sunnuntai 12. huhtikuuta 2020

Tähän päivään

 Enkeli  on edellämme. 2. Moos. 23:20.


"Katso, minä lähetän enkelin sinun edellesi varjelemaan sinua tiellä, ja johdattamaan sinua siihen paikkaan, jonka minä olen valmistanut." 2 Moos. 23:20

"Herra sotii teidän puolestanne, ja te olkaa hiljaa." 2 Moos. 14:14

"Kiitetty olkoon Herra joka päivä. Meitä kantaa Jumala, meidän apumme." Ps 68:20

---

Piirsin tuohon ekaan jakeeseen liittyvän kuvan tänä aamuna. Jae kertoo enkelistä, joka kulkee edellä. Laitoin kuvaan vähän omaa arkeani, kun käyn kävelemässä tuohon takkiin pukeutuneena. Ajattelen, että saamme tuohon ohjauksen saajiksi kukin itsemme sovittaa, vaikka emme näillä silmillämme edessämme enkeliä näekään.


16 kommenttia:

  1. Jeesus on ylösnoussut, kuoleman voittaja Halleluja, hänen armoonsa ja Rakkauteensa tänä päivänä saamme turvautua ja luottaa kaikessa mikä meitä uhkaa.
    Jumalan tykö tullaan vain Jeesuksen kautta, hän on uuden liiton välimies Jumalan ja ihmisten välillä ihminen Jeesus Kristus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, siihen saamme luottaa ja Jeesus on ainoa välimies ihmisen ja Jumalan välillä.

      Poista
  2. Kyllä sulla on paljon taitoja!
    Aivan huippu olet piirtämään!
    Aina kun julkaiset teoksiasi,tulee mieleen,että joku kaunis päivä otan yhteyttä ja teetätän sulla perheestäni enkelin siipien alla olevat perheenjäseneni,jos siis tekisit ja maksua vastaan tietenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi:) Itse kyllä koen juuri päin vastoin, etten osaa siten kuin haluaisin. Esimerkiksi juuri ihmiset (ja enkelit) on minusta vaikeita. Mutta aina välillä tekee silti mieli koittaa saada niitä paperille:)

      Poista
  3. Sitä on itse kriittinen,et näe mitä kaunista tuotat!
    Jumala on varmaan sen niin tarkoittanut,ettei meistä tule ylpeitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä on usein itsellä mielessä joku mielikuva, millaista kuvasta aikoo, ja usein se valmis tekele on erilainen. Toisinaan on ensin pettynyt siihen, mutta joskus käy sitten niin, että kun aikaa kuluu ja ajan päästä jonkun löytää katsottavakseen, voi se tuntua ihan kelvolliselta sitten:)

      Poista
  4. Tarkoitan noin yleensä,luulen,että sinustä ei ylpeää saisi pakottamallakaan,sen verran olen seurannut blogejasi.

    VastaaPoista
  5. Kaunis piirros ja ihanat Jumalan lupaukset! Kiitos näistä ja siunattua pääsiäistä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Siunauttua pääsiäisen aikaa sinulle myös!

      Poista
  6. Mammuskelen tässä ja rukoilen Jumalaa,että Hän auttaisi ja ojetaisi kätensä ihmisille ja he tarttuisivat Hänen käteensä
    Siis jospa osaisin piirtää..
    Piirtäisin näin,Jeesuksen taivaalla kurkottamassa kättään,että he tarttuisivat kiinni
    Näen ihmisiä joilla pullo suulla,ivanauravia,rahatukkuja käsissä,ahneita...ym
    Mutta siellä joka välissä on ihminen,joka kurkottaa kättään Jeesusta kohden.
    On varmaan joku vastaava maalaus olemassa,mutta tämä tuli mun päiväuniin ja kun en osaa todellakaan piirtää..heitän tämän nyt sinulle...jos on joskus aiheista pulaa..olis kiva näetkö samän näyn..
    Eija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä piirsit sanallisen kuvan:) Minäkin olen niin joskus tehnyt, kun olen tiennyt, etten jotain kuvaa saa piirretyksi. Saatoin kyllä mielessäni nähdä tuota, mitä kuvasit, mutta piirtämisestä en osaa vielä sanoa mitään. Kiinnostava kyllä. Katsotaan:)

      Poista
  7. Täällä mielikuvani lentää ja pakko jakaa sinulle.
    Olen aina ihaillut KÄSIÄ,varsinkin jos miehellä on isot kädet,se tekee hänestä miehekkään,oli näkö tai koko millainen tahansa
    Näen nyt siinä maalauksessa kirkkaasti kädet,käsiä,pelipöydän ääressä kortit kädessä,kädet joissa pullo,kädet jotka lyö,kädet jotka hoitaa,hahmot on niinkuin vähän epäselviä,mutta ne kädet näkyy,varsinkin Jeesuksen.
    Heh.."oon ihan kunnossa"kunhan höpöttelen ajatuksiani sinulle
    Sama eija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuo oli mielenkiintoista, sillä voin tosiaan mielikuvituksessani "nähdä" sitä, mitä kuvailet. Minustakin kädet on jollain lailla kiinnostavia. Niitä on jotenkin kiinnostava piirtääkin, vaikka ihmisten piirtäminen sinänsä on mielestäni vaikeaa.

      Poista
  8. He is risen!! Happy Easter time! Have a great week!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks Angela :) He really has risen! Happy week to you too!

      Poista