minullakin,  että löytyisi edes se kaksi euroa...

Minun pitää vielä mainita tämä. Olin lukenut lähipäivinä kirjaa "Mullan makua, taivaan tuoksua". Se on lauluntekijä Pekka Simojoen tarinointia erinäisistä tapahtumista. Siinä oli myös kerrottu useita arkisia rukousvastauksia. Ehkä jokin siitä luetustakin vaikutti, että sitä kaksieurostakin toivoin ja ajattelin, että voisin löytää sen vaikka maasta. En löytänyt. Mutta silti saimme ihmeellisen kaupunkikierroksen. Vähän noloa kertoa niin vähistä rahoista, mutta kun tässä oli nyt jotain enemmänkin kuin ne.

Tänä aamuna silmieni eteen tuli tällaista: "...mitään omistamatta, mutta kuitenkin omistaen kaiken." 2. Kor. 6:10  Jossakin toisessa käännöksessä sanottiin jotenkin niin, että "nauttien kaikesta."

Hyvää päivänjatkoa!


Jos haluat nähdä ne minun kirppisostokseni, niin tästä näkee.
Jotka siis yhteensä maksoivat 0,75 euroa.

Tämän aamun yllättävä löytö

Tänä aamuna mielessäni alkoi pyöriä sana dobromirka tai ...mivka?. Kun sitä jonkin aikaa olin mielessäni pyöritellyt, päätin, että katsonpa mitä netistä löytyy. Paikaksi sitä osasin ajatella. En tiedä mistä se mieleeni tuli. Jostain lukemastani varmaan jäänyt mieleen.

Paikka se tosiaan oli, Dobromirkan kylä Bulgariassa. Siellä on Mission Possiblen toimesta pantu kuntoon hylättyjä rakennuksia ja nyt ne ovat silmänilona ja uutta toivoa tuovina paikkoina sen kylän asukkaille. Ensin päädyin lukemaan juttua unohdetusta puutarhasta. Se oli kuvin varustettu kertomus puutarhasta, jonka portista ei voinut kulkea sisään. Sinne piti mennä takakautta, jos halusi nähdä sen sisältäpäin. Paikka herättää mielikuvituksen. Mitä se puutarha on ollut, ja mitä se voisi olla, jos joku sen kunnostaisi.

Mutta yhtä ränsistynyttä oli ollut sen puutarhan vieressä. Vaan nyt siinä on se uutta toivoa tuova paikka, kauniiksi kunnostettuine rakennuksineen. Onkohan sillä uohdetulla puutarhallakin vielä uusi kukoistus edessään?

Tähän sopi kuvitukseksi tämä jo ennenkin nähty kuva.

B-luokan uskovainen?

Välillä  tulee hetkiä, jolloin tuntee itsensä  B-luokan uskovaksi.  Silloin katselee toisten kanssamatkaajien ulkonaista olemista ja siitä helposti tekee päätelmiä, jotka ovat ihan väärin. Taas kerran oli sellainen hetki, jolloin siltä tuntui, ettei ollut samalla viivalla toisten uskovien kanssa. Mutta kun olin aloittamaisillani tämän turhanpäiväisen mietiskelyn, tuli mieleeni, ettei meille ole eri luokkia. Kaikki ovat sitä samaa: Jumalalle rakkaita armahdettuja syntisiä jokaikinen. Ei Jumala jaa omiansa eri luokkiin sen mukaan miltä he näyttävät, minkäluonteisia he ovat, tai miten he ovat elämässään onnistuneet - edes uskovina. Meidän olemisemme hänen ominaan perustuu ainoastaan siihen, mitä Jeesus meidän puolestamme Golgatalla teki.

Voimme olla kovin eri kohdalla siinä, mitä olemme oppineet Herran teillä kulkeissamme, mutta se taas on ihan eri asia. Asemamme Taivaan Isän lapsina on silti sama: Rakas Isän lapsi!

"Kunhan  vain, mihin saakka olemme ehtineetkin, vaellamme samaa tietä." Fil. 3:16

Suolla kasvava suopursu tuumi: "En ole mitään. En ole kuin nuo orvokit, jotka saavat olla laatikossa portaan pielessä. Niitä ihaillaan ja niitä kastellaankin oikein värikkäällä kastelukanulla." 

Mutta se ei tiennyt, mitä tuumivat orvokit: "Miksi meidät on istutettu tähän laatikkoon. Ahdastakin tässä on. Miksi emme saa olla yhtä väljästi ja vapaina, kuin tuo suopursu tuolla suolla? Siellä riittäisi vettäkin yllinkyllin, eikä tarvitsisi odotella kastelijaa."

Ja mitä tuumi Suuri Puutarhuri: "Miten ihania ovatkaan kaikki nämä kukat. Rakastan niitä kaikkia niin paljon!"

Siunattua päivää sinulle,

sinä Jumalalle rakas!

Isän ja Pojan käsissä

"Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku,
 eikä kukaan voi ryöstää heitä minun kädestäni.

Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, 
eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä.

