torstai 9. kesäkuuta 2016

Hän näkee tämän päivän - kuin myös huomisenkin

"Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riitttävät sen omat murheet." Matt. 6:34


"Jumalan sana rohkaisee rohkaisemasta päästyään luottamaan lujasti Jumalaan ja elämään pelkäämättä. Raamatussa on paljon rohkaisevia lupauksia juuri siksi, että me  olemme niin pelokkaita ja arkoja ja meidän on niin vaikea irrottaa otettamme elämämme jokaisen pikkuasian hallinnasta. Jeesus sanoo nyt meille: 'Älä huolehdi huomisesta päivästä, vaikka olisi monta hyvää syytä huolehtia. Anna sen tuoda tullessaan mitä sen on tarkoitus tuoda. Elä tämä päivä ensin ja murehdi huomista vasta huomenna.' Jeesus sanoo näin, koska hän tietää pitävänsä omistaan joka tapauksessa hyvää huolta. Hän katsoo meille huomiseksi sopivan päivän ja mittaa oikeanlaisen ristin. Hän tietää tarkasti sen, milloin pääsemme vaivoistamme."

 Ylläoleva rohkaiseva teksti  Juha Vähäsarjan kirjasta Joka päivä lupaus kantaa.



tiistai 7. kesäkuuta 2016

Kutsuttuna paikallaan


Siinä on eroa, saako kutsun "pakko-osoituksena" johonkin paikkaan, vai käykö kutsuja itse kertomassa, että tahtoo juuri sinut, siihen mihin sinua kutsutaan. Aina ei se saatu kutsu miellytä.


Toinen voidaan kutsua suuriin vastuisiin näkyvälle paikalle. Samaan aikaan toiselle voidaan antaa kutsu hiljaisuuteen, paikalle, jossa ei muita näy.  Sellaisen paikan hyväksyminen voi olla vaikeaa, mutta kun kutsuja sanoo, että hän tietää millainen paikka se on, vaikea paikka, mutta silti hän tahtoo sinut siihen, on paikka helpompi ottaa vastaan. Hän ei jätä siihen yksin. Vaikka ei muita näy, hän itse on siinä kanssasi - vaikkakaan silmämme eivät usein häntä näe.

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Ei enää vieraana


"Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa,
 arvoituksen tavoin, 



mutta silloin kasvoista kasvoihin;
  nyt minä tunnen vajavaisesti,
 mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti,
 niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan." 
 1 Kor. 13:12
 


torstai 2. kesäkuuta 2016

Toisenlainen kuin luultiin?

Aina joskus huomaa ajattelevansa, että tämmöistäkö tämä olikin... Joku asia, tai toive, tai kenties koko elämä, onkin mennyt aivan toisin kuin oli luullut tai kuvitellut.  Joskus saa kokea, että ei ole saanutkaan sitä mitä pyysi. Ainakaan sillä tavoin mitä itse ymmärsi asiasta. Joskus kysyy, että puhummeko me Jumalan kanssa samaa kieltä?  Ymmärrämmekö me jonkin sanan merkityksen  samalla tavoin kuin Jumala? Luultavasti on niin, että me emme vain ymmärrä mitä Jumala tarkoittaa...

Minun ja lasten mielessä ei aina ole esimerkiksi sanalla "hyvä" sama merkitys..  Joku voi sillä ajatella karkkia ja muuta makeaa. Minä voin puolestani sanoa, että olisi hyvä syödä ne porkkanatkin lautaselta. Kaikkea ei tietysti voikaan saada. Emmehän me lapsillekaan anna kaikkea mitä he keksivät pyytää. Ja joskus jotkut jutut mitä lapset meiltä saavat, ovatkin heille epämieluisia...


Minulle on jäänyt lapsuudestani mieleen yksi juttu, jota en silloin ymmärtänyt. Olin alle kouluikäisenä neuvolassa ja sain rokotuksen. Koin silloin, että äidin olisi pitänyt puolustaa minua, enkä käsittänyt, miksi hän ei sitä tehnyt... No, nyt käsitän rokotuksen tarpeellisuuden. Ehkä tämä ei ole kovin hyvä vertauskuva näihin meidän ja Jumalan välisiin ymmärtämisongelmiin, mutta  enhän minä näitä osaakaan selittää. Yritän selvittää ja kirkastaa kaiketi jotain itselleni...

Joskus meillä lapset sanoo minulle vaikkapa, että "te ette ymmärrä". Joskus se tapahtuu tosissaan, joskus leikillään. Kyllä kai mekin sanomme Jumalalle aika-ajoin, ettei Hän ymmärrä... vaikka Hän ymmärtää paljon enemmän kuin me käsitämme.



Olen miettinyt sitäkin, että kun ajattelee vaikkapa Aabrahamin tai vaikka Joosefin elämää, niin oli niissä senkaltaisia kiemuroita, ettei varmasti olisi etukäteen osannut kuvitella Jumalan johdatusta sellaisia teitä, kuin heillä sitten meni. Aabraham sai kierrellä hänelle luvatussa maassa ja mennä välillä Egyptiin nälänhätää pakoon. Luvattua poikaa sai odottaa ikäänkuin "yli ajan" ja vanhuudessa vasta saada hänet. Iisak sai menettää vuosiksi rakkaimman poikansa Joosefin... Joosef puolestaan sai kokea hätää ja ahdistusta omien veljien myydessä hänet orjaksi. Mitä kysymyksiä uskollisesta ja huolta pitävästä Jumalasta mahtoi hänen mielessään ollakaan hädän ja kaipauksen vuosina. Kuitenkin Jumalalla oli suunnitelma, joka kantoi kauas. Vielä voisi jatkaa miettimällä Jaakobin elämän kiemuroita, tai itse Jeesuksen. Kuningas, joka ei ilmaissut valtaansa siten, kuin monet olisivat toivoneet.

Ei Hän meille kaikkia yksityiskohtia ja tarkoituksiaan kerro. Vankkumatta Hän kuitenkin suunnitelmaansa toteuttaa.



Tämmöistä pohdintaa tänään, aika sekavasti esitettynä vielä.  En tiedä saako tästä nyt "langanpäästä" kiinni lainkaan. Sitä kokee, ettei ole edes "eskari-ikäinen" vielä Jumalan koululaisena... ehkä sellainen päiväkotilainen...


(tämmöistä olin pohtinut toukokuun alussa, laitetaan nyt tämäkin pohdinta julki)



tiistai 31. toukokuuta 2016

Teltan pystytys

Meillä nuorimmaiset tahtoivat teltan pystyyn. Minä puolestani en tahtonut. He saivat kuitenkin luvan itse yrittää. Jälkeenpäin kuulin, että hommassa oli ollut vaikeutensa.
Ensin ei ollut lainkaan tiedetty, miten se pitäisi koota. Oli sitten onneksi löydetty ohje ja sen mukaan yritetty toimia. Siltikään teltta ei ollut mallikelpoisesti pystyssä. Ei oltu osattu joka kulmaa vetää oikeaan asentoon. Ja pystytys ei muutenkaan olisi voinut mennä täydellisen hyvin, koska teltan etukatoksen keppi oli mennyt poikki aiempina kesinä. Ja pystytyspaikkakin oli huono. Siinä pystyttämässään teltassa kuitenkin leikkivät leikkejään. Tänä aamuna teltta purettiin. Oli mahdollisuus, että sade tulee ja kastelee kaiken. Kuka sen teltan seuraavaksi mahtaa pystyttää...?

"Minun majani puretaan ja viedään minulta pois niinkuin paimenen teltta; olen kutonut loppuun elämäni, niinkuin kankuri kankaansa, minut leikataan irti loimentutkaimista..." Jes. 38:12

"Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä. Ja sittenkuin tämä nahka on yltäni raastettu ja olen ruumiistani irti, saan minä nähdä Jumalan.  Hänet olen minä näkevä apunani; minun silmäni saavat nähdä hänet - eikä vieraana..." Job 19:25-27


lauantai 28. toukokuuta 2016

Kohtaamisia

Kolme kohtaamista. Elia oli masentuneena luolassa. Jumala kysyi häneltä: "Mitä sinä täällä teet Elia?"  Ja Elia kertoi huolensa aiheen; hän pelkäsi henkensä edestä. Jumala käski hänen mennä ulos odottamaan. Siitä kulki ohitse Herra. Hänen edellään tuli myrsky, "joka halkoi vuoret ja särki kalliot", mutta ei Herra vielä siinä ollut. Sitten tuli maanjäristys ja tulikin, mutta ei Herra ollut niissäkään. Sitten tuli hiljainen tuulen hyminä. Siinä oli Herra. Ja jälleen Hän kysyi Elialta. "Mitä sinä täällä teet, Elia?"  Tämä Elian kohtaaminen Jumalan kanssa löytyy kohdasta 2. Kun. 19:9-13.

Mooses kohtasi Jumalan kätkettynä kallion rotkoon. Mooses oli pyytänyt, että saisi nähdä Jumalan kirkkauden. Ja Jumala näyttäytyi hänelle selkäpuolelta. Tämä löytyy kohdasta 2. Moos. 33:17-23.

Paavali. Hän koki, näki ja kuuli, taivaaseen temmattuna suuria:"sanomattomia sanoja, joita ihmisen ei ole lupa puhua." Näistä kerrotaan kohdassa 2. Kor. 12:2-4.  Kuitenkin jotkut väittivät Paavalia heikoksi: "Sillä hänen kirjeensä ovat, sanotaan, kyllä mahtavavat ja pontevat, mutta ruumiillisesti läsnäollessaan hän on heikko..."  (2. Kor. 10:10). Suurien kokemustensa vastapainoksi oli Paavali saanut jonkin "pistimen", jonkinlaisen kiusan, jonka poistamista hän oli rukoillutkin, mutta lopulta hyväksynyt sen, koska Jumala sanoi hänelle: "Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa." (2. Kor. 12:9).



"Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä." 2. Kor. 4:7

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Salatut syyt

Ihminen pyrkii aina löytämään selityksen; itseään tyydyttävän vastauksen, elämän kipeisiin ongelmiin. Ihmettelemme ja kyselemme, miksi meillä on tämä ongelma? Miksi vastaus viipyy? Tai miksi sitä ei koskaan tullut? Miksi -kysymyksiä riitttää... Niitä löytyy jokaisen omasta elämästä ja niitä voi löytyä ympäröivästä todellisuudesta. Tosiasia kuitenkin on, että Jumala kuulee meidän rukouksemme! Silloinkin, kun sitä ei ole edes sanoiksi puettu.

Hänellä on salatut syyt siihen, mitä meille tapahtuu; siihen, mikä meille näyttäytyy vain onnettomuutena, vastaamattomina hätähuutoina. Kun tuli Jeesuksen aika käydä ristille, opetuslapset eivät voineet käsittää sitä. Jumalalla oli kuitenkin suunnitelma, jonka vaikutukset olivat kauaskantoiset... Kaiken piti mennä, niin kuin se meni. Jokainen yksityiskohta oli tarkkaan harkittu.


Kunpa uskaltaisimme luottaa Sinun rakkauteesi ja huolenpitoosi silloinkin, kun tuuli on meille vastainen, eikä aurinko paista teillemme!

---

Johanneksen evankeliumin luvussa 13 Jeesus sanoi Pietarille: "Mitä minä  teen, sitä et nyt käsitä, mutta vastedes sinä sen ymmärrät." (Joh. 13:7). Samassa luvussa on montakin kohtaa, josta huomaa, etteivät opetuslapset silloin käsittäneet mitä oli tapahtumassa.



lauantai 21. toukokuuta 2016

Sinä päivänä

"Sinä päivänä kuurot kuulevat kirjan sanat, ja sokeiden silmät näkevät vapaina synkeästä pimeydestä. Nöyrät saavat yhä uutta iloa Herrassa, ja ihmisistä köyhimmätkin riemuitsevat Israelin Pyhästä." Jes. 29:18-19




torstai 19. toukokuuta 2016

Sankari joka auttaa

"Herra, sinun Jumalasi, on sinun keskelläsi, 
 sankari, joka auttaa.
Hän ilolla iloitsee sinusta,
 hän on ääneti,
sillä hän rakastaa sinua, 
 hän sinusta riemulla riemuitsee.
Sef. 3:17 

...

On suuri väkijoukko sankariaan ihailemassa ja sen keskellä, päätään pidempänä,
 HÄN, sankari itse.
HÄN ympärilleen katselee, kättelee ja koskettaa.
 Jokaisen tahtoo nähdä ja rakkaudesta liikuttuneena - sanattomana.

(siinä sanallinen kuvani ylläolevasta jakeesta...)
  

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Maisevat vaihtelevat - Herra on sama

"Hyvyydessäsi sinä, Herra, olit auttanut minut vuorille turvaan. Kun sitten käänsit pois kasvosi, minä hätäännyin. Sinua, Herra, minä huusin, Jumalani, sinulta rukoilin armoa." Ps. 30:8-9 (Uudempi käännös)


Kätesi jälki on välillä helppo nähdä ja ymmärtää. Kuka muu olisi tämän kaiken voinut tehdä, kuin sinä? Kenen toisen käsistä olisivat nämä näkymät ja tämä kauneus voineet saada alkunsa? Tälläisinä hetkinä on helppo uskoa apuusi. Olen turvaassa lähelläsi.

Kun sitten käännät hetkeksikin pois kasvosi, minä hätäännyn. Kuvittelen, ettei apusi näihin laaksoihin enää ylettyisikään. Pelkään, koska en voi tuntea läsnäoloasi ja läheisyytesi turvaa. Mutta olethan sinä lähellä joka paikassa. Mihin voisin edes yrittää paeta katsettasi? Minä käännyn puoleesi ja huudan sinua. Sinä kuulet ja suljet minut hiljaa vahvojen käsiesi suojaan.


 (Juha Vähäsarjan kirjasta Joka päivä armon suojassa)


perjantai 13. toukokuuta 2016

Huolten keskelläkin huoletta tähän päivään

Palaan vieläkin saman päivän tekstiin Aamun ensimmäinen -blogissa, josta jo muutama päivä sitten lainasin. Tällä kertaa laitan tähän pienen pätkän Mummin itsensä kirjoittamaa:

"...Jumala pitää meistä huolen. Kaikki huolet saamme jättää Jumalalle rukouksessa. Hän Kaikkivaltias on meitä siunaava ja auttava ja voimme iloita alkavasta päivästä, ja ottaa sen kiitoksella vastaan Isän kädestä."



"Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella Jumalalle tiettäväksi, 
ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa." Fil. 4:6-7
 

torstai 12. toukokuuta 2016

Käsiinsä piirrettynä

Mies avaa kätensä ja katsoo kämmentään. Siinä on ruma jälki. Se tuli siihen luodista, joka lävisti hänen kätensä. Mies värähtää tuskallisista muistoistaan ja ravistaa päätään ikäänkuin haluten karistaa ikävän muiston mielestään. Hän kääntää katseensa kauas mietteissään.

Sitten hän katsahtaa uudestaan kättään. Hänen mieleensä tulee uusi ajatus. Hän ajattelee henkilöä, jonka puolesta jälki hänen käteensä tuli. Olisiko hän toiminut toisin, jos nyt saisi asian päättää? Tai jos nyt tulisi sama tilanne? Sama tilanne... vankileirillä... Hänen rakas ystävänsä olisi kuollut, jos hän ei olisi laittanut kättänsä tieten väliin ja työntänyt kiireesti ystäväänsä syrjään ja ottanut samalla luodin omaan käteensä. Vanginvartija oli raivostunut, mutta siihen oli tullut hänen pomonsa, joka oli sanonut, että nyt riittää...

Tuo  hänen rakas ystävänsä on nyt kaukana, eikä hänestä ole kuulunut pitkään aikaan mitään. Mutta... edelleenkään hän ei voisi toimia toisin. Mies puristaa kätensä nyrkkiin ja hänen suupielensä kiristyvät.  Hetken hän on mietteissään ja sitten hän avaa hitaasti nyrkkinsä. Hän katsoo jälleen rumaa arpea - ja hänen suupieliinsä nousee hymynkare. Hän näkeekin nyt  kädessään ikäänkuin ystävänsä onnelliset kasvot. Hänen ystävänsä saa elää - vapaana.  

(kuvitteellinen kertomus)

------

Kädet ovat aina näkyvissä. Niihin kiinnittää yleensä huomiota vain, jos niissä on jotain erikoista. Jeesuksella on molemmissa käsissään naulan jäljet. Niitä katsoessaan Hän näkee meidän kuvamme... 

maanantai 9. toukokuuta 2016

Kaikille huolissaan oleville

Tänä aamuna sain lukea Aamun ensimmäinen  -blogista niin lohdullista tekstiä, että laitan tähän linkin sinua varten, jos vaikka teksti ilahduttaisi sinuakin!



Ja tähän, itsellenikin ihan muistiin pikku pätkä  tekstistä (joka kohta on Lutheria): "...Jos kuitenkin esiintyisi jotakin, joka pyrkii murehduttamaan teitä, niin suhtautukaa siihen siten, ettette lainkaan käy käsiksi murheeseenne, vaan jätttäen sen syrjään, käännytte rukoillen ja anoen Jumalan puoleen ja rukoilette häntä tekemään kaiken sen, mitä aioitte saada aikaan murehtimisellanne..."

 Siunattua alkuviikkoa sinulle!

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Miten Mooses sai nähdä Herran?

 "...Katso, tässä on paikka minun läheisyydessäni; astu tuohon kalliolle. Ja kun minun kirkkauteni kulkee ohitse, asetan minä sinut kallion rotkoon ja peitän sinut kädelläni, kunnes olen kulkenut ohi. Kun minä sitten siirrän pois käteni, näet sinä minun selkäpuoleni; mutta minun kasvojani ei voi kenkään katsoa." Moos. 33:21-23


Mooses sai pyytämänsä. Herra lupasi näyttäytyä hänelle. Emme tiedä miten  Mooses ajatteli kaiken tapahtuvan. Ajatteliko hän kenties, että hän näkee Herran suoraan edessään? Hän sai nähdä Herran, mutta ensin hänen piti asettua kalliolle odottamaan, Herran läheisyyteen. Joutuiko Mooses odottamaan pitkään, vai tuliko Herra heti, sitä ei Raamattu kerro. Kun Herra saapui, asetettiin Mooses kallion rotkoon (tai kallionkoloon, uudempi käännös)  ja Herra vielä peitti hänet kädellään. Millaista se mahtoi olla? Oliko siellä kenties pelottavaa, pimeää ja ahdasta, Jumalan käden alla, rotkossa? Jos oli pimeää, niin näkyikö Jumalan valtaisa kirkkaus Mooseksen silmiin kuin salamat suljetuille silmille pimeänä yönä?  Herra kulki ohi. Kun Hän oli ohittanut Mooseksen, sai Mooses nähdä Herran - selkäpuolelta.  Enempää Mooses ei olisi kestänyt.

Voit lukea halutessasi  Mooseksen pyynnöstä ja Jumalan vastauksesta tästä linkistä:  Koivuniemen Raamattuhaku 2. Moos 33:12-23.


---

Rotkon pohjalla voi olla pelottavaa, sinne ei välttämättä aurinko paista. Siellä voi olla vaikeakulkuista maastoa; ryteikköä tai suota. Ja siellä voi ruveta pelottamaan, että mitä petoja  siellä liikkuu... Tämäntyyppisenä minä rotkon näen, kun lähettyvillä on sellainen. Kallion laelta sinne on kyllä mielenkiintoista katsella, mutta pohjalle ei mielellään mene yksin.






 

perjantai 6. toukokuuta 2016

Enkö minä sanonut sinulle?

"Enkö minä sanonut sinulle, että jos uskoisit, niin sinä näkisit Jumalan kirkkauden?" Joh. 11:40




Näin Jeesus sanoi Martalle, joka kauhisteli, että mitä Jeesus oikein oli tekemässä, kun aikoi avauttaa haudan, jossa oli haiseva ruumis. No, kohta Martta saikin nähdä. Kuollut tuli ulos haudasta. Inhimillisesti mahdoton muuttui mahdolliseksi.

