torstai 26. tammikuuta 2017

Täydellisesti tunnettu

"Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan. 1 Kor. 13:12


Luin tämän aamun päivän sanan Suomen Raamattuopiston sivulta ja siinä oli Vähäsarjan teksti, joka puhutteli minua. Ensinnä oli jae, jossa Jeesus sanoo olevansa Hyvä Paimen (Joh. 10:14-15). Sitten muutama ajatus tekstistä:

"Raamatussa tunteminen tarkoittaa muuta kuin vain tuntemista nimeltä, etääältä. Tunteminen on osallisuutta toisen elämään. Tunnen sinut tarkoittaa samaa kuin että kannan sinusta huolta. Jeesus tuntee jopa sielumme herkimmät toiveet ja hauraimmat säröt..."

Laitan linkin vielä siihen päivän sanaan, mutta koska teksti vaihtuu päivittäin, on minun nyt tarkoittamani teksti siinä vain tänään. Jos luet tätä muulloin, siellä on sitten jotain muuta hyvää.
Tekstit ovat Vähäsarjan kirjasta Joka päivä huolta vailla.

2 kommenttia:

  1. Tuo teksti tuntemisesta on lohduttava :)Ja sanoohan Hän, että kättensä hipiään on meidät piirtänyt, jos oikein muistan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sellainen kohta on, en kyllä muista, että mistä se löytyy. Minustakin se ajatus, että meidät täydellisesti tunnetaan, on hyvin lohdullinen:)

      Poista