Minä ja Isä olemme yhtä."
Joh. 10:28-30

"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, 

että hän antoi ainokaisen Poikansa,

ettei yksikään, 

joka häneen uskoo, 

hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä."

Laahustamista... - Huonolle vaeltajalle

Kun kulku näyttää olevan sellaista laahustamista... Oikeastaan melkeinpä paikallaanoloa, jolloin mitään edistystä ei voi havaita, sitä miettii, kuinka voi päästä perille niin "huonojalkaisena"?  Mutta siitä minun tuskin tarvitsee huolta kantaa, sillä Hän tulee hakemaan minut siitä missä olen. Ei minun tarvitse miettiä siinä omaa jaksamistani, kun Hän kantaa.

"Koska hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille kaiken, mitä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan, hänen tuntemisensa kautta, joka on  kutsunut meidän kirkkaudellaan ja täydellisyydellään" 2. Piet. 1:3

"Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka aina kuljettaa meitä voittosaatossa Kristuksessa ja meidän kauttamme joka paikassa tuo ilmi hänen tuntemisensa tuoksun!" 2. Kor. 2:14

Ei meidän tarvitse huonojalkaisina surra huonoa vauhtiamme eikä kadehtia niitä reippaita ohitsemme menijöitä. "Kunhan  vain, mihin saakka olemme ehtineetkin, vaellamme samaa tietä!" Fil. 3:16

Jumala ei kutsumistaan kadu. Kyllä Hän tiesi tarkkaan millaisen matkalaisen tielleen kutsui.
"Sillä ei Jumala armolahjojansa ja kutsumistansa kadu." Room. 11:29
"...Mene kiiruusti kaupungin kaduille ja kujille ja tuo köyhät ja raajarikot, sokeat ja rammat tänne sisälle." Luuk. 14:21

Kun viimeinenkin pelastumisen toivo katosi

"Mutta kun aurinkoa ja eikä tähtiä näkynyt moneen päivään ja kova myrsky painoi, katosi meiltä viimein kaikki pelastumisen toivo." Apt. 27:20

"Kun oli oltu kauan syömättä, niin Paavali nousi heidän keskellään ja sanoi: "Miehet, teidän olisi pitänyt noudattaa minun neuvoani eikä lähteä Kreetasta; siten olisitte säästyneet tästä vaivasta ja vahingosta. Mutta nyt minä kehoitan teitä olemaan rohkealla mielellä, sillä yksikään teistä ei huku, ainoastaan laiva hukkuu. Sillä tänä yönä seisoi minun tykönäni sen Jumalan enkeli, jonka oma minä olen ja jota minä myös palvelen, ja sanoi: 'Älä pelkää, Paavali, keisarin eteen sinun pitää menemän; ja katso, Jumala on lahjoittanut sinulle kaikki, jotka sinun kanssasi purjehtivat'. Olkaa sentähden rohkealla mielellä, miehet; sillä minulla on se usko Jumalaan, että niin käy, kuin minulle on puhuttu. Mutta jollekin saarelle meidän täytyy viskautua." Apt. 27:21-26

"Ja meitä oli laivassa kaikkiaan kaksisataa seitsemänkymmentä kuusi henkeä." Apt. 27:37

Kaikilta oli kadonnnut pelastumisen toivo. Oltiin syömättä ja laivan kalusto oli jouduttu heittämään mereen. Mutta siinä vaiheessa laivassa vierailee jumalallinen vieras; hän oli Jumalan lähettämä enkeli, jolla oli viesti itseltään Jumalalta: He kaikki pelastuisivat, vaikka laiva tuhoutuisikin ja kaikki näytti valtavan pelottavalta heidän silmissään. Juuri ennen pelastumisen vaiheita, kehotti Paavali kanssamatkaajiaan syömään.

"...Ja kaikki pelastuivat maalle". Apt. 27:14  Mikä uiden, mikä laudoilla, mikä laudankappaleilla.

Tätä lukua luin tänä aamuna kuin jännityskertomusta ikään ja saattoi mielessään kuvitella joitakin tilanteita laivalla. Mutta oli myös hienoa lukea noita jakeita rohkaisevina sanoina!
Minulla alkoi lukeminen keskeltä tapahtumia: He olivat päässeet Klauda-nimisen saaren suojaan ja olivat vaivoin saaneet veneen "korjuuseen", jonka jälkeen he sitoivat laivan ympäri köysiä... Jos sinuakin kiinnostaa, niin tästäkin pääsee sen lukemaan: Apt. 27.

Ei Hän ole tietämätön siitä

Kiitos Jeesus, että sinä et ole tietämätön mistään siitä, minkä kanssa joudumme elämään. Kaikki yksityiskohdat, pienet ja suuret, ovat hyvin tarkkaan sinun tiedossasi; vaikka me saatamme hätäillä hyvinkin monesta asiasta. HÄN TIETÄÄ SEN KYLLÄ.

"...ei ole sanaa minun kielelläni, jota sinä, Herra, et täysin tunne." Ps 139:4

Ei sanaa, ei tapahtumaa, ei ajatusta, ei mitään asiaa, jota Hän ei tuntisi TÄYSIN! Antakoon se tieto meille rohkeutta ja iloakin tänään. Hän on kanssamme.

