lauantai 12. syyskuuta 2020

Hedelmäpuu...

Ajattele hedelmäpuuta. Se ei ole sama asia, kuin muut puut. Hedelmäpuun on määrä tuottaa nimenomaan jotain hedelmää. Kaikki hoitokin tähtää sitten siihen. Ei ole hedelmäpuun päämäärä olla kaunis, vaan satoisa. Jossain muussa puussa voidaan pitää erilaisia oksia ihan kauneusarvojenkin takia, mutta ei hedelmäpuussa. Jos puutarhuri näkee hyvässä puussa oksia, joista ei ole hedelmää tulossa, hänen on leikattava ne pois. Kaikki tapahtuu vain sitä silmällä pitäen, että sato olisi runsaampi. Satoa siis on luvassa kuitenkin. Sille sadollekin on puussa aikansa, jonka puutarhuri kyllä tietää. Vasta-istutettuja puun taimia ja nuoria puita ei hoideta aivan samoin, kuin "aikuisia", jo satoa tuottavia. Jos puusta tippuu kuiva oksa itsestään, se päätyy samaan kasaan kuin puutarhurin pois leikkaamat. Oksa ei voi itse pitää yllä elämää itsessään, vaan puussa pysymällä se pysyy elossa, saati tuottaa sen hedelmänsä.




Itse en ole edes viherpeukalo, saati mikään puutarha-asioiden tuntija. Nämä "puutarhalliset" mietteet sai aikaan lukuvuorossa ollut teksti. Tässä siitä osa:


"Minä olen totinen viinipuu, ja minun isäni on viinitarhuri. Jokaisen oksan minussa,
 joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois; ja jokaisen, joka kantaa hedelmää,
 hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän.
 Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut.

Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa.

Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä. Jos joku ei pysy minussa,
niin hänet heitetään pois niinkuin oksa, ja hän kuivettuu; ja ne kootaan yhteen ja heitetään tuleen ja ne palavat.

Jos te pysyttte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, niin anokaa mitä ikinä tahdotte, ja te saatte sen. Siinä minun Isäni kirkastetaan, että te kannatte paljon hedelmää ja tulette minun opetuslapsikseni."
Joh. 15:1-8

 





Näitä kirjoitteli hän,
 joka ei sitä  hedelmää pysty itsessään havaitsemaan.
Mutta puutarhuri varmaan tekee kaikkensa, 
jotta sitä hedelmääkin voisi aikanaan tulla.


Ajattele puita ajatellessasi
nimenomaan hedelmäpuuta.
Ja mitä hyvän puutarhurin on sen kanssa tehtävä.


---
Löysin tämän jutun luonnoksista kesäkuulta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti