Niin. Hän vain tahtoo kulkea kanssamme, mutta entä me? Kuinka me siihen suhtaudumme? Onko siinä jotain samaa, kuin että lapsia joskus ärsyttää se vanhempiensa läsnäolo. Suhtaudutaan torjuvasti siihen vanhemman lähelläoloon, kun ei käsitetä sitä oikein. Saattaa olla luuloja, että vanhempi vain tahtoo olla kyttäämässä, määräilemässä ja jakelemassa ohjeita, joita ei haluta. Ei tule mieleenkään, että ihan omasta halustaan vanhempi siinä olisi. Ei tajuta, että se vanhemman yksinpuhelu johtuukin ehkä siitä, ettemme itse halua vetää esiin meitä kiinnostavaa puheenaihetta. Ei aina tietysti tarvitse mitään puhuakaan, saa olla hiljaakin. Mutta meidän voi olla hyvä käsittää, että Jumala on kiinnostunut meistä - ei meidän virheistämme - vaikka meistä niin monesti ehkä tuntuukin, että ne virheet olisi se kiinnostuksen kohde. Vajavaiset ja vialliset maalliset esikuvat, himmentää ja vääristää kuvaamme ja käsitystämme Jumalasta Isänämme. Ja kaikki maalliset vanhemmat kantaa mukanaan niitä eväitä, joita itse ovat saaneet - tai olleet saamatta. Mutta niiden hyvien eväiden puutoksissa voi Jumalalta saada jotain parempia tilalle. Saa pyytää uusia eväitä.
"Sillä Jumala ei ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman ja rakkauden ja raittiuden hengen." 2. Tim.1:7
"Sillä te ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälkeen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme "Abba! Isä!" Room. 8:15
---
Tuossa toisessa kirjeessä Timoteukselle, ensimmäisessä luvussa, Paavali viittaa myös omiin esivanhempiinsa ja kiittää siitä hyvästä perinnöstä, jota on heiltä saanut. Sitten hän muistelee Timoteuksen äitiä ja isoäitiä, joilla myös oli usko. Ja luvun alussa Paavali nimittää Timoteusta pojakseen, olihan hän tämän hengellinen isä. Luvun lopussa Paavali kehottaa Timoteusta ottamaan esikuvakseen ne "terveelliset sanat", jotka on Paavalilta kuullut ja säilyttämään Pyhän Hengen kautta sen hyvän, joka hänelle on uskottu.
Sillä on merkitystä millaisia vanhempia meillä on elämässämme. Mutta Jumala voi myös antaa niitä hengellisiä vanhempia, jotka neuvovat, rakastavat ja rukoilevat meidän puolestamme. Ei siis ole ns. peli menetetty, jos omat maalliset vanhempamme eivät olleet niin kykeneviä meitä kasvattamaan. Kyllä Jumala sen tietää - kuin myös keinot auttamiseemme siitä huolimatta. Onhan hän itse Isä:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti