maanantai 16. toukokuuta 2022

Vahvat lupaukset, vahva perintöosa

"Kerran tulee aika - milloin, sen Herra tietää - jolloin yö on kirkas kuin päivä eikä ilta pimene. Silloin virtaavat Jerusalemista elämää antavat vedet. Puolet niistä juoksee itäiseen mereen, puolet läntiseen mereen kesät ja talvet, ehtymättä. 

Sinä päivänä Herra on oleva koko maan piirin kuningas. Hän on oleva yksi ja ainoa Jumala ja hänen nimensä on ainoa, jota avuksi huudetaan." Sakarja 14:7-9  KR-92 




"Jumala on myös antanut Kristuksessa meille perintöosan, niinkuin hän oli suunnitellut ja ennalta määrännyt - hän, joka saattaa kaiken tapahtumaan tahtonsa ja päätöksensä mukaisesti. 

...  olen lakkaamatta kiittänyt Jumalaa teistä muistaessani teitä rukouksissani. Minä rukoilen, että Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja näkemisen hengen, niin että oppisitte tuntemaan hänet, 

ja että hän valaisisi teidän sisäiset silmänne näkemään, millaiseen toivoon hän on meidät kutsunut, miten äärettömän rikkaan perintöosan hän antaa meille pyhien joukossa

ja miten mittaamaton on hänen voimansa, joka vaikuttaa meissä uskovissa. Se on se sama väkevä voima, jota hän osoitti herättäessään Kristuksen kuolleista ja asettaessaan hänet istumaan oikealle puolelleen taivaassa,

ylemmäksi kaikkia valtoja, voimia ja mahteja, ylemmäksi kaikkia herruuksia, jotka mainitaan  tässä ja tulevassakin maailmassa. Jumala on alistanut kaiken hänen valtaansa ja asettanut hänet kaiken yläpuolelle seurakuntansa pääksi." Ef. 1:11,16-22  KR-92 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti