torstai 31. joulukuuta 2020

Pelokas ihminen

Minä olen ihminen, joka pelkää vähän kaikkea, lähes alituiseen. Miten minä oppisin oikeanlaista rohkeutta ja luottamusta? Elämä tuo jatkuvasti eteen kaikenlaista sellaista, jota en pysty hallitsemaan. Ja tunteet juoksevat kaiken keskellä, kuin karkuun päässeet lehmät. Millä saisin ne takaisin siihen luottamuksen ja levon aitaukseen?

Jeesus on se, joka meitä hoitaa. Ja hänhän lupasi olla kanssamme joka päivä. Jokapäiväistä hoitoa me todella tarvitsemmekin häneltä! Muuten emme selviä. Selviö on siis se, että hän sitä myös antaa, sillä onhan hän Hyvä Paimen. (Ja hyvä karjanhoitaja). Hyvä Paimen tekee kaiken hoidettaviensa eteen, että hoidettavat voisivat mahdollisimman hyvin. 

Se hoito ei tarkoita alituista aurinkoisella laitumella lepäämistä vihreää ruohoa rouskutellen. Välillä ollaan navetassa kytkyissä ruokasysteemit turvan edessä. Mutta se, että ollaan kiinni tilanteissa, jotka eivät meitä kenties niin miellytä, ei tarkoita sitä, että hyvä ja huolellinen hoito olisi loppunut. Se tarkoittaa sitä, että sitä on!



---

Minulle tuli myös mieleen se sana, jonka Jeesus sanoi Pietarille järven rannalla: "... Kun olit nuori, niin sinä vyötit itsesi ja kuljit, minne tahdoit; mutta kun vanhenet, niin sinä ojennat kätesi, ja sinut vyöttää toinen ja vie sinut, minne et tahdo."  Joh. 21:18. Pietarille se tarkoitti tiettyä asiaa. Kun me ikäännymme, se voi tarkoittaa meillekin erinäisiä asioita, joita emme tahdo, mutta joihin on suostuttava. Mutta se ei silti tarkoita sitä, että meitä olisi lakattu hoitamasta. Hoito jatkuu kotiin asti.

Saadaan elää tämä päivä ensin, ja antaa huomisen tulla, kun on sen aika. Raamatun viimeinen sana on tämä; Ilmestyskirja loppuu tähän; Ilm. 22:21, sanaan:

"Herran Jeesuksen armo 
olkoon kaikkien kanssa.
 Amen."




 

keskiviikko 30. joulukuuta 2020

Daavidin psalmista Daavidin päivänä...

"Herää, sydämeni..." Ps 57:9 KR-92

Jokin päivä sitten minuun vetosi tuo "Herää sydämeni...".  Tämän psalmin alussa kuitenkin Daavidkin pyytää Herraa armahtamaan häntä... "kunnes myrsky on ohitse". Hänen kirjoituksensa alkoi siis avunpyynnöllä hädässä. Mutta jotain tapahtuu, kai ainakin Daavidin sydämessä, koska jonkin hetken päästä hän on kirjoittanut, että hänen mielensä on levollinen ja hän tahtookin laulaa ja soittaa. Mutta kaipaako hänen sydämensä vielä herättämistä? Eikö se ollutkaan ihan vielä valmis ylistykseen ja kiitokseen? Mutta kohta on!


"Jumala, sydämeni on levollinen,
mieleni on tyyni.
Minä tahdon laulaa ja soittaa!

Herää, sydämeni,
herää harppu, helky lyyra,
minä tahdon herättää aamuruskon!"
Psalmi 57:8-9 KR-92

 

"Minä ylistän sinua kansojen keskellä,
minä laulan kaikille kansoille sinun kiitostasi.
Sinun armosi ulottuu taivaisiin, 
sinun uskollisuutesi ylös pilviin.

Jumala, kohotkoon kunniasi yli taivaitten,
kirkkautesi yli kaiken maan."
Psalmi 57:10-12

Meidänkin kiitosmielemme taitaa useinkin tarvita sitä herättelyä...  kuin kohmeisen lämmittelyä, ennenkuin se pääsee vauhtiin.

Siunausta sinulle!






sunnuntai 27. joulukuuta 2020

Eivät hekään tainneet käsittää...

Elisabet ja Maria. Johanneksen ja Jeesuksen äidit. Eivät hekään tainneet ihan oikein käsittää. Heidän kummankin lapsista oli luvattu suuria. Ja niinpä he kenties rakensivat mielikuvituksessaan siitä kaikesta sellaisen "lahjapaketin", ettei se enää näyttänytkään ollenkaan siltä, mitä se todella sisällään piti. 

Olihan heille ennussanoja sanottu. Mariallekin miekasta, joka käy hänen sydämensä läpi. Ja profeettojen ennustuksista oli luettavissa kyllä kaikenlaista, mutta silti... ehkä he siitä huolimatta rakentelivat sellaisia pilvilinnoja, jollaisia ei todellisuudessa ollut tarkoitettu tulevaksi.

Heillä oli käsissään jotain sellaista, joka oli paljon kallisarvoisempaa kuin katoava kulta, tai maallinen  valta. Jotain jonka suuruus oli kätketty käsittämättömän halvan näköisiin raameihin. Mutta joka kaikesta huolimatta kyllä loisti taivaallista kirkkautta ja voimaa ja valtaa kaiken sen arkisen lomasta. Sellaista jota ei inhimillisesti voitu selittää.

Entä me? Emmekö mekin rakentele kaikenlaisia tuulentupia, haavekuvia elämässämme? Ja kun ne odotuksemme eivät sellaisinaan täytykään, olemme pettyneitä. Kokoamme ehkä kohta uusia voimia uusiin haavekuviin. Kuinka osaisimme oikealla tavalla elää sitä elämää, joka meille tarkoitettiin? 

Meillekin on luvattu suuria Jumalan Pojan yhteydessä. Hän on luvannut olla kanssamme joka päivä. Mutta se ei tarkoita,  ettemme joutuisi myrskyihin. Ja kaikkeen mikä ihmisiä muutoinkin kohtaa. Mutta koska elämme Jumalan Pojan yhteydessä, hänen valtansa, voimansa ja kirkkautensa tulee aika ajoin näkyväksi meidänkin silmillemme, korvillemme ja käsityskyvyllemme. Aivan kuin hänen opetuslapsilleen aikanaan. Keskellä tavallista elämää. 