 "...teidän Isänne kyllä tietää, 

 mitä te tarvitsette..."
 Matt. 6:8

Hätääntyneelle, kuivassa erämaassa olevalle

"Erämaa ja hietikko iloitsee, aromaa riemuitsee ja kukoistaa kuin lilja.
Se kauniisti kukoistaa ja iloitsee ilolla ja riemulla. Sille annetaan Libanonin kunnia, Karmelin ja Saaronin ihanuus. He saavat nähdä Herran kunnian, meidän Jumalamme ihanuuden.

Vahvistakaa hervonneet kädet, voimistakaa horjuvat polvet. Sanokaa hätääntyeille sydämille:
"Olkaa lujat, älkää peljätkö. Katso teidän Jumalanne! Kosto tulee, Jumalan rangaistus. Hän tulee ja pelastaa teidät."

Silloin avautuvat sokeain silmät ja kuurojen korvat aukenevat. Silloin rampa hyppii niinkuin peura ja mykän kieli riemuun ratkeaa; sillä vedet puhkeavat erämaahan ja aromaahan purot. Hehkuva hiekka tulee lammikoiksi ja kuiva maa vesilähteiksi. Aavikkosutten asunnossa, missä ne makasivat, kasvaa ruoho ynnä ruoko ja kaisla.

Sieillä on oleva valtatie, ja sen nimi on "pyhä tie": sitä ei kulje saastainen; se on heitä itseänsä varten. Joka sitä tietä kulkee, ei eksy - eivät hullutkaan. Ei ole siellä leijonaa, ei nouse sinne raateleva peto; ei sellaista siellä tavata: lunastetut sitä kulkevat. Niin Herran vapahdetut palajavat ja tulevat Siioniin riemuiten, päänsä päällä iankaikkinen ilo. Riemu ja ilo saavuttavat heidät, mutta murhe ja huokaus pakenevat." Jesaja. 35

"Katso Siionia, juhliemme kaupunkia.
Sinun silmäsi näkevät Jerusalemin,
rauhaisan asuinsijan,
telttamajan, jota ei muuteta,
jonka vaarnoja ei ikinä reväistä irti,
jonka köysistä ei yhtäkään katkaista.

Sillä voimallinen on meillä siellä Herra,
siellä on joet,
on virrat,
leveät rannasta toiseen,
joita ei kulje soutualus,
joiden poikki ei pääse uljas laiva.

Sillä Herra on meidän tuomarimme,
Herra on johdattajamme,
Herra on meidän kuninkaamme;
hän pelastaa meidät.

Nyt ovat köytesi höltyneet, eivät pidä mastoa kannassaan kiinni, eivät vedä lippua liehumaan.
Mutta silloin jaetaan riistosaalista runsaasti, rammatkin ryöstävät ja raastavat.
Eikä yksikään  asukas sano: "Minä olen vaivanalainen".

Kansa, joka siellä asuu,
on saanut syntisnä anteeksi."
Jes. 33:20-24


---

Minua ilahdutti nämä tekstit tänä aamuna. Tuli myös ajatus erämaahan istutetusta kituliaasti kasvavasta kasvista, jonka on sinniteltävä, ettei täysin kuivettuisi. Se joutuu kasvattamaan juuria yhä  syvemmälle ja muutoinkin käyttämään kaiken saamansa veden.  Mutta kerran tulee olemaan virvoittavaa vettä runsaasti!




 

"Yllätyskuoria" - Antamisen ja saamisen iloa

Isosisko oli tehnyt nuoremmille  sisaruksilleen yllätyskuoret. Ne odottivat nuorempia aamulla keittiön pöydällä heidän omilla paikoillaan. Kuoret oli tehty samalla tavoin, kooten sinne yhtä ja toista saajia miellyttävää, kuin isosisko ja veljensäkin niitä aikanaan isänsä tekeminä saivat. Ne kuoret olivat aina odotettuja ja tykättyjä. Niin nytkin.

Kun siinä katselin yhden saajan tutkivan kuorensa sisältöä,  tuli mieleeni joitakin ajatuksia. Ajattelin, että minä en ole oikein osannut sellaisia järjestää. Tuumin, että olisi kiva kokea enemmän antamisen iloakin. Sitten mieleeni tuli, että Jumala varmasti iloitsi tehdessään meille omia "yllätyskuoriaan". Hän antoi Jeesuksen tulla luoksemme, tuon isoveljemme, jonka tiesi niin suuresti meitä rakastavan. Hän oli se paras lahjamme sisältö. Mutta sen lisäksi Isä Jumalan "yllätyskuorissa" oli paljon muutakin, pienempää, jonka tiesi meitä ilahduttavan. Hän räätälöi jokaiselle omanlaisensa "kuoren", sillä hän tiesi, mikä kellekin parhaiten sopiii.

