perjantai 6. heinäkuuta 2018

Hänelle tarpeen - sillä hetkellä

"Hän vetäytyi kuitenkin pois, oleskeli erämaassa ja rukoili." Luuk. 5:16*

Vaikka kansaa oli tullut kuulemaan Häntä, vaikka sairaat odottivat parantuakseen, Jeesus tiesi, mikä oli hänelle tarpeen sillä hetkellä: Hän tarvitsi rauhallisen paikan, ja aikaa olla kahden Isän kanssa.

Sen aika silloin.

Siinä vetäytymisessä on jotain samaa, kuin silloin, kun nainen voiteli kalliilla voiteella Jeesuksen jalat. Siitä tuli moitteita; tuhlausta ja köyhille rahat olisi pitänyt antaa. Silloin Jeesus sanoi, että köyhät olivat aina siinä läsnä ja tahdottaessa autettavissa. Jeesus kuitenkin tarvitsi sitä hetkeä silloin.

Meilläkin on ne omat hetkemme, joita tarvitsemme.



---
*Jumalan kansan Pyhä Raamattu, Uusi Tie.


6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Helposti voisi ruveta tuntemaan syyllisyyttä siitä, että "vain omiaan" tekee, mutta Jeesuksella oli hyvä malli meillekin, että joskus aikaa itsellekin.

      Poista
  2. On lohduttavaa kuulla että ei aina tarvi olla tekemässä ja auttamassa toisia, vaan joskus on aika vetäytyä omiin oloihin lepäämään.
    kiitos, ja hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on lohdullinen ajatus. Hyvää viikonloppua sinullekin!

      Poista
  3. We all need moments of prayer and reflection.
    Have a wonderful Sunday
    Greetings from Portugal
    Maria
    Divagar Sobre Tudo um Pouco

    VastaaPoista