Suuri juhla on kyllä tulossa, valmistelun alla. Odotetaan sitä!


--

Nämä mietteet saivat varmasti alkunsa eilen ja toissapäivänä katsotuista elokuvista Jeesuksen elämästä, mutta myös elämän pettymyksistä, niistä "haaveilun pintavesistä", kuten eräässä runossa sanotaan.





torstai 24. joulukuuta 2020

Kun kaikki on kesken...

Kun kaikki on kesken, kaaoksessa, tai ei vastaa toiveita, siltikin joulu saapuu sinne kaiken epätäydellisen keskelle. Jeesus syntyi meitä varten ja se lahja on yhä saatavilla. Siitä saa aina iloita, vaikka ulkonaiset olosuhteet useinkin ovat toisenlaisia kuin unelmissamme.

Varmaan jokainen voi muistaa monenlaisia jouluja omasta elämästään, jolloin kaikki ei ollut, ei mennyt toiveen mukaan. Nekin joulut on omanlaisiaan helmiä siinä "helminauhassa", joka meille on annettu. 

Meillä täällä, tänä aamuna, tätä kirjoittessa on hyvinkin arkisen näköistä. Valmistelut jatkuvat vielä. Mielessämmekin voi olla valmistelut vielä kesken, mutta vaikka ne jäisivätkin keskeneräisiksi, Jeesus kuitenkin on tullut  meitä varten.


---

Muistelenpa lyhyesti muutamaa joulua vuosien takaa. 90-luvun alkupuolella nuoripari lähti aattona kauppareissulle vaunuissa olevan lapsensa kanssa. Olivat vähän apeita, kun ei edes joulukuusta ollut. Sen saanti oli mennyt ohi joitakin päiviä sitten, kun oltiin oltu sukulaisissa juuri silloin, kun kuusia oli ollut omalla asuinpaikalla myynnissä. Mutta kun nyt saivat  ostosreissunsa kassalle asti, kassarouva kysyy heiltä, joko heillä on kuusi. Hän muisti, että olivat sitä äskettäin kyselleet. Ja hän kertoo iloisen viestin, että eräällä lähellä asuvalla on ylimääräinen kuusi, jonka he saisivat. Niinpä siis nuoripari tuli kaupasta kotiin myös kuusi mukanaan - jonka oli ennestään tuntematon heille lahjoittanut.

On ollut sellaisia jouluja, kun joulutunnelmat ovat olleet tiesssään. Humalaisen isän touhut tekivät sitä joskus. Jonain jouluaattona puolestaan ajeltiin pimeässä kotiin terveyskeskuksesta ankein ajatuksin, kun lääkärin sanat olivat pelästyttäneet pahoin, vaikka lopulta mitään syytä ei ollutkaan.


Suuresti siunattua joulua sinulle
on se joulusi nyt 
epätoivotunlainen, pahasti keskeneräinen, 
tai ihan valmis, toivotunlainen,
tai aivan mitä tahansa siltä väliltä!

  




maanantai 21. joulukuuta 2020

Hänen ajatuksensa ovat kirkkaat!

"Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon." Jer. 29:11

Sinä Herra todellakin tunnet ajatuksesi. Sinun ajatuksesi eivät ole solmussa, eikä suunnitelmasi epäselvää sotkua. Sinä näet kirkkaasti, mitä aiot. Ja aivan yhtä kirkkaasti myös voit suunnitelmasi toteuttaa. Meidän ajatuksemme ovat solmussa ja näkökykymme todella heikko. Johdata sinä meitä kädestä pitäen joka hetki ja puhuen rauhoittavasti.

"Anna tiesi Herran haltuun ja turvaa häneen, kyllä hän sen tekee." Ps 37:5


lauantai 19. joulukuuta 2020

Mikä ei näy... - ja jäähän piirretty sydän

"Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan mikä ei näy. Sillä sen kautta saivat vanhat todistuksen." Hebr. 11:1-2

"Mikä ei näy..." On varmaan montakin asiaa, toivottua, mikä ei elämässämme näy. Yksi niistä on se, ettemme kenties tunne itseämme kelvolliseksi Jumalan lapsen nimeä kantamaan, koska näemme itsessämme monenlaista puutetta sen asian suhteen. Mutta Raamatussa sanotaan näinkin: 

"Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään." Hebr. 10:14   Aika vahvasti sanottu!

Emme me sitä täydellisyyttä pysty itse itsestämme kaivamaan, emme millään saavutuksilla aikaan saamaan. Se on lahja. Jumala antoi sen meille Jeesuksessa. Siinä täydellinen ja paras lahja!

Lahjan  vastaanotettuammekin tunnemme yhä täällä sen Paavalin mainitseman "kuoleman ruumiin" riippuvan meissä kiinni. Mutta se ei muuta asemaamme Jumalan edessä.

"jonka tähden hän myös voi täydellisesti pelastaa ne, jotka hänen kauttaan Jumalan tykö tulevat, koska hän aina elää rukoillakseen heidän puolestansa." Hebr. 7:25

--------

Muutama aamu sitten kuljin taskulampun kanssa pimeää polkua. Yht'äkkiä se taskulampun valo näytti minulle odottamattoman asian: jäähän piirretyn sydämen. Sen olivat tyttäret siihen tehneet. Mekin olemme ikäänkuin jäätä, mutta meihin jäisiin on piirretty Jumalan rakkauden merkki. Se rakkaus tulee sulattamaan ennenpitkää kaiken jään.


Siunattua odotuksen aikaa sinulle!



torstai 17. joulukuuta 2020

Tien aukaisija

"Tien aukaisija käy heidän edellänsä; he aukaisevat tiensä, kulkevat portille ja lähtevät siitä ulos. Heidän kuninkaansa käy heidän edellään, ja Herra heitä johdattaa."  Miika 2:13



Kun tietä aletaan avata, saattaa olla niin, että lumi alkaa pöllytä ennennäkemättömällä tavalla, ja näkymät vaikuttavat entistäkin huonommilta. Mutta odota ja huomaa: kohta tie on auki.  Nyt se on kulkukelpoinen, juuri avattu, sileä.



tiistai 15. joulukuuta 2020

Kuka voi syyttää Jumalan valittuja, kun Kristus jo kuoli heidän puolestaan?

"Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa.

Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, 

onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella, ja hän myös rukoilee meidän edestämme." Room. 8:33-34





Syitä syytöksiin meistä kyllä löytyisi. Mutta koska Jeesus Kristus, Jumalan Poika itse, otti meidän syymme päälleen ja rangaistuksen kärsiäkseen, kuka voisi enää syyttää meitä, kun meidän rangaistuksemme on jo kärsitty! 

Kun aina muistaisimmekin tämän tosiasian. Se on käsittämätön lahja meille!



sunnuntai 13. joulukuuta 2020

Tiedätkö myös, mitä rukoilet? - Jumala näkee enemmän

Olemme ehkä vuosia rukoilleet jotain Jumalalta. Olemme ihmetelleet, miksi emme ole saaneet, vaikka pelkkää hyvää, ja hyödyllistäkin, saamisemme olisi. Kiitosta ja ylistystäkin siitä Jumalalle koituisi.

Mutta Jumala näkee enemmän...

Rukousvastaus on kuin lahjapaketti, jota kovasti odotamme. Näemme mielikuvituksessamme hienon paketin, ja toivomme täyttymisen, ja kaikki on sitten auvoista...

Mutta Jumala näkee enemmän...

Hän tietää, että sillä hetkellä, kun saamme sen paketin todella, siihen tietoisuuteemme ja ajatuksiimme tulee muutakin, kuin vain ihania ajatuksia. Voi tulla huolta siitä, kuinka saatua osaa käyttää, ja ymmärrystä siitä, ettei ymmärtänyt juuri mitään. Mutta siinäkin Isä auttaa meitä, kun lahjapaketin - sen toiveiden täyttymyksen - lahjapaperit on revitty lahjan yltä ja käsitämme paremmin,  mitä pyysimme - ja saimme. Ja on aika kiittää. Ja pyytää yhä apua.



Ole Isän siunaamana tänäänkin!


torstai 10. joulukuuta 2020

Pitävä ja pätevä sopimus!

Maallisissa sopimuksissa saattaa olla kohtia, jotka on pienellä painettu ja joita ei tule luetuksi. Muuta siinä sopimuksessa ei ollut mitään "pienellä painettua pränttiä", joka kumoaisi juuri sanotun - sen, että sinut ja minut vapautettiin. Ilman ehtoja - Kristuksen maksettua hinnan minusta ja sinusta. 

"Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä," Ef. 2:19

"Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan. Ja koska te olette lapsia, on Jumala lähettänyt meidän sydämeemme Poikansa Hengen, joka huutaa: "Abba! Isä!" Niinpä sinä et siis enää ole orja, vaan lapsi; mutta jos olet lapsi, olet myös perillinen Jumalan kautta." Gal. 4:4-7




Laitoitko jo nimesi sopimukseen? Jumalan puolelta se on laitettu jo.

---
Jos teksti vaikuttaa tutulta, niin se oli syyskuussa kirjoitettu ja oli silloin esillä toisessa blogissani.


sunnuntai 6. joulukuuta 2020

Vain tyhjät astiat täytetään


"...heillä ei ole viiniä..."

"...täyttäkää astiat vedellä..."

"...ammentakaa ja viekää edeskäyvälle..."

"...sinä olet säästänyt hyvän viinin tähän asti..."

 


Viinin piti ensin loppua. Sitä ei ollut enää lainkaan. Ja niihin tyhjiin astioihin käskettiin kaataa pelkkää puhdasta vettä. Mutta koska se oli Jeesuksen käskystä sinne kaadettu, tapahtui ihme: pelkkä vesi olikin ensimmäisen maistajan suussa parhainta viiniä...







lauantai 5. joulukuuta 2020

"Täydellistä toimintaa"?

Kuka meistä tekee täydellisiä tekoja? Ei kukaan. Huomaammehan jatkuvasti itsessämme sen, että emme todellakaan tee täydellisiä tekoja! Mutta tulin lukeneeksi tänä aamuna joitakin jakeita, joissa tästä asiasta puhutaan, josko niistä jotain uudenlaista näkökulmaa saisimme:

"Veljeni, pitäkää pelkkänä ilona sitä, että joudutte moninaisiin kiusauksiin ja koettelemuksiin, tietäen, että teidän uskonne kestävyys kiusauksissa ja koettelemuksissa saa aikaan kärsivällisyyttä. Kärsivällisyys tuottakoon täydellistä toimintaa, että olisitte täydellisiä ja eheitä, ettekä missään asiassa vajaita." Jaak. 1:2-4 JKR

"Mutta rauhan Jumala, joka on kuolleista nostanut hänet, joka iankaikkisen liiton veren kautta on se suuri lammasten paimen, meidän Herramme Jeesuksen, hän tehköön teidät kykeneviksi kaikkeen hyvään, voidaksenne toteuttaa hänen tahtonsa, ja vaikuttakoon teissä sen, mikä on hänelle otollista, Jeesuksen Kristuksen kautta; hänelle kunnia aina ja iankaikkisesti! Amen." Hebr. 13:20-21 KR -33/-38

Vielä ollaan kovin vajaita ja tarvitaan sitä, että kasvaisimme Häneen. Helposti sitä ajattelee, että ne täydelliset teot, täydellinen toiminta, pitäisi ikäänkuin itse itsestään puristaa esiin. Ei se niin mene. Eikä se tapahtune hetkessä, vaan on meissä pidempi prosessi. Jumala lähettää niitä kärsimyksiä ja koettelemuksia, jotka kasvattaa meitä kaikkeen siihen, mitä hän meistä tahtoo. Nuo tuollaiset "täydellisen teon" jakeet voivat olla ahdistavaa luettavaa, jos katselemme vain omia aikaansaannoksiamme ja niiden selvää puutetta. Mutta eikö tuo puolestaan ole lohdullinen näköala tähän asiaan, että "hän tehköön teidät kykeneviksi".  Valmiita ei olla vielä, koko elinikä täällä menee opiskellessa... 

"tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen, kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään, ettemme enää olisi alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa ja ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa; vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus, josta koko ruumis, yhteen liitettynnä ja koossa pysyen jokaisen jänteensä avulla, kasvaa rakentuakseen rakkaudessa sen voiman määrän mukaan, mikä kullakin osalla on." Ef. 4:12-16 KR -33/-38




Ole siunattu tänäänkin!



perjantai 4. joulukuuta 2020

Jumalan antama rauha

"Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa." Fil. 4:6-7

Eikö kaikki mieltämme huolestuttava pyrikin erottamaan meitä Jumalasta? Rupeamme helposti kyselemään, että eikö Hän välitä, eikö rakastakaan meitä? Kyllä Hän välittää, kyllä Hän rakastaa. Onhan Hän sen luvannut, eikä Hän voi valehdella meille. Kun mieltämme kalvavat huolet pyrkivät tekemään rakoa meidän ja Jumalan välille, tuokaamme sekin asia Hänen eteensä. Jumala kyllä meidät tuntee ja aivan taatusti kaikki olosuhteemmekin, mutta jostain syystä Hän meille sallii yhtä ja toista, josta emme pidä. Hän voi kuitenkin antaa oman rauhansa siihen kaiken levottomuuden keskelle. Se rauha tahtoo pitää meidän ajatuksemme siinä, jolla on kaikki valta ja  voima.

Siunausta sinun päivääsi!


tiistai 1. joulukuuta 2020

Kalliit lupaukset!

Eilen tuli mieleen ajatus: "...Jumala on lahjoittanut meille kalliit ja mitä suurimmat lupaukset..." Ajattelin sen jakeen osaksi, jollaiseksi osoittautuikin, kun tänään etsin jakeen oikean muodon. Laitan sen tuonne alemmas kohta, mutta sitä ennen laitan tähän ne ajatukset, jotka minulle tuli tuota jakeenosaa ajatellessani. Ajattelin niitä lupauksia meille annettuina lahjoina... Muistikirjaan kirjoittamani ajatukset siitä:

"Ja miten me niitä kalliita lahjoja pidetään? Hukataanko ne vain jonnekin kaapin nurkkaan pölyttymään? Vai onko ne jo niin hukassa, ettemme edes tiedä, missä ne ovat? Emmekö osaa arvostaa niitä? Pitääkö jonkun sanoa se meille, miten kalliita ne ovat, ennenkuin alamme itsekin niitä arvostaa ja nostaa ne esiin, kunniapaikalle?"

 


"joiden kautta hän on lahjoittanut meille kalliit ja mitä suurimmat lupaukset, että te niiden kautta tulisitte jumalallisesta luonnosta osallisiksi ja pelastuisitte siitä turmeluksesta, joka maailmassa himojen tähden vallitsee,"  2. Piet. 1:4

"Koska hänen jumallallinen voimansa on lahjoittanut meille kaiken, mikä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan, hänen tuntemisensa kautta, joka on kutsunut meidät kirkkaudellaan ja täydellisyydellään," 2. Piet. 1:3

"Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Krituksessa," Ef. 1:3




lauantai 28. marraskuuta 2020

Rakkaudella annetusta johdatuksesta - ja rukous ainoalle auttajalle.

"Minä opetan sinua ja osoitan sinulle tien, jota sinun tulee vaeltaa; minä neuvon sinua, minun silmäni sinua vartioitsee." Ps 32:8 

(Eräässä kirjassa oli tuo jae Psalmit nykysuomeksi mukaan, ja siinä puhuttiin järkevyyden antamisesta.)

Joskus jakeet jotka puhuvat johdatuksesta, ja siitä, kuinka meitä neuvotaan oikealle tielle erinäisissä elämämme asioissa, voivat ahdistaa. Ne saattavat tuntua vaativilta, uhkaavilta mielessämme, joka ei ehkä oikein osaa nähdä Jumalaa armollisena ja rakastavana. Ihminen tuntee oman kelvottomuutensa Jumalan edessä; tietää, ettei monesti ole osannut, halunnut, ymmärtänyt ottaa ohjeita oikealla tavalla huomioon. Ja tietää, ettei ole sen parempi tänäkään päivänä, ja sen vuoksi ohjeistuksen sanat pelottavat.

Mutta kuule - ja näe: Hän tiesi sinut jo alunalkaen; mikä olet. Hän tahtoi sinut - ja kutsui juuri sinut sellaisena kuin olet. Hän kuoli puolestasi, niinkuin rakkaimman edestä. "...kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssansa?" Room. 8:32

"Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssansa?" Room. 8:32.
 
(Isän  sydän varmasti kärsi valtavasti, kun Poika joutui kärsimään. Mutta  se oli Isän ja Pojan yhteinen sopimus, pelastussuunnitelma rakkaiden hyväksi. Isä hyväksyi sen suunnitelman, koska Poikakin tahtoi sen edestämme tehdä.)
 

"Hän, joka teitä kutsuu, on uskollinen, ja hän on sen myös tekevä." 1. Tess. 5:24

Hänen neuvonsa ovat rakkaudella annetut, eikä hän jätä meitä yksin niitä suorittelemaan, vaan on koko ajan kanssamme auttajana! Meillä voi olla monenlaista vaivaa ihan samoin kuin jumalattomillakin, ja voimme osoittautua hyvin puutteellisiksi monin tavoin, mutta meitä ympäröi  kuitenkin armo! 

"Jumalattomalla on monta vaivaa, mutta joka Herraan turvaa, häntä ympäröitsee armo." Ps 32:10




 ---

Rukous - kun ketään muuta auttajaa ei ole

Sinulla on leveämmät hartiat, voimakkaammat kädet, viisaammat ajatukset, parempi suunnitelma kuin minulla! Me olemme tottuneet ajattelemaan, että meidän pitäisi pystyä kaikkeen. Emmekä kuitenkaan pysty. Se on shokki. Mutta silloin Sinä astut esiin ja sanot, että asia onkin sinun käsissäsi. Tee sinä sille mitä tahdot, mitä hyväksi näet. Minä olen itse solmussa. En kykene näkemään ainakaan mitään hyvää. Vaikuta minussakin sinun tahtosi tapahtumista. Muovaile minua, tahtosi mukaan, että mukautuisin tahtoosi minäkin.


Valoisaa viikonloppua:)



keskiviikko 25. marraskuuta 2020

Rohkeutta ystäväni!

"Olenhan minä sinua käskenyt: ole luja ja rohkea; älä säikähdy äläkä arkaile, sillä Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi, missä ikinä kuljetkin." Joosua 1:9

Elämässämme saattaa olla yhtenään kaikenlaista sellaista, jota pelästymme. Mutta Jumala tahtoi tuon Joosuan alunperin saaman rohkaisun tulevan muistiin kirjoitetuksi; varmaan senkin vuoksi, että se rohkaisisi meitäkin elämään tätä päivää Hänen silmiensä alla, Hänen huolenpidossaan.

