sunnuntai 25. heinäkuuta 2021

"Nälkävuosi"

Olipa eräs aamu,  joka oli niin hiljainen, että käytin siitä mielessäni ajatusta, että on niin "pitkä kuin nälkävuosi". Siitä tuli mieleeni "hengellinen nälkävuosi". Sellainen aika tuntuu pitkältä. Silloin tuntee olevansa koko ajan nälissään. Kyse voi olla siitä, että ruokaa on tosiaan  niukasti esillä. Silloin sitä yrittää etsiä mahdollisista ja mahdottomistakin paikoista. Toivottavasti on silloin paljon niitä, jotka järjestää "hengellistä ruoan jakelua".

Voi myös olla niin, että ruokaa sinänsä on, mutta on jo niin heikko, että tarvitsee apua syömisessäkin. Toipilas puolestaan saattaa tarvita hyvin kevyttä ruokaa pieninä annoksina. Kun vahvistuu, kestää tukevampiakin aterioita.

Jeesuksen luona sitä ruokaa on runsaasti tarjolla kyllä, mutta me tunnumne tarvitsevan toistemme apua päästäksemme ruokapöytien ääreen. Kaikille on kutsu käynyt. Jokaisen ruokatarpeet otettu niissä pöydissä huomioon.

"Herra ravitsee sinun sielusi kuivissa erämaissa."

"Silloin sinä rukoilet, ja Herra vastaa, sinä huudat, ja hän sanoo: "Katso, tässä minä olen". Jos sinä keskuudestasi poistat ikeen, sormella-osoittelun ja vääryyden puhumisen, 

jos taritset elannostasi isoavalle ja ravitset vaivatun sielun, niin valkeus koittaa sinulle pimeydessä, ja sinun pilkkopimeäsi on oleva niinkuin keskipäivä.

Ja Herra johdattaa sinua alati ja ravitsee sinun sielusi kuivissa erämaissa; hän vahvistaa sinun luusi, ja sinä olet oleva niinkuin runsaasti kasteltu puutarha, niinkuin lähde, josta vesi ei koskaan puutu." Jes. 58:9-11


Ravinteikasta päivää meille jokaiselle!




4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Koronavuosikin ollut varmaan monelle aika nälkävuosi. Ja monenmoisia muita aiheita, että kaivataan virkistystä.

      Poista
  2. Ihana lupaus tuo, että Herra ravitsee sinun sielusi kuivissa erämaissa. Tartutaan siihen! Siunausta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siunausta sinulle myös! On ihana saada tietää, että virkistystä on tulossa.

      Poista