Koetaan mekin tänään sitä saamisen iloa:)

Ps. Niisssä isosiskon kuorissa oli toisella ainakin tänään ihanan tuoksuinen saippua, jotain makeaa sekä pikkuruisia tarroja. Toisen kuori onkin vielä avaamatta, sillä hän nukkuu vielä.
---
Ja pitääpä vielä kertoa, että olihan meille, isännälle ja minullekin laitettu omat yllätykset paikoillemme. Minulle oli supersalmiakkipussi ja isännälle suklaalevy:)  Toinen nuoremmista avasi muuten oman yllätyskuorensa äsken ja minäkin sain nuuhkaista sitä ihanantuoksuista saippuaa...:)

Ennenkuin siitä mitään tiedettiin... Jeesus tiesi.

Tässä alussa on sama jae, kuin edellisessäkin tekstissä, mutta erilaista on jatkona.

"Jeesus sanoi hänelle: "Enkö minä sanonut sinulle, että jos uskoisit, niin sinä näkisit Jumalan kirkkauden?" Joh. 11:40  (Jeesus sanoi näin Martalle haudalla)

Mutta mitä Jeesus olikaan sanonut tästä asiasta ennen sinne tuloaan, Martan tietämättä:
"...Ei tämä tauti ole kuolemaksi, vaan Jumalan kunniaksi, että Jumalan Poika sen kautta kirkastuisi." Joh. 11:4 "Ja Jeesus rakasti Marttaa..." Joh. 11:5.

Jeesus tiesi mitä aikoi tehdä ja mitä inhimilliseltä kannalta tulisi tapahtumaan: Lasaruksen sairaus pahenisi ja hän kuolisi; ja mitä ikäviä tunteita se kaikki herättäisi. Mutta:

  "Jeesus rakasti Marttaa ja hänen sisartaan ja Lasarusta." 

Joh. 11:5.

Jeesus tuli ja kutsui Lasaruksen haudasta ulos. Mutta vaikka hän olisi jäänyt sinne, silloinkin olisi tuo sana, että Jeesus rakasti heitä, pitänyt paikkansa: "Sillä minä olen varma siitä, ettei  kuolema, eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys,  eikä mikään muu luotu  voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme." Room. 8:38-39.

Kun milloin meistäkin tuntuu, että Jeesus viipyy eikä meistä ja asioistamme välitä, tietää Hän kyllä sen kaiken ja Hänellä on suunnitelma, josta koituu kunniaa Jumalalle, vaikkakaan ei meille. Me saamme vielä iloita. "... Autuiaita te, jotka nyt itkette, sillä te saatte nauraa!" Luuk. 6:21

Se oli näköalapaikka Jeesuksen mahdollisuuksiin

"Jeesus sanoi hänelle: "Enkö minä sanonut sinulle, että jos uskoisit, niin sinä näkisit Jumalan kirkkauden?" Joh. 11:40

Kuinka vaikea meidänkin on usein uskoa, kuten oli Martankin aikanaan. Ensin he olivat odottaneet Jeesusta tulevaksi, että hän parantaisi heidän veljensä Lasaruksen. Sitten kävi niin, että veli ehti kuolla. Näytti ettei mitään ollut enää tehtävissä. Jeesus tosin oli tullut paikalle, mutta mitä hänkään kuolleelle voisi... Mutta Jeesus kutsui kuolleen haudastaan takaisin elämään. Hänelle se ei ollut mahdotonta. Eikä ole mikään siitäkään, mikä meitä koettelee.

Tunnistamisvaikeuksia - Vain yksi sana

"Tämän sanottuaan hän kääntyi taaksepäin ja näki Jeesuksen siinä seisovan, eikä tiennyt, että se oli Jeesus." Joh. 20:14

Maria kertoi hätäänsä  kolmesti: "Ovat ottaneet Herran pois haudasta, emmekä tiedä, mihin ovat hänet panneet." Tämän hän sanoi tutuilleen. Seuraavan samansisältöisen sanan hän sanoi hädissään enkeleille. Ja vielä kolmannen kerran "puutarhurille". Tuolta "Puutarhurilta" riitti vain yksi sana; hädissään olevan nimi: "Maria!", liennyttämään hädän  ja antamaan vastauksen hänen polttavaan kysymykseensä. Jeesus itse oli siinä. Sama "Puutarhuri" saattaa seistä meidänkin vierellämme juuri silloin, kun me hädissämme etsimme vastauksia mielessämme oleviin kysymyksiin. Häneltä riittää vain yksi sana. "Sano vain sana...",  sanoi hätänsä keskellä roomalainen sadanpäämieskin - ja sai avun.

---

Joh. 20:2, Joh. 20:16, Matt. 8:8 KR-92

Vähenemistä

Me ihmisinä toivomme, että meistä "tulisi jotain". Edes parempia ihmisiä. Mutta huomamme, että "Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä." Joh. 3:30.  Omien saavutusten, onnistumisten ja jaksamisten vähetessä ja puuttuessa, alkaa näkyä toinen ulottuvuus; toinen riittävyys:

"Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa."
2. Kor. 12:9

Oppia tuntemaan Kristuksen rakkauden

"ja oppia tuntemaan Kristuksen rakkauden..." Ef. 3:19

Haluaisin oppia tuntemaan sen, sillä en taida siitä mitään käsittää. En ole oikein ymmärtänyt sitä, millaiseen asemaan minut siirrettiin, kun tulin Hänen omakseen.