"Älä säikähdy, äläkä arkaile", sitä kehoitusta ei olisi tarvittu, jos elämä olisi näyttänyt siloiselta Joosuan edessä. Siinä oli vähintäänkin rosonsa, ja kehoitus rohkeana pysymiseen oli tarpeen. Jumala lupasi - Jeesuksen  sanomana - olla meidänkin kanssamme joka päivä. Siispä myös tänään. Annetaan me itsekukin sen tietoisuuden lämmittää sydäntämme tänään. 

Ole siunattu!




---
Ja ettei syntyisi ihan väärää kuvaa, sanon tämän: näitä ei kirjoittele rohkea ihminen! Kirjoittelen näitä ensinnä ihan omaksikin rohkaisukseni, sillä olen itse varsinainen arkajalka...
 





 

tiistai 24. marraskuuta 2020

Lahjana saatua ...

"... hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille kaiken, mitä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan..." 2. Piet. 1:3

"...lahjoittanut meille kalliit ja mitä suurimmat lupaukset, että te niiden kautta tulisitte jumalallisesta luonnosta osallisiksi ja pelastuisitte..." 2. Piet. 1:4                                                                                                                                          

Pietari oli silminnäkijä ja todistaja. Pietari puhui erityisellä varmuudella. Hänellä oli omakohtaista kokemusta Jeesuksen seuraajana uskovan elämän erilaisista vaiheista. Pietari, kalastaja, sanoi kerran Jeesukselle: "...Mene pois minun tyköäni, Herra, sillä minä olen syntinen ihminen." (Luuk. 5:8). Sama Pietari kalastaja sai myös olla kokemassa, näkemässä ja kuulemassa, kun Jeesuksen muoto vuorella muuttui ja Jumalan ääni taivaasta ilmoitti, että Jeesus on Jumalan Poika. Sama Pietari myös kielsi tuntevansa Jeesusta ristiinnaulitsemisen edellä, koska oli peloissaan omastakin kohtalostaan. Ja sama Pietari tuli nimetyksi kallioksi Jeesuksen toimesta, ja hänelle annettiin virka hoitaa Jeesuksen lampaita, eli seurakuntaa.

Mitään töistään Jumalan työmaalla Pietari ei tehnyt omassa voimassaan, vaan siinä, jonka oli saanut lahjana Jumalalta. Pietari tunsi varmasti oman heikkoutensa, koska hänellä oli  siitä kokemusta Mestarin seuraajana. Mutta Jumala otti tuon heikon astian käyttöönsä ja antoi hänelle voimansa, jonka vuoksi Pietari oli mahdollinen Jumalan käyttöön.

Pietari kirjoitti: "Sillä me emme seuranneet viekkaasti sommiteltuja taruja tehdessämme teille tiettäväksi Herramme Jeesuksen Kristuksen voimaa ja tulemusta, vaan me olimme omin silmin nähneet hänen valtasuuruutensa. 

Sillä hän sai Isältä Jumalalta kunnian ja kirkkauden, kun tältä ylhäisimmältä kirkkaudelta tuli hänelle tämä ääni: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt". Ja tämän äänen me kuulimme tulevan taivaasta, kun olimme hänen kanssaan pyhällä vuorella.

 

Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne." 2. Piet. 1: 16-19






maanantai 23. marraskuuta 2020

Vanhasta Bibliasta v. 1776 rohkaisun sanaa tähän päivään

"Hyvä on olla kärsivällisenä ja Herralta apua toivoa."
Valitusvirret 3:28 Biblia 1776*



Erityisesti minua puhutteli tuo ylempi jae. Luin sen ensiksi kirjasta Armon valo**. Siinä kerrottiin, että tuo jae löytyi pieneltä paperilappuselta kirkon lattian alta, kun erästä kirkkoa remontoitiin. Lappunen oli 1800-luvun puolivälistä. Muut paperit, jotka olivat samassa yhteydessä, osoittivat sen. Joku oli silloin kauan sitten katsonut aiheelliseksi kirjoittaa jakeen ylös.
 


"Vaan joka huomen on se uusi, ja sinun uskollisuutes on suuri.
Herra on minun osani, sanoo minun sieluni;
sentähden tahdon minä häneen toivoa."
 Valitusvirret 3:23-24 Biblia 1776*


---
* Biblia 1776 on luettavissa Koivuniemen Raamattuhaussa, josta minäkin nuo jakeet hain.

**Armon valo -kirja: Kirjapaja 1998. Toim. Tuula Pohjalainen-Vinko. Kirjassa on Lapuan hiippakunnan pappien kirjoittamia hartauskirjoituksia. Sivuja on 132. 



maanantai 16. marraskuuta 2020

Rohkaiseva sana tähän päivään

"Olenhan minä sinua käskenyt: Ole luja ja rohkea; älä säikähdy äläkä arkaile, sillä Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi, missä ikinä kuljetkin." Joosua 1:9

Joosualle rohkaisevat sanottiin luvussa 1 monta kertaa. Rohkaisevia sanoja ei  tarvitse, jos mitään pelottavia näkymiä ei ole. 

Jumala itse sanoi nuo sanat Joosualle. Hän sanoi myös: "...sillä Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi..." Kyllähän Joosua tiesi, kuka hänelle puhui. Varmasti Jumala tahtoi tälläkin oikein korostaa sitä, että Hän todella on Joosuan Jumala. Sellainen Jumala, jolla on kaikki valta. Sama Jumala hän on  tänäänkin, meidän Jumalamme. Aina kanssamme oleva.

Joosuan tarvitsi kuulla ne rohkaisun sanat monta kertaa. Ehkä meillekin on sanottava ne monta kertaa, että osaamme ne todella "ottaa omiksemme", luottaa niihin, rauhoittua, - ja ehkä lopulta iloitakin.




Siunausta sinun tähän päivääsi
ja koko alkavaan viikkoon!



lauantai 14. marraskuuta 2020

Ajatus nukkumaan mennessä

Olin asettautunut nukkumaan jo. Mieleeni tuli jostakin kuva, ikäänkuin elämää kuvaava, jossa oli sininen "tunneli", telttamainen. Samalla ikäänkuin "luola", tai "kaivoskäytävä".  Siellä kulkeva saattoi nähdä tunnelin sisäseinillä ehkä pelottavina varjoja, jotka tulivat kuvajaisina tunnelin ulkopuolelta. Seinät olivat sellaiset, että ne näyttivät varjot läpi. Ulkopuolen pimeässä häälyvät puut loivat pelottavia varjoja sisällekin. Mutta kulkijan oli hyvä tietää, että ne olivat vain varjoja.

Käytävä näytti jatkuvan jonnekin kauas. Perillä oli ovi, josta saattoi miettiä, onko se ovi avoinna kulkijalle? Tai, että mitä siellä tulisi olemaan? Edessä näytti pimeältä. Mutta jos kulkija olisi nähnyt jo loppuun asti, olisi hän nähnyt ilokseen avoimen oven, josta hän saisi käydä sisään. Avoimesta ovesta loisti kirkas valo.

Olin illalla ajatellut, että sellaisen kuvan haluaisin piirtää, mutta olin aivan varma, etten aamulla enää muista kyseistä kuvaa. Mutta yllätyksekseni se tulikin vielä aamulla mieleen. Niinpä rupesin toimeen. Tietenkään kuva ei ole sellainen, kuin mielessäni sen näin. Mutta ei voi mitään. Toivottavasti kirjoitettu selitys edes antaa käsitystä asiasta.


"...on levittävä telttamajansa heidän ylitsensä." Ilm. 7:15

"...rauhaisan asuinsijan, telttamajan, jota ei muuteta, jonka vaarnoja ei ikinä reväistä irti, jonka köysistä ei yhtäkään katkaista." Jes. 33:20

"...eivätkä he tarvitse lampun valoa eikä auringon valoa, sillä Herra Jumala on valaiseva heitä..." Ilm. 22:5




"... minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti." - sanoi Jeesus!  Matt. 28:20


perjantai 13. marraskuuta 2020

Ettemme murehtisi kuin toivottomat


 "...ettette murehtisi niinkuin muut, joilla toivoa ei ole." 1. Tess. 4:13

Paavali tarkoitti kirjoittamassaan  kohdassa tiettyä asiaa, joka aiheutti murehtimista, mutta yllä oleva soveltuu varmaankin kaikkeen murehtimiseemme. Meillä on toivo, joka ei ole sidottu tähän maailmaan. Meillä on iankaikkinen toivo.

Paavalin kirjoittamassa oli kyse siitä, että murehdittiin  niistä, jotka olivat kuolleet. Sitten Paavali selittää, kuinka poisnukkuneet tuodaan "esiin yhdessä hänen kanssaan", eli Jeesuksen kanssa. Ja samoin Herraa vastaan nousevat vielä maan päällä elävätkin:  

"Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasuunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin, ja niin me saamme aina olla Herran kanssa." 1. Tess. 4:16-17 

"Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla." 1. Tess. 4:18



 Meillä on iso, ihana toivo! Ei hukata sitä.
 Pidetään kiinni siitä.



"Älköön kärsimyksen polte..."

"Sillä ei Herra hylkää iankaikkisesti; vaan jos hän on murheelliseksi saattanut, hän osoittaa laupeutta suuressa armossansa. Sillä ei hän sydämensä halusta vaivaa eikä murehduta ihmislapsia." Val. 3:31-33

"Älköön kärsimyksen polte houkutelko sinua pilkkaamaan, älköönkä lunastusmaksun suuruus viekö sinua harhaan."  Job 36:18

"Älköön kukaan, kiusauksessa ollessaan, sanoko: "Jumala minua kiusaa"; sillä Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän ketään kiusaa." Jaak. 1:13

"Autuas se mies, joka kiusauksen kestää, sillä kun hänet on koeteltu, on hän saava elämän kruunun, jonka Herra on luvannut niille, jotka häntä rakastavat!" Jaak. 1:12





torstai 12. marraskuuta 2020

Vaellus ja Katsastus - pari tekstipätkää vihostani

Vaellus: Ei meistä yksikään pääse perille sen takia, että olisi "ulkoilmaihminen", hyvä vaeltaja, omaisi huippuvarusteet - ja vielä osaisi käyttääkin niitä. Ei, sen kaiken laskisimme ehkä omaksi ansioksemme. Ja sillähän ei kukaan taivaaseen mene. Kyllä se on Isä itse,  ja Poika ja Pyhä Henki, jotka huolehtivat siitä, että meidät "vaelluskelvottomatkin" kannetaan kotiin. Ja niille paremmillekin vaeltajille on järjestetty kaikenlaista tarpeellista matkan varrelle. Siellä on vesipaikkoja kaikenlaiseen maastoon, samoin ruokaa. On oikein talviruokintapaikatkin niiden aikojen varalta, kun lumen alta ei saa  mitään.





Katsastus: 
Ei muuta huomautettavaa
kuin se, että ajovalot
saisi suunnata vähän ylemmäs...


---
Katsastuksesta sanottu on taannoin kuultua erään auton katsastuksesta. Ne ajovalojen suuntaamiset jäi mieleen. Minua kai yllätti se, että niitä piti suunnata ylemmäs. Yleensä on tottunut ajattelemaan, että autojen valot häikäisee ja niitä voisi paremminkin  laskea. Uskon "ajovalotkin" saisi varmaan useammin suunnata ylös...


Siunattua päivää sinulle!



sunnuntai 8. marraskuuta 2020

Kuinka käy?

"...onnellinen sinä, sinun käy hyvin!" Ps. 128:2




Meillä voi olla monenlaisia asioita mielessä, joista kysymme: "Kuinka meidän/kuinka minun käy?"  Pelkäämme, ettei meidän käy hyvin, vaan että kaikki menee pieleen, aivan hullusti, ja saamme harmia, saamme hävetä; kenties Jumalan ja ihmisten edessä.  Kun itse tänä aamuna olin taas  sellaisen kysymyksen äärellä, mieleeni tuli lohduttavana sanat: "...onnellinen sinä, sinun käy hyvin...". Se tuntui hyvältä. Siltikin, vaikka inhimillisesti ajatellen, voisin kysyä: "Käykö minun todella hyvin?"  Eikö se kysymys toisaalta muistuta sitä kuuluisaa käärmeen kysymystä: "Onko Jumala todellakin sanonut?"  Valitettavasti usein haluamme uskoa enemmän itseämme tai muita ihmisiä, tai jopa "käärmettä", kuin Jumalaa. Minkätähden? Se kuulostaa korvaamme mahdollisemmalta kuin Jumalan "mahdottomat" lupaukset. Ja niin ollaan taas siinä tilanteessa, jossa Jeesus voisi sanoa meille: "Jos teillä olisi uskoa sinapinsiemenenkään verran..." Opetuslapsilla sitä ei ollut. 

Kuinka siis käy?  "Onnellinen sinä, sinun käy hyvin." Jokaisen Jumalan lapsen käy lopulta hyvin - niillä Hänen teillään. Se tie vie kotiin. Ja matkalla Isä "runsaasti antaa meille kaikkea nautittavaksemme". 




Antakoon Isä meidän uskon silmin katsella sitä, mitä omistamme Hänessä, Jeesuksen, Ylipappimme, Isoveljemme työn tähden!





---
Linkit Koivuniemen Raamattuhakuun, josta voi lukea tekstissä käytetyt jakeet kokonaan.

Psalmi 128:2 (Jakeessa puhutaan siitä, että saa käyttää omat ansionsa omaksi hyväkseen. Mutta uskon silti, että Jumala voi käyttää jakeen sanoja myös laajemmassa mittakaavassa, vakuuttaakseen omilleen sitä, että Hänen ominaan heidän käy hyvin.)
1. Moos. 3:1 (käärmeen kysymys)
Matt. 17:20, Luuk. 17:6  (Jeesuksen toteamus olemattomasta uskosta)
1. Tim. 6:17 (runsaat antimet)

perjantai 6. marraskuuta 2020

Voiko vielä?

"Niin hän sanoi minulle: "Ihmislapsi, voivatkohan nämä luut tulla eläviksi?" Mutta minä sanoin: "Herra,  Herra, sinä sen tiedät." Hes. 37:3

"...laski minut keskelle laaksoa. Ja se oli täynnä luita... niitä oli hyvin paljon... ja ne olivat hyvin kuivia." Hes. 37:1-2

Mekin saatamme katselle omaa elämäämme, kuin kuolleina luina. Kyselemme, voiko tähän kuolleeseen enää tulla mitään elämää?

"...ja niihin tuli henki, ja ne tulivat eläviksi ja nousivat ylös jaloillensa..." Hes. 37:10




"Älkää entisiä muistelko, älkää menneistä välittäkö.
Katso, minä teen uutta; nyt se puhkeaa taimelle,
 ettekö sitä huomaa?

Niin, minä teen tien korpeen, virrat erämaahan."
Jes. 43:18-19





Olin eräänä aamuna lukenut tuon Jesajan jakeen, jossa puhuttiin uudesta taimesta; kysyttiin "ettekö sitä huomaa?".  Minä mielessäni sanoin: (muistikirjastani tämä pätkä: "En minä en taida huomata. Katson ja muistan entisiä, enkä taida jaksaa uskoa, että mitään muuta, mitään uutta ja virkistävää, voisi nytkään tulla... Muistan "kuolleita luita".")

Mutta ne "kuolleet luutkin" tulivat eläviksi. Uskomaton tuli mahdolliseksi, se tapahtui.  Hän voi yhä tehdä kuolleet eläviksi.  Hänhän lupasi tehdä "tien korpeen, virrat erämaahan."




Jäädään odottamaan niitä elävän veden virkistäviä virtoja!


maanantai 2. marraskuuta 2020

Tien raivaaja

"Minä käyn sinun edelläsi
ja tasoitan kukkulat,  
  
minä murran vaskiovet
ja rikon rautasalvat."
Jes. 45:2

 


sunnuntai 1. marraskuuta 2020

Armo pelastaa... ja kasvattaa. Se on lohdullinen ajatus!

"Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille
ja kasvattaa meitä,

että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot,
eläisimme siveästi ja vanhurskaasti
ja jumalisesti nykyisesssä maailmanajassa,

odottaessamme
autuaallisen toivomme täyttymistä
ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen
kirkkauden ilmestymistä,
 
hänen, joka antoi itsensä meidän edestämme
lunastaakseen meidät kaikesta laittomuudesta
ja puhdistaakseen itselleen omaisuudeksi kansan,
joka hyviä tekoja ahkeroitsee." 
Tiit. 2:111-14


Jos me olisimme jo valmiiksi kasvatettuja, emme olisi enää kasvatuksen tarpeessa...
mutta yhä tekee armo työtään meissä - keskeneräisissä, vajaissa, keskenkasvuisissa.

Monenlaisia kasveja laitettiin kasvamaan Herran tarhaan. Kukin kasvaa omaa tahtiaan. 




"Mutta kun Jumalan, meidän Vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi,
pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta,
vaan laupeutensa mukaan

uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,
jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin
meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta,

että me vanhurskautettuina
hänen armonsa kautta
tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan.
Tämä sana on varma,

ja minä tahdon, että sinä näitä teroitat,
niin että ne, jotka Jumalaan uskovat, 
ahkeroisivat hyvien tekojen harjoittamista.
Nämä ovat hyviä ja hyödyllisiä ihmisille."
Tiit. 3:4-8

Jumala ei meidän hyviä tekojamme tarvitse. Me tarvitsemme.


lauantai 31. lokakuuta 2020

Hiljaa vaan ... saat olla

Edessä tyhjä pöytä. Aamulukemiset on luettu. Mitään kirjoitettavaakaan ei tunnu olevan. Ei myöskään rukousta muutamaa sanaa enempää. Tulee ajatus, että hyvä hetki pitäisi jotenkin käyttää hyödyksi, eikä  vain olla. Mutta kohta alkaa kuulua mielessä laulun sanoja jostain vuosien takaa:

"...hiljaa vaan saat olla... 
minuun luota vaan...

hiljaa vaan...  
sut täytän rauhallaan..."

Kuulin sanat mielessäni laulettuna sillä äänellä, jolla niitä vuosia sitten olin paljonkin kuunnellut. Mutta nyt oli todella paljon vuosia välissä edellisestä kuuntelukerrasta. Niitä oli niin paljon, etten heti kyennyt muistamaan kuka laulaa. Etsin kaseteistani sopivaa, ei löytynyt. Sitten muistin; Heimo Enbuskan äänihän se noita sanoja laulaa herkällä tavallaan, joka lauluun sopiikin. 

Ja laulu mielessäni jatkuu...

"... Pyhän Hengen puhtaat siivet
ne sua kantaa...
tiedän sen...

Hiljaa vaan, saat olla..."

Jotensakin noin. 



