lauantai 30. toukokuuta 2020

Vammatonna samoaa?

Löysin  kirjan välistä pienen lappusen, jolle olin joskus kirjoittanut: "vammatonna samoaa". Olin myös merkinnyt kohdan, josta se löytyy, mutta mitään muuta en. Ei edes päivämäärää, jonka yleensä pyrin laittamaan ylös. En muista millaisia ajatuksia se kohta silloin oli herättänyt. Mutta ei ole tarviskaan. Se sopi tämänpäiväisiin mietteisiin. Mietin eräästä asiasta, että siitä on tullut minulle jo ikäänkuin vamma.



Me tahtoisimme niin kovasti kulkea ilman kaikenlaisia vammoja. Mutta eipä taida meistä yksikään kulkea ilman jonkinlaista vammaa. Vammoja meistä löytyy monenlaisia. Jollakin ne näkyvät selvästi päällekinpäin, mutta toisten vammat ovat niin piilossa, etteivät niistä tiedä muut kuin vammansa tunteva itse - ja Jumala. Tahtoisimme kukin päästä vammoistamme eroon. Olemme monesti suorastaan huutaneet hänen puoleensa niistä päästäksemme, joko äänellisesti tai äänettömästi. Mutta vammamme on yhä meillä. Meitä pelottaa, ettemme siitä koskaan pääsekään eroon. Emme tiedä, vapaudummeko täällä ajassa siitä. Sen tietää Isä yksin. Mutta ainakin kerran vaivanalaisuutemme on päättyvä. Emme ehkä käsitä, miksi sitä ei oteta jo nyt pois. Emme näe siitä olevan mitään hyötyä, sillä vaikeuttahan se meille tuo. Mutta Jumalan näkökyky on tarkempi. Hän näkee siinä jotain sellaista, mitä me emme näe. Ainakin se tekee sen, ettemme voi ylvästellä, koska muistamme kipumme alituiseen. Sen takia huudamme myös alituiseen apua Häneltä, joka sitä voi meille antaa.


Ole siunattu ystäväni,
joka myös koet itsesi jollakin tavoin vaivan alaiseksi!




"Hän ajaa heitä takaa, samoaa vammatonna polkua, ennen kulkematonta. Jes. 41:3
Luuk. 13:16: "Ja tätä naista, joka on Aabrahamin tytär ja jota saatana on pitänyt sidottuna, katso, jo kahdeksantoista vuotta, tätäkö ei olisi pitänyt päästää siitä siteestä sapatinpäivänä?"

Joskus avun saanti voi kestää kauan! Niin kauan, ettei osaa enää odottaa mitään apua saavansakaan. Mutta Jumalalle on kaikki mahdollista. Jeesus tiesi tuonkin naisen tapauksessa, miten kauan hän oli vaivaansa joutunut kärsimään. Nyt oli avun aika. Ei nainen ollut niiden kahdeksantoista vuoden aikana päässyt unohtumaan Jumalalta. Emmekä ole sitä mekään.


10 kommenttia:

  1. Kiitos tästä kauniista, koskettavasta kirjoituksesta!
    Siunattua helluntaita!

    VastaaPoista
  2. Jokaisella on omat vammansa tosiaan. Joitain niistä Jumala parantaa ja toiset jäävät. Omalla kohdalla olen kokenut, että yksi iso vammani on sellainen, jota Jumala on käyttänyt pistimenä lihassa, niin kuin Paavali sanoi. Se pudottaa pilvistä maan pinnalle ja muistuttaa, että Jeesuksen tulee kasvaa ja minun vähetä. Mutta kipeää se tekee...

    Onneksi Jeesus kuitenkin myös parantaa, ja vuosikausienkin jälkeen, niin kuin tuon naisen. Aina on toivoa! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä pistimiä me varmaan tarvitaan, vaikka ei niiden kanssa ole helppo olla. Onneksi Jeesus on luvannut olla meidän kanssamme joka päivä. Ja parantaakin Hän voi meidät ihan milloin tahansa, jos hyväksi näkee.

      Poista
  3. Ihana kirjoitus,laittoi miettimään,kiitos!
    Omassa masennuksessani rypiessä mietin,että voisin olla aika ylpeäkin omassa voimassa,en ymmärtäisi niinkään kärsivää lähimmäistä..tai jotain tälläistä.Jokatapauksessa tunnen myös kiitollisuutta,nyt ainakin huomaan kuinka rakas Jeesus pitää huolta.
    Kun vain jaksais rukoilla ja nousta täältä sängynpohjalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin luulen, että jos itsellä niitä omia "vammoja" ja "kipu"pisteitä ei olisi, niin sitä saattaisi ruveta luulemaan itsestään jotain. Nyt sen sijaan on luuloja ehkä vähemmän, ja Hänen apunsa tarvetta enemmän. Onneksi se rukouskaan ei tarvitse olla mitenkään ihmeellistä, huokauskin riittää.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Varmaan meissä kaikissa on Suurella Puutarhurilla sitä ylpeyttä alituiseen kitkettävänä...

      Poista
  5. Syviä ajatuksia, synti ja turmelus tuli kaikkien osaksi, kun paratiisissa kaksi ihmistä lankesi syntiin, siitä seurauksesta eläimet ja linnutkin kärsivät turmeluksen alla, en tiedä tartteeko mun luetella niitä vammoja ja synnin aiheuttamaa rasituksia ihmisen elämässä, niitä riittää kaikille.
    Mutta Golgatan työ ristillä riittää myös vapauttamaan kaikesta mikä hitaaksi tekee, kaikesta mikä painaa, ahdistaa, masentaa,
    Jumala katsoo vain sydämeen, ei meidän vammoihin,vajavaisuuksiin,sairauksiin,koska ne on kannettu Golgatalla jo, hän haluaa että meidän sydämen asenne on oikea hänen edessään, yhteys Jumalaan rukouksessa ja sydämen usko Jeesukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan riittää jokaiselle joku vamma. Mutta onneksi Jeesus teki täydellisen teon meidän epätäydellisten ja niin monin tavoin puutteellisten edestä. Hän näkee meidät jokaisen.

      Poista