Ja enkö vain siltikin löydä usein itseäni kauhistelemasta, että mitä Hän aikoo tehdä? Tuijotan olemattomia omia mahdollisuuksiani ja unohdan Kaikkivoivan Jumalan. Pakko huutaa kuin sekin  isä, joka toi poikansa Jeesuksen luokse: "Minä uskon. Auta minua epäuskossani"* (Markus 9:24).  Ja Jeesus auttoi. Poika sai avun, vaikka opetuslapset eivät olleet kyenneet rukouksillaan häntä parantamaan.
---
* Markus 9:14-29. Käytin tässä Uusi Tie -lehdeltä saamaani käännöstä; Jumalan kansan Pyhä Raamattu. Se perustuu aiemmin käytössä olleeseen kirkkoraamattuun (1933/1938), mutta käännös ja kieli korjattuna.

perjantai 29. huhtikuuta 2016

Immanuel - Jumala kanssamme

Jumala kanssamme. Usein näkymättömänä - mutta aina läsnä. Joskus Hän tekee itsensä näkyväksi meille. Ja usein se tapahtuu tavalla tai toisella  tiukkoina hetkinä. Ja me yllätymme.
 
Hän näyttäytyy joskus aivan erilaisena kuin me haluaisimme, tai luulemme Hänen olevan. Hän ei ollut myrskyssä, vaan hiljaisessa tuulenhyminässä... Toisinaan Hän saapuu juuri kun taistelu on alkamassa. Välillä Hän ilmaisee itsensä palavana pensaana. Tai antaa vain äänensä kuulua - joskus maallisin korvin kuultavina, mutta  usein sydämen hiljaisuudessa.


Hänen ihmiseksi ilmestymisensä ilmoitettiin jo kauan ennen kuin se tapahtui, noin 700 vuotta aiemmin. Profeetta Jesaja sanoi: "Sentähden Herra itse antaa teille merkin:  Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel." (Jesaja 7:14) ja "Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhanruhtinas."  (Jes. 9:5)

Ja se toteutui kun Jeesus syntyi. "Tämä kaikki on tapahtunut, että kävisi toteen, minkä Herra on puhunut profeetan kautta, joka sanoo: 'Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel',  mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme." (Matt. 1:22-23)

tiistai 26. huhtikuuta 2016

Kaikella on tarkoitus

Katselimme eilen kirjastosta lainattua elokuvaa "In the beginning...". Siinä on Raamatun alkuaikojen tapahtumia ainakin Moosekseen asti. Olemme katsoneet sitä pienissä pätkissä ja nyt oli eilen esillä Jaakobin ja läheistensä mutkikkaita vaiheita. Ehkä siitä elokuvasta  ja puhelusta erään ystäväni kanssa pitkästä aikaa, tuli mieleeni seuraavia ajatuksia.

Kaikella on tarkoitus. Onnettomatkin olosuhteet ja sattumukset Jumala laittaa palvelemaan omia tarkoitusperiään, omaa suunnitelmaansa. Ja se suunnitelma on meidän iankaikkinen hyvämme. Täällä ajassa Hän jo ennakolta on suunnitellut asioita. Moni asia, ehkä meille onnetonkin sattumus, saattaakin olla tärkeä osa jotain suurta ja kallista, joka saa täyttymyksensä, tulee ilmi, vasta aikojen päästä...


Ystävälläni oli jo kauan sitten usein esillä, sanottuna tai kirjallisessa muodossa,  seuraavat lauseet: "Kaikkella on tarkoitus. Kiitä joka tilassa."  Hyvä muistaa minunkin
edelleenkin nuo.

lauantai 23. huhtikuuta 2016

Isän jäljessä

Sain eilen nähdä minua puhuttelevan arkisen näyn, kun istuin autossa odottelemassa - ja samalla katselemassa kauppaan menijöitä.

Näin kuinka pieni lapsi oli menossa kauppaan isänsä kanssa. Lapsi taapersi  muutaman askeleen isänsä perässä. Mietin siinä, että tuntuukohan tuo muutaman autonleveyden mittainen matka kaupan ovelle lapsesta suunnattoman pitkälle matkalle... No, hetken kuluttua näinkin jo lapsen isänsä sylissä.

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Edessä tai takana

Toisinaan Hän on edessämme näkyvissä. Saattaa olla vieläpä valoisaakin. Välillä kuitenkin on pimeää ja Hän saattaakin olla takanamme, näkymättömissä...



Aina Hän on kuitenkin siinä, lähellämme ihan. On Hän sitten edessä, takana tai vieressä ja olkoon maisema valoisa, hämärä tai pimeä - Hän ei poistu luotamme!
 

"Sinä olet saartanut minut edestä ja takaa ja laskenut kätesi minun päälleni." Ps 139:5

 

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Levottomana

Aina uusia levottomuuden aiheita. Niitä nousee kuin sieniä sateella... Ei niitä pysty itse karistamaan kannoilta, eikä estämään niiden tulemista. Niiden kanssa täytyy kai vain oppia elämään...

Ehkä ne ovat niitä minun "lihani pistimiä".  Huolet pitävät tarvitsevaisena. Vaikka uskonelämä ei ensisijaisesti olekaan sitä, että täällä  "menisi hyvin",  niin saamme ne mieltä kalvavat huoletkin tuoda Hänen eteensä.

"saati jos sanot, ettet voi häntä nähdä;
 asia on hänen edessänsä: odota häntä."
Job 35:14
Siinäpä jae, joka rauhattomuuden keskellä ilahduttaa ilmestyessään silmien eteen.


 

lauantai 16. huhtikuuta 2016

Silminnäkijän kertomaa

"Sillä me emme seuranneet  viekkaasti sommiteltuja taruja tehdessämme teille tiettäväksi Herramme Jeesuksen Kristuksen voimaa ja tulemusta, vaan me olimme omin silmin nähneet hänen valtasuuruutensa. 
Sillä hän sai Isältä Jumalalta kunnian ja kirkkauden, kun tältä ylhäisimmältä kirkkaudelta tuli hänelle tämä ääni: 'Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt'. 
Ja tämän äänen me kuulimme tulevan taivaasta, kun olimme hänen kanssaan pyhällä vuorella." 2 Piet. 1:16-18




Pietari, kalastaja ja Jeesuksen opetuslapsi, näki ja kuuli itse. Hänen kanssaan samassa veneessä oli Jumala ja ihminen - Jeesus Kristus, Jumalan Poika! 

tiistai 12. huhtikuuta 2016

Ja aurinko nousi

Nousin tänä aamuna minäkin hiukan "siipi maassa" - näin erään ystäväni käyttämin sanoin. Meninpä sitten katsastamaan Wislöffin kirjasta, olisiko sillä jotain rohkaisevaa tarjota. Ja mielestäni oli. Samalla aukeamalla on aamu- ja iltateksti. Otan sen iltaisen ensin, koska se sopii aamuun myös; aurinko nousi... yön taistelun jälkeen.



"Kun Jaakob oli kulkenut Penuelin ohitse, nousi aurinko; mutta hän ontui lonkkaansa." 1 Moos. 32:31
                                                                     

 "Penuel merkitsee Jumalan kasvot. Penuelin luona sinä, Jumala, siunasit Jaakobin hänen kamppailtuaan sinua vastaan koko yön. Hänen elämänsä muuttui toiseksi tämän taistelun jälkeen. Siunauksesi seurasi häntä ja hänen sukuaan. Penuelissa sinä painoit leimasi häneen - myös ulkonaisesti. Kosketit hänen lonkkaluutaan. Jaakob alkoi ontua. Kuinka ihmeellinen sinä oletkaan, hyvä Jumala. Sinä siunaat lapsiasi lyömällä heihin leimasi. Ja leima on milloin minkinlainen - ruumiillinen vajavuus, pitkällinen sairaus, vaikeus joka seuraa ihmistä läpi elämän. Tietenkin jokainen haluasi päästä vapaaksi tästä koettelemuksesta. Mutta meiltä unohtuu helposti, että se on sinun leimasi, merkki siitä että Jumalan siunaus seuraa meitä. En tiedä, minkä leiman aiot lyödä minuun. Mutta maksoi mitä maksoi, sanon kuten Jaakob: "En päästä sinua, ellet siunaa minua."  (Fredrik Wislöff Rukouskirjani)

Ja kirjan toisella sivulla oli allaoleva jae.

"Minä olen Herran sotajoukon päämies ja olen juuri nyt
 tullut."  Joos. 5:14
                                                                                                                                     
Hän saapuu meidän nähtäväksemme usein juuri taistelun ollessa kuumimmillaan. Olemme kenties jo epätoivoisia ja luulemme taistelun olevan häviöön tuomittu. Mutta silloin saapuu HÄN. Sotajoukon päämies.

--- 

Ylläoleva jae liittyy tapahtumaan, kun Joosuan piti ruveta Jerikoa valloittamaan. Siinä sotajoukon päämies saapuu, kun taistelu on kohta alkamassa.

"Jerikon luona ollessaan Joosua näki miehen seisovan edessään paljastettu miekka kädessä. Joosua meni hänen luokseen ja kysyi: 'Oletko sinä meikäläisiä vai vihollisiamme?' Tämä vastasi: 'En kumpaakaan. Olen Herran sotajoukon päällikkö ja olen juuri saapunut tänne.' Joosua lankesi kasvoilleen maahan, kumarsi ja sanoi hänelle: 'Mitä herrallani on sanottavana palvelijalleen?' Herran sotajoukon päällikkö sanoi Joosualle: 'Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, missä seisot, on pyhä.' Joosua teki niin." (Joos. 5:13-15, Jumalan kansan pyhä raamattu, Uusi Tie -lehdeltä syksyllä saatu:)



 

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Miksi uskovaiset aina siitä Jeesuksesta puhuu?

"Maailman loppuun saakka meidät on kutsuttu viemään evankeliumia* eteenpäin. Milloin loppu tulee, on yksin Isän asia ja vain hänen tiedossaan. Kristittyjen ei ole terveellistä keskittyä lopunaikojen pohtimiseen.  Meidät on kutsuttu olemaan todistajia lähellä ja kaukana. Kaiken muun huolen saamme jättää Herralllemme.
Todistamisen ihanuus on siinä, että sen ei tarvitse olla pelkoa, ponnistelua tai raskasta työtä, vaan Herra asettaa meidät itse tilanteisiin, joissa saamme olla hänen suolanaan ja valonaan. Missä on kristitty, siellä on todistus jo luonnostaan. Jeesus ei sano, että todistajia ovat vain hyvät puhujat, lahjakkaat ihmiset tai tarkkaan valitut erikoistapaukset. Jokainen kristitty on tässä maailmassa valona ja jokainen tuo suolan maun tullessaan. On hyvä olla valmis kertomaan toivon perusteista, kun niitä meiltä kysytään." 

Näin kristityn, eli uskovaisen**,  tehtävää valottaa Juha Vähäsarja kirjassa Joka päivä lupaus kantaa. Allaoleva raamatunjae oli tekstin liitteenä.

 
"Hän vastasi: 'Ei teidän kuulu tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa nojalla on asettanut. Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka." Apt. 1:7-8

---
 *evankeliumi -  sana saanut alkunsa kreikankielestä ja tarkoittaa ilosanomaa, hyvää sanomaa
** ihminen, joka uskoo Jeesukseen Kristukseen syntien sovittajana


Huipputärkeä viesti on kulkenut läpi aikojen ja paikkojen,  ehtien tännekin maan ääriin ja aikojen lopulle. Sitä viestiä on aikojen saatossa yritetty kitkeä, estää kulkemasta. Onhan se vihollinenkin olemassa, joka hermostuu, kun tätä viestiä kerrotaan.
Me kristityt ollaan kovin vajavaisia emmekä osaa sitä viestinviejän hommaamme aina arvollisesti hoitaa. Ihmeellistä, että sellainen tärkeä viesti meille kuitenkin uskottiin. Viestin arvo ei kehnoista viestinviejistä huolimatta vähene. Arjessa  - ihmiseltä ihmiselle se uutinen  kulkee. Ja jokaisen tulisi kuulla se.

torstai 7. huhtikuuta 2016

Mahdottomaan maastoon

Jonain päivänä Hän saattaa viedä meidät katsomaan seuraavaa matkaosuutta. Meidän silmiemme eteen saattaa aueta maisema, jonka näkeminen saa meidät voimaan pahoin... Alapuolellamme aukeaa silmänkantamattomiin harmaata, terävää louhikkoa, jossa  ei näy mitään vihreää. Katsomme sitä epäuskoisena; tahtooko Hän todella meidän kulkevan tuosta?

Sinne Hän kuitenkin kutsuu meitä. Hän on jo siellä ja ojentaa kättään ottaakseen vastaan ensimäisen askeleemme. Ja askel kerrallaan... matka edistyy... Hän etsii tien  terävän  louhikon läpi.




maanantai 4. huhtikuuta 2016

Vahvat käsivarret

Jos joutuisi pimeään metsään yöksi - ei yksin, vaan Isän kanssa - missä tuntuisi turvallisimmalta? Luulen, että siinä Isän sylissä. Hänen lämmössään, tuntiessa Isän sydämen sykkeen ja hänen vahvat käsivartensa ympärillä.

"Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kannattavat iankaikkiset käsivarret..." 5 Moos. 33:27

maanantai 28. maaliskuuta 2016

Paperinpala

Siinä se lennähtelee tuulessa.
Välillä tuuli nostaa sen korkealle ilmaan, 
välillä pudottaa maahan.
Hetken näyttää, että siihen se nyt jäi. 
Kohta alkaa kuitenkin uusi juoksu.
Taas tuuli ajaa sitä kovaa vauhtia eteenpäin.
Yht'äkkiä sen vauhti pysähtyy...
lätäkköön.
Siitä ei märkä paperi enää tuulen mukana nouse.

...

Vai nouseeko sittenkin?
Nousee, koska paikalle tulee HÄN,
joka sen nostaa.
Ei heitä sitä pois, 
vaan avaa rutistuneen, märän mytyn.
Näkee haalistuneen tekstin, 
ja sanoo:
TÄMÄ ON MINUN.
MINÄ TÄMÄN TEIN.

UUDEKSI TEEN KAIKKI. 

------------- 

Kiirastorstaina 24.3.2016. Kello on 22.05 ja olin jo käynyt levolle. Ajatukset pyörivät päässäni.
 Mistä lienevät tulleet nämä ajatukset, mutta nousin ja laitoin paperille.
 
 

tiistai 22. maaliskuuta 2016

Herran sana tekee sen, mitä varten se lähetettiin

"Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne. Sillä niinkuin kuin sade ja lumi, joka taivaasta tulee, ei sinne palaja, vaan kostuttaa maan, tekee sen hedelmälliseksi ja kasvavaksi, antaa kylväjälle siemenen ja syöjälle leivän, niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee: ei se minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin." Jesaja 55:9-11

 

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Ja Jumala sulki arkin oven

Olen tämän viikon muistellut viime sunnuntain saarnan aihetta: Jumalan suunnitelmaa pelastaa ihminen koko maata odottavalta tuholta. Siitä muisteltuna ja ajateltuna tämä teksti. Kerran maa tuhottiin vedenpaisumuksella. Silloin pelastui Nooa perhekuntineen; arkissa, jonka hän oli tehnyt Jumalan ohjeiden mukaan.


Suunnitelma oli Jumalan ja sen mukaan Nooa toimi, vaikka se varmasti tuntui hullulta hänen aikalaisistaan. Rakennustyö kesti kauan, noin 100 vuotta, eikä mitään tulvaa ollut näköpiirissäkään. Kunnes eräänä päivänä alkoi sataa...


Vedenpaisumuksen jälkeen Jumala sanoi, ettei kaikkea maata enää vedenpaisumuksella tuhota. Sen sijaan tulelle tämä maa on talletettu **(2. Piet. 3:7). Jumalan suunnitelma on kuitenkin olemassa nytkin. Juuri sentähden Jumalan Poika tuli tänne... "Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu..."  (Mark 16:16). Mihin uskoo?  Siihen, että Jumalan Poika tuli ihmiseksi tänne - ja kuoli - meidän tähtemme. Hän kantoi meidän syntimme* ristille. Jumala suunnitteli pelastuksen jokaista varten; sinua ja minua varten.

