maanantai 29. kesäkuuta 2020

Kuvittele itsesi Jeesuksen kainaloon...

Kuvittele, että  ympärillesi kiedotaan lämmin ja rauhoittava käsi... Hänen kanssaan voit sitten katsella vaikka illan auringonlaskua.



Yllä osa kuvasta. Mitään oleellista ei puutu...

---
Alunperin idean tuon kuvan tekemiseen sain yhdestä jakeesta ja hartauskirjan tekstistä, jossa jaetta selitettiin. Siinä oli siitä, että vaikka millainen sotajoukko olisi vastassa, niin Jeesus on jo voittanut ne. Olisin mielelläni piirtänyt sellaisen kuvan, mutta koska taitoni eivät mihinkään sotajoukkojen piirustelemisiin riitä, tein tuollaisen kuvan, jossa katsellaan rauhallisesti laskevaa aurinkoa.

"Ja teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen, teidät hän teki eläviksi yhdessä hänen kanssaan, antaen meille anteeksi kaikki rikokset,
ja pyyhki pois sen kirjoituksen, joka oli meitä vastaan ja oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin.
Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun." Kolossalaiskirje 2:13-15

(Fredrik Wislöffin Levähtäkää vähän -kirjassa oli tuo viimeinen jae norjalaisen raamatunkäännöksen mukaan, jossa mainitiin myös risti:  "...voiton riemun ristillään.").



6 kommenttia:

  1. Onpa ihana kuva! :) T: Villasukkavihulainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Kiva kuvitella tuo tilanne, kun meillä on sellainen ystävä.

      Poista
  2. Onneksi on Jeesus, ystävistä parhain <3

    VastaaPoista
  3. Onpa aivan ihana piirustus! Ihana ajatus, että voi kuvitella itsensä Jeesuksen kainaloon - ja siellä me olemmekin! Siunausta päivääsi!

    VastaaPoista