maanantai 27. toukokuuta 2019

Kun meillä on...

"Mutta kun meillä on elatus ja vaatteet, niin tyytykäämme niihin." 1. Tim. 6:8



Olimme juuri puhuneet rahoista ja laskuista. Isäntä sitten päätti todeta siihen jatkoksi tuon  "mutta kun meillä on elatus ja vaatteet, niin tyytykäämme niihin." 1. Tim. 6:8. Johon minä sitten totesin juuri saaneenikin sitä "elatusta ja vaatteita".  Olimme  nimittäin olleet ruoanjakelussa. Olin jo ottanut omalla vuorollani otettavani. Isäntää siinä odottelin ja eräs nainen ojensi yllättäen oman ruokapussinsa minulle ja tuumi, että hän asuu niin lähellä, että voi käydä täällä joka päivä, mutta me asumme niin kaukana... Siinä oli sitä  yllättävää "elatusta" jo muutenkin saadun lisäksi. Entäpä ne vaatteet sitten? Kävimme kirpparilla, jossa meilläkin on tällä viikolla pöytä vuokralla.  Kirpparin tuulikaapissa oli vaaterekki, josta sai ottaa ilman hintaa haluamaansa.  Kun olimme sinne kirpparille kävelemässä, mietin hieman huonotuulisena, että olisin voinut oikeastaan jäädä autoon. Mutta kuinka ollakaan, takaisin tullessani minulla oli kaksi vaatetta kainalossa: neuletakki ja hame. Vieläpä sellaiset, joiden värit sopivat yhteen:)  Siitä rekistä ne löytyi.

Tämmöisiä mieluisia yllätyksiä Jumala tänään antoi.  Päivänä, jona olin hieman alakuloisella tuulella, enkä olisi halunnut sinne ruoanjakeluunkaan ollenkaan mennä... Meillä oli aiemmin aamulla ollut yksi sellainenkin yllätys, josta emme olleet pitäneet.

Ja vielä sieltä ruonjakelusta:  Siellähän oli vielä siinä pöydässä, jossa me istuimme - ja vain siinä - jostakin syystä, kehystettynä se Raamatunjae, josta jo edellisessä tekstissäni mainitsin: "Luottakaa aina Jumalaan, tuokaa hänen eteensä kaikki, mikä sydäntänne painaa! Jumala on turvamme." Ps 62:9 KR -92

Ja lukipa vielä hartausosuuden pitäjä  Roomalaiskirjeen lukua 8 ja siitä mm.: "Sillä te ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksennne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme: "Abba! Isä!"."  Room. 8:15





----
Jutussa mainitut vaatteet voi katsoa tästä.


6 kommenttia:

  1. On hienoa kun Jumala antaa iloisia yllätyksiä :)

    VastaaPoista
  2. Thank you for the beautiful words. Lovely horizon line in this photo.

    VastaaPoista
  3. Ihanaa, kun sait kokea tuollaista Jumalan huolenpitoa ja vielä päivänä, jona olit alakuloisella tuulella! <3 Sellainen aina ilahduttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Sen kyllä pisti merkille, että tässä on nyt varmasti jotain erityistä:)

      Poista