Välillä kuulee kuinka ihmiset kiusaantuu siitä, että uskovaiset heitä häiritsee puheillaan. Iankaikkisuudessa samat ihmiset kysyisivät, miksi ette kertoneet? Miksi ette varoittaneet? Jumala on antanut uskoville tehtävän kertoa pelastuksesta ja varoittaa tulevasta tuhosta. "...mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen." (Mark. 16:16). Kuulostaa kovalta kenties, mutta jokaista varten on pelastus suunnitteltu:  "Sentähden, niinkuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet... Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen*** vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille vanhurskauttamiseksi. " (Room 5:12,18).


Aikanaan Nooa totteli - ja pelastui. Jumalan pelastussuunnitelma on tarkoitettu jokaista varten! Jumala toteuttaa suunnitelmansa nytkin - vaikka maailma nauraa...

"Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima." 1 Kor. 1:18

 "Sillä ei Jumala ole määrännyt meitä vihaan, vaan saamaan pelastuksen Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta." 1 Tess. 5:9

---

*Synti ei ole vain joku teko. Se on vihollisuus Jumalaa vastaan ja se on meissä jokaisessa. Ei ole yhtäkään niin hyvää ihmistä, että sen perusteella Jumala kelpuuttaisi. Syntiinlankeemuksessa Aadamin  ja Eevan tekemiset jättivät meille kaikille ikävän perinnön, jonka me kaikki saimme: synnin tähden kuolema. Jumala valmisti paremman: Jeesuksen tekemisten kautta elämä. Roomalaiskirje luku 5.



**"Ja ennenkaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan ja  sanovat, 'Missä on lupaus hänen tulemuksestansa? Sillä onhan siitä asti, kuin isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt, niinkuin se on ollut luomakunnan alusta.' 
Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta ja että niiden kautta silloinen maailma hukkui vedenpaisumukseen.
Mutta nykyiset taivaat ja maa ovat samalla sanalla talletetut tulelle, säästetyt jumalattomain ihmisten tuomion ja kadotuksen päivään.
Mutta tämä yksi älköön olko teiltä, rakkaani, salassa, että 'yksi päivä on Herran edessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä.'  Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä  viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen. 
Mutta Herran päivä on tuleva niinkuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat."  2 Piet. 3:3-10

*** Ihmiseksi syntynyt Jumalan Poika, Jeesus



keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Arkemme keskellä


Hän on kanssamme...


...arjen keskelläkin.

Useinkaan emme sitä huomaa, mutta silti Hän on siinä, vierellämme ihan. On siellä missä sinäkin, touhujesi äärellä: 

sinun ja lastesi touhuja katselee
näkee kun väsyneenä sängyssäsi makaat
istuu vieressäsi sairaalan käytävässä
näkee työssäsi sen, minkä sinäkin
kulkee vieressäsi niitten kauppakärryjen kanssa
on mukana, kun kiireisenä juhliasi järjestät
valvoo yöllä kanssasi ja kipusi näkee
 kuulee kun toimettomuuttasi huokailet
ja kaikessa, missä sinä ja minä olemmekin
synkässä surussa 
suurimmassa ilossa
tylsässä arjessa
...

usein tunnistamattomana
ja hiljaisena
mutta 
läsnä silti.




sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Vähäisestä sanasta "meidän"

Jeesus Kristus "... antoi itsensä alttiiksi meidän syntiemme tähden..." (Gal. 1:4).  Luther kirjoittaa tästä kohdasta kirjassaan Mannaa Jumalan lapsille:

"Tutki ahkeraan jokaista näistä sanoista! Erittäinkin ota vaari tuosta vähäisestä "meidän" sanasta! Se näet yksin on tärkeää, että se sovelletaan omaan itseen. Helposti sanonet ja uskonet Kristuksen, Jumalan Pojan, alttiiksi annetuksi Pietarin, Paavalin ja muiden pyhien ihmisten syntien tähden - heidän uskomme olleen mahdollisia armoon - mutta vaikeinta on sinun, joka näet itsesi mahdottomaksi armoon, sydämestäsi sanoa ja uskoa Kristuksen annetuksi sinun voittamattomien, äärettömien ja suurien syntiesi tähden. Helppo on ihanin sanoin ylistää Kristuksen hyvää tekoa, sitä itselleen omistamatta, mutta kun tuo omistussana meidän on lisättävä, silloin heikko luonto ja järki säpsähtää, silloin ei rohjeta lähestyä Jumalaa eikä toivoa itselleen lahjaksi annettavan niin suurta aarretta; sen vuoksi ei tahdotakaan olla tekemisissä Jumalan kanssa, ennen kuin ollaan synnittömiä. Kristityn erikoista taitoa ja viisautta on siis se, että hän pitää täytenä totuutena nämä sanat: Kristus on annettu kuolemaan, ei meidän vanhurskautemme eikä pyhyytemme, vaan meidän syntiemme tähden. Ellet kuulu niiden joukkoon, jotka sanovat: Meidän tähtemme, on autuutesi mennyttä."