"että hän kirkkautensa runsauden mukaisesti antaisi teidän, sisällisen ihmisenne puolesta, voimassa vahvistua hänen Henkensä kautta ja Kristuksen asua uskon kautta teidän sydämissänne, niin että te, rakkauteen juurtuneina ja perustuneina, voisitte kaikkien pyhien kanssa käsittää, mikä leveys ja pituus ja korkeus ja syvyys on, ja oppia tuntemaan Kristuksen rakkauden, joka on kaikkea tietoa ylempänä; että tulisitte täyteen Jumalan kaikkea täyteyttä." Ef. 3:16-19

Sitä Hänen rakkauttaan voi kuvata monella tavalla. Tuli mieleen istutettava kasvi; sellainen, joka siirretään toiseen kasvupaikkaan. Siihen sen olisi tarkoitus juurtua, siinä voimistua. Sellaista puutarhuri varsinkin vaalii.

Voimajae tähän päivään

"Mutta kaiken armon Jumala, joka on kutsunut teidät

 iankaikkiseen kirkkauteensa Kristuksessa, vähän aikaa  kärsittyänne, 

 hän on teidät valmistava, teitä tukeva, vahvistava ja lujittava."   

1. Piet. 5:10

Tyvenessä tai myrskysäässä, rannalla tai vesillä

Joosualle sanottiin: "Olenhan minä sinua käskenyt: Ole luja ja rohkea; älä säikähdy äläkä arkaile, sillä Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi, missä ikinä kuljetkin." Joos. 1:9

Ja Jeesus vahvisti saman, sanomalla: "...minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti." Matt. 28:20

Kiitos, että olet luvanut olla meidän kanssamme joka aika. Sellaista vakuutusta ei mistään muualta voisi saadakaan!

Lohdun ja voiman jakeita tähän päivään

"Kun minulla on sydämessäni paljon murheita, niin sinun lohdutuksesi ilahuttaa minun sieluni."
Ps. 94:19

"Niinkuin äiti lohduttaa lastaan, niin minä lohdutan teitä, ja Jerusalemissa te saatte lohdutuksen." Jes. 66:13

"Herra avaa sinulle rikkaan aarrekammionsa, taivaan, antaakseen sinun maallesi sateen aikanansa ja siunatakseen kaikki sinun kättesi työt; ja sinä lainaat monelle kansalle, mutta sinun itsesi ei tarvitse lainaa ottaa." 5. Moos.28:12

"Rauhassa minä käyn levolle ja nukun, sillä sinä, Herra, yksin annat minun turvassa asua."
 Ps. 4:9

"Kiitetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, laupeuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala, joka lohduttaa meitä kaikessa ahdistuksessamme, että me sillä lohdutuksella, jolla Jumala meitä itseämme lohduttaa, voisimme lohduttaa niitä, jotka kaikkinaisessa ahdistuksessa ovat." 2. Kor. 1:3-4

"Sillä hän on meidän rauhamme, hän, joka teki molemmat yhdeksi ja purki erottavan väliseinän, nimittäin vihollisuuden;" Ef. 2:14

"Ja hän tuli ja julisti rauhaa teille, jotka kaukana olitte, ja rauhaa niille, jotka lähellä olivat; sillä hänen kauttansa on meillä molemmilla pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö. Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä," Ef. 2:17-19

"ja oppia tuntemaan Kristuksen rakkauden, joka on kaikkea tietoa ylempänä; että tulisitte täyteen Jumalan kaikkea täyteyttä. Mutta hänelle, joka voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän kuin kaikki, mitä me anomme tai ymmärämme, sen voiman mukaan, joka meissä vaikuttaa, hänelle kunnia seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien, aina ja iankaikkisesti! Amen." Ef. 3:19-21

Jokaiseksi päiväksi!

Minua ilahdutti tänä aamuna tuo "jokaiseksi päiväksi".  Kyse oli armosta. Se ei ollut tarjolla vain silloin, kun uskoon tulimme, vaan se on tarkoitettu tähänkin päivään! Mikä voimavara se onkaan, jos sen saa oivaltaa. Mutta usein on niin, että joku sisimmässämme sanoo, ettei se sinulle kuulu, ei se sinua nyt  koske. Tai niin, että olet ymmärtänyt asian ihan väärin, sillä sinun pitää ensin tehdä tämä tai tuo asia, ja vasta sitten voit uskoa armon saaneesi - siis ansainneesi. Eikö se ajatus usein näin mene? Aika hurjaa itseasiassa. Meidänkö pitäisi parannella itseämme, tai sitä jo valmiiksi tehtyä työtä, jonka Jeesus omalla ristinkuolemallaan meille lahjaksi teki. Sekö ei meille riitä? Tai Jumalalle, kuten ääni sisimmässämme usein väittää... Ja niin me sitten epäilemme armon riittävyyttä. Toisille sen ehkä hyvinkin myönnämme, mutta itseltämme ehkä kiellämme sen.

"Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen." Gal. 5:1

---
Tämmöisiä pohdintoja. Luin siis tänä aamuna kirjaa Leipäpalasia/Ari Korolainen/Päivä ja siitä pohdintani saivat alkunsa. Siinä oli teksti nimeltä Ihmeellinen armo. Siitä nappasin tuon minua ilahduttaneen "jokaiseksi päiväksi" sanaparin. Se havahdutti minut ajattelemaan, että tänäänkin siitä saa pitää kiinni. Kiinni pitämisestä oli nimittäin samassa jutussa sellainenkin mainio kohta, Hilja Aaltosen sanoin, jolla kirjan kirjoittaja tahtoi rohkaista meitä pitämään kiinni armosta: "Pidä armosta kiinni kuin koira luusta." 

Kuinka monennen kerran

"Meidän ylipappimmehan jos kukaan kykenee ymmärtämään vajavuuksiamme, sillä häntä on koeteltu kaikessa samalla tavoin kuin meitäkin koetellaan; hän vain ei langennut syntiin." Hebr. 4:15 KR-92

"Olet uskovana langennut syntiin. Tämä on ties kuinka mones kerta, etkä oikein jaksa enää uskoa, että saisit saman synnin jälleen kerran anteeksi. Hetken jaksoit kilvoitella helmasyntiäsi vastaan, mutta pian huomasit olevasi jälleen tappiolla. Häpeä ja itseinho ovat vallanneet sydämesi. Et voi oikein enää pitää itseäsi edes kristittynä. Jos ihmiset vain tietäisivät, mitä rauhaasi kuuluu. Odotat enää vain pahinta, sitä, että Jumala ottaa pois Pyhän Henkensä ja hylkää sinut synteihisi. Silloin on kaikki on menetetty. 

Jeesus tulee nyt sinun luoksesi. Hän ei tule tuomion sanat huulillaan, vaan täynnä armoa ja anteeksiantamusta. Hän sulkee sinut syliinsä ja sanoo, että kaikki sinun syntisi ovat sinulle anteeksiannetut. Hänen haavoitettujen käsiensä suojassa saat aloittaa jälleen alusta. Kuinka monennen kerran, sillä ei ole mitään merkitystä. Vain sillä on, että syntisi ovat nyt anteeksiannetut. Jatka rauhassa matkaasi Jeesuksen omana." 

Joka päivä Jumalan kämmenellä/Juha Vähäsarja/Kustannus Oy Arkki

Rukouksesta: Me varmaan hämmästyisimme...

Me varmaan hämmästyisimme, jos meille  yht'äkkiä näytettäisiin, millainen vaikutus rukouksillamme on ollut.  Tämä tuli mieleeni,  kun jonain päivänä mietin, onko niistä mihinkään, niistä minun pienistä rukouksistani  Taivaallisen Isän puoleen...

"Ja tuli eräs muu enkeli ja asettui alttarin ääreen pitäen kultaista suitsutusastiaa,

ja hänelle annettiin paljon suitsukkeita pantavaksi kaikkien pyhien rukouksiin

 kultaiselle alttarille, joka oli valtaistuimen edessä.

Ja suitsukkeiden savu nousi pyhien rukousten kanssa 

enkelin kädestä Jumalan eteen." 

Ilm. 8:3-4

"olkoon sinun korvasi tarkkaavainen ja silmäsi avoin 

kuullaksesi palvelijasi rukoukset,

joita minä nyt päivät ja yöt rukoilen  sinun edessäsi palvelijaisi, israelilaisten, puolesta, 

tunnustaen israelilaisten synnit, jotka me olemme tehneet sinua vastaan,

sillä minäkin ja minun perhekuntani olemme syntiä tehneet!"

Neh. 1:6

Luin muutama päivä sitten myös kirjaa  ("Leipäpalasia/Ari Korolainen/Päivä), jossa oli tekstiä myös rukoksesta. Yksi oli, että rukous on kuin siemen, joka pannaan multaan.... ja sitten odotetaan.  Sitten oli saman kirjan jossakin tekstissä siihenkin tapaan, että pelkkä "Auta minua!" on myös rukous. Minä siihen sitten heti ajattelemaan, että "Sitä minäkin olen käyttänyt!"  Taisin perään heti ajatella, että "se varmaankin kuullaan...", mutta sitä seurasi heti epäuskoinen ajatus, että " tahdotaanko minua auttaa?"  Vaan siihenpä tuli heti mieleeni vastauskin: 

"Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, NIIN MINÄ TAHDON AUTTAA SINUA, ja sinun pitää kunnioittaman minua." Ps. 50:15

Danielille sanottiin: "Kun sinä aloit rukoilla, lähti liikkeelle sana..." Dan. 9:23

Odottavan aika on usein pitkä.

Meihinkin asti...

"...sillä olemmehan ehtineet Kristuksen evankeliumin julistamisessa teihinkin asti." 2. Kor. 10:14

Katselin eräänä aamuna ikkunasta ulos. Siellä paistoi aurinko kauniisti, mutta olin hieman pettynyt siihen, ettei se ulottunut siihen huoneeseen, jossa minä olin. Kaukaa vain sain sitä ihailla. Evankeliumin ilosanoma, sanoma Jeesuksen hankkimasta vapaudesta ja solmitusta rauhasta, ja Hänen valonsa - ulottuu meihinkin asti!

Minutkin laskettiin mukaan

Heti aamulla alkoi mielessäni pyöriä tämmöiset: "Jumala antoi meille Jeesuksen." "Hänen Poikansa veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä."

Wislöffin Rukouskirjasta silmiini osui jakeita, joissa oli johdatuksesta ja siitä, että Hänen silmänsä vartioitsee. Siellä oli myös se jae, jossa sanotaan: "Minä olen Herran sotajoukon päämies, ja olen juuri nyt tullut." Joos. 5:14  Lukemani jakeet tuntuivat lohdullisilta.

Mieleeni tuli myös ajatuksia. että minutkin laskettiin mukaan! Ei sanottu, että Tuulan syntejä ei lasketa mukaan (siihen armoon, pelastukseen ja syntien anteeksiantoon), sillä hän on niin uppiniskainen yms. Ei siitä, joka kaikkien ihmisten puolesta tehtiin, jätetty minuakaan kelvottomana ulos. Lapsena en aina kelvannut toisten joukkoon, ja ehkä senkin vuoksi kelpaamattomuuden tunne on vahvana;  etten kelpaa itsenäni, vaan jotenkin se pitäisi ansaita,  olla kelvollinen kelvatakseen...  Se ajatus on hiipinyt Jumalasuhteeseenikin ja niinhän ei pitäisi olla.  Nuo toiset eivät rakastaneet minua, mutta Jumala rakasti - ja rakastaa. Hän ei sanonut, että Tuulaa en ota, sillä ei hän kuitenkaan kestä, eikä hänestä ole mihinkään. Hän ehkä sanoi: "Tuula mukaan! Häntä ei saa jättää! Minä rakastan häntä!"

Jos sinulla on samankaltaisia ajatuksia, niin laita oma nimesi minun nimeni paikalle...

 Siunattua päivää sinulle!

Kenen teillä? - Kuninkaan tie

Aina välillä löytää itsensä miettimästä, että ollaanko tässä Jumalan teillä ja suunnitelmassa, vai jossakin muussa? Saatan ajatella, että itse olisin suunnitellut ihan jotain muuta, mutta nyt on kuitenkin näin, kuin on, jolloin paljosta saamme varmasti etsiä omaa osuuttamme asiaan. Mutta lopulta, jos tie kuitenkin on ollut Hänen...?

Hänhän sanoo: "Minuna ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne minun teitäni." Ajattelen Israelin kansaa. Heidän reittinsä luvattuun maahan olisi voinut olla nopeammin kuljettava, mutta matka kesti vuosikymmeniä kansan epäuskon tähden. Se oli niin pitkäkestoinen, että Mooseskaan ei selvinnyt "puhtain paperein" vaikka oli Jumalan mieleinen mies, joka sai seurustella Herran kanssa "kasvoista kasvoihin"*. Mooseskin sai vain etäältä katsella sitä maata, jonne hänen johtamansa kansa oli matkalla. Mutta vaikka matka oli niin mutkikas ja pitkä, eikä varmasti kovin miellyttävä, ja vaikka Jumala vihastui kansaansa monta kertaa, ja vaikka monet vanhemmista lähtijöistä eivät itse maata nähneet, heidän lapsessa näkivät sen. Ja kuitenkin Jumala oli kansansa kanssa koko matkan ja johdatti ja auttoi sitä.

Emmekö mekin voisi uskoa ja luottaa siihen, että Hän kuitenkin on ollut, ja edelleenkin on, koko matkan, kanssamme, vaikka epäilemme eksyneemme, tai peräti sitä, ettei Hän enää kulkisi kanssamme, kun katselemme toisennäköistä tietä, kuin mistä alkuun haaveilimme?

Tie, jota ihminen ei valitsisi,  voi kuitenkin olla Jumalan tie. Kuka olisi uskonut Kuninkaan tieksi ristinkuolemaa? Ja sitä se kuitenkin oli. Niin suunniteltu. Niin kuljettu. Perille päästy

"Sillä minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne,

 eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra.

Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata,

 ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne 

ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne." 

Jesaja 55:8-9

Jeesus sanoi:

"...Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti." Matt. 28:20

----

* "Ja Herra puhutteli Moosesta kasvoista kasvoihin, niinkuin mies puhuttelee toista..." 2. Moos. 33:11

Tällaisiä mietteitä täällä tänään. En ehkä saanut "sanoja riviin" ihan siten, kuin olisin halunnut ja mikä ajatus oli. Mutta omaa olemistamme ajattelin ja siitä ajatukseni lähtivät liikkeelle. "Satuin" myös lukemaan kohdan, jossa Jeesus kuolemansa jälkeen ilmestyi toisennäköisenä opetuslapsilleen, jotka eivät häntä heti tunteneet, vaikka Jeesus selitti heille hänestä ennalta sanottuja asioita.

Siunattua päivää sinulle!

"Seuraa sinä minua", sanoi Jeesus.

"Seuraa sinä minua"*, sanoi Jeesus jollekin joskus. Meidän huomiotamme tavoittelee moni asia. Saatamme olla monenlaisten kysymysten äärellä, joihin emme tiedä vastausta.  Moni asia ehkä suorastaan "huutaa", että sille ajatusta ja aikaamme uhraisimme.  Mutta kaiken sen levottomuuden keskellä Jeesus sanoo rauhoittavat sanansa: "Seuraa sinä minua."

Läpi epäselvän maiseman.

Hänessä on kaikki totuus, kaikki tieto. Hänessä on rauha.

---
* Matt. 8:22,  Joh. 21:22

Sovituksen sanaa

"Sillä meidän vielä ollessamme heikot
kuoli Kristus oikeaan aikaan
jumalattomien edestä."
Room. 5:6

"Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan
siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä,
kuoli meidän edestämme."
Room. 5:8

"Sillä jos me silloin,
kun vielä olimme Jumalan vihollisia,
tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan
hänen Poikansa kuoleman kautta,
paljoa ennemmin me pelastumme
hänen elämänsä kautta nyt,
kun olemme sovitetut."
Room. 5:9

Sovitus...

Rangaistusvaatimus on mitätöity. Vihollisuudet ovat päättyneet. Rauha on solmittu. Sotatila on ohitse.

Kaikissa paikoissa

Paavali kirjoitti Korintton seurakunnalle, mutta siinä oli terveisiä muillekin, ihan meillekin:

 "... ynnä kaikille, jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa, niin omissaan kuin meidänkin.

Armo teille ja rauha Jumalalta, 

meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!"

1. Kor. 1:2

Siunattua päivää sinulle, joka näitä luet.

Olikohan joku mennyt sinne edeltä?

Oli varhainen aamu. Kolme naista oli noussut ylös aikaisin. Niinhän he yleensäkin tekivät, mutta tämä aamu oli erilainen. He tuskin olivat stressaantuneina kovin hyvin nukkuneetkaan. Nyt he olivat jo matkalla erinäiset tarvikkeet mukanaan.

Kun he olivat aivan lähellä määränpäätään; haudallehan he olivat menossa, heille tuli siinä mieleen, että hautahan olisi suljettu. Kuka heille siihen aikaan aamusta haudan avaisi? Heillehän se oli mahdotonta, sillä hautahan oli suljettu hyvin suurella kivellä. Eivät heidän voimansa sen vierittämiseen riittäisi.

Kun he sitten nostivat silmänsä, siihen juuri puhumaansa ongelmaan, he näkivät, että hautahan oli jo auki. Joku olikin jo vierittänyt kiven pois. Olikohan joku mennyt haudalle ennen heitä, he miettivät.

Naiset astuivat varovasti siihen hämärään. He pelästyivät astuessaan hautaan sisään. Siellä todellakin istui joku. Joku, jota he eivät tunteneet. Se "joku" oli nuori mies valkeissa vaatteissa. Hän istui siinä oikeanpuoleisella penkillä.

Nuorukainen puhutteli heti pelästyneitä naisia. Hän sanoi ensimmäiseksi, etteivät pelkäisi. Sitten hän sanoi, että tiesi heidän etsivän Jeesusta, Nasaretilaista. Häntä, joka oli ristiinnaulittu. Hän sanoi, ettei Jeesus ollut siellä enää. Hän oli noussut ylös. Sitten tuo nuori mies kutsui naisia katsomaan paikkaa, jossa Jeesus oli maannut. Hän sanoi vielä heille, että veisivät sanaa eteenpäin, että Jeesus menee Galileaan ja siellä opetuslapset saisivat hänet nähdä. Ja Pietari mainittiin vielä ihan erikseen nimeltä niistä, joille se sana pitäisi toimittaa.

Naiset eivät saaneet sanaa suustaan. He olivat siihen aivan liian hämmentyneitä, jähmettyineitä pelosta. Nuorukaisen lakattua puhumasta, he juoksivat päätä pahkaa ulos haudasta. Kun he vihdoin hengästyneinä pysähtyivät, he kyselivät toisiltaan, että mitä se äskeinen oikein oli?!

Kysymykset risteilivät heidän päässään. He eivät tienneet mitä ajatella. He vapisivat vieläkin pelosta. Eivätkä he sanoneet kenellekään mitään.

Mutta vähitellen heidän järkyttyneeseen mieleensä alkoi tulla jotain uutta ja todellista; heillehän oli sanottu, että Jeesus oli noussut ylös! He alkoivat muistella tarkkaan, mitä haudalla tapahtui, ja mitä heille oli sanottu. Ja vähitellen naisten mielen tavoitti se ilo, mitä pitikin: se uskomaton oli tapahtunut, että Jeesus oli noussut ylös!

Mikä valtava ilon aihe se olikaan. Ja heidän mielessään alkoi kyteä toive saada nähdäkin hänet.

Ja sekin toive toteutui vielä. 

Kts. Mark. 16