---

Kuuntelin Heimo Enbuskaa yhteen aikaan todella paljon; silloin, kun muutenkin paljon musiikkia kuuntelin, eli yksin ollessani. Nykyään sitä tulee tehtyä harvoin. Mutta nyt voisi ottaa Enbuskat esiin. Yhden cd:n häneltä näin tuossa hyllyssä, mutta minulla pitäisi olla  häneltä muutakin; kasetteja. Ovat kai jossain varastossa, mutta saaneeko niitä esiin sieltä...?  Ehkä palaan vielä aiheeseen,  eli Enbuskan musiikkiin, jos löydän kasetteja.











perjantai 30. lokakuuta 2020

Nöyryytyksen laaksoonkin voi ilmaantua ilosanoma!

Varmaan jokaisella on kokemuksia nöyryytyksen laaksoista. Ne voivat olla eri ihmisille  erilaisia. Mutta yhteistä lienee se, että sellaisissa ollessa kaipaa ehkä ilosanomaa. Mieleeni tuli tänä aamuna tällainen: "...julistamaan ilosanomaa köyhille..." En löytänyt mistään jaetta ihan tuossa muodossa, mutta kylläkin tämän:

"Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan evankeliumia köyhille; hän on lähettänyt minut saarnaamaan  vangituille  vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen, saarnaamaan Herran otollista vuotta." Luuk. 4:18-19

Joissakin käännöksissä käytettiin sanoja hyvästä sanomasta. Evankeliumihan on hyvä sanoma, ilosanoma. Nöryytyksen laaksoonkin voi ilmaantua ilosanoma! Sinne voi tulla vapautus ja valo! Jeesus tuli tuomaan tätä kaikkea.



Siunattua päivää sinulle!

---

Muistinpa sitten vielä, että onhan meillä  "Elävä uutinen". Se sanoi jakeen näin:

"Herran Henki on ylläni; hän on valinnut minut viemään ilosanomaa köyhille, julistamaan vapautusta vangeille, antamaan sokeille näön, vapauttamaan sorretut ja siunaamaan jokaista, joka tulee hänen luokseen." Luuk. 4:18-19 Elävä Uutinen


torstai 29. lokakuuta 2020

Ei mitään mitätöntä hommaa... Jumalan palkkalaisena.

"Sentähden, rakkaat veljeni, olkaa lujat, järkähtämättömät, aina innokkaat Herran työssä, tietäen, että teidän vaivanäkönne ei ole turha Herrassa." 1. Kor. 15:58

Rukouskirjassa oli tästä jakeesta: "Sinulle ei mikään ole pientä ja arvotonta, kun se on tehty kuuliaisena Jumalalle." Fredrik Wislöff/Rukouskirjani

Minä luin tuon ensin väärin, näin: "Siinä ei ole mitään pientä ja arvotonta..." Siis siinä Jumalan työssä, jota kaiketi kaikki tekemisemme päivän mittaan on. Sanotaanhan näinkin: 

"Kaikki, mitä teette, se tehkää sydämestänne, niinkuin Herralle eikä ihmisille." Kol. 3:23

Varmaan jokainen meistä löytää itsensä väheksymästä kaikkea sitä, mitä päivän mittaan tekee. Jumalan elopelloilla olemista ajatellessamme arvostamme vain ehkä sellaista työtä, joka on varsinaisesti nimetty sellaiseksi. Mutta tuo ylläoleva jae kaiken tekemisestä kuin Herralle, oli Kolossalaiskirjeessä sen jälkeen, kun Paavali oli ohjeistanut palvelijoita omien hommiensa tekemisessä...

Olisimme kaiketi tyytyväisempiä elämäämme, jos osaisimme arvostaa omaakin paikkaamme ja muistaisimme ottaa ne omatkin tekemisemme, olkoon ne sitten meidän mielestämme kuinka olemattomia tai tympeitä hommia tahansa, kuitenkin Herralle tehtyinä töinä... 




Hyvää "työpäivää" 
olet sitten missä tahansa!


---
Paavalinkin päiväohjelmaan kuului mm: "... kaiken muun lisäksi jokapäiväistä tunkeilua luonani...". 2. Kor. 11:28. Hän varmaan otti ne tunkeilevat ihmisetkin vastaan arvokkuudella ja Jumalan töinä... Sanoohan hän seuraavassa jakeessa: "Kuka on heikko, etten minäkin olisi heikko? Kuka lankeaa, ettei se minua polttaisi?" 

--
Ja vielä tämä:  Kun olin jättänyt aamutouhujen takia jutun edelläolevaan vaiheeseen, ja lähtenyt saattelemaan yhtä koululaista, tuli kävellessä toisenlaisia ajatuksia. Ne oli jonkinverran ahdistavia ajatuksia siitä, ettei ole todellakaan ollut omissa tekemisissään sellainen, jolle voisi sanoa, että hyvin tehty. Mietin ensin, etten voikaan julkaista tätä juttuani. Mutta toisaalta, tiesihän hän, millaisia kelvottomiksikin katsottavia tekemissään ja olemisissaan hän kutsui. Palkkaa meille maksetaan tekemistemme mukaan, näin olen ymmärtänyt, mutta pelastus on armosta. "Töidemme" suhteen voidaan kyllä mennä Isän luo ja sanoa, ettei tämä nyt mennyt niinkuin hyvä olisi ollut. Ja mitä hän sanoo? Varmaan lempeästi ohjastaa siitä taas eteenpäin, ettemme jumita niihin epäonnistumisiimme.




No niin, siunattua päivää siis sinulle:)  




keskiviikko 28. lokakuuta 2020

Odota Häntä...

 "Hiljenny Herran edessä ja odota häntä..." Ps. 37:7

Kun kerran kehoitetaan odottamaan häntä, merkitsee se sitä, että se odottaminen ei ole turhaa. Sana on lohdullinen; hän on tuleva, häntä voi odottaa.





"Mutta kaiken armon Jumala, joka on kutsunut teidät iankaikkiseen kirkkauteensa Kristuksessa,
vähän aikaa kärsittyänne, hän on teidät valmistava, teitä tukeva, vahvistava ja lujittava." 1. Piet. 5:10


tiistai 27. lokakuuta 2020

Tekee enemmän... vaikka ei näyttäisi tekevän mitään - Armonsa ja voimansa on enemmän!

"Mutta hänelle, joka voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän kuin kaikki, mitä me anomme tai ymmärrämme, sen voiman mukaan, joka meissä vaikuttaa, hänelle kunnia..." Ef. 3:20-21

"Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta. Ja hän sanoi minulle: "Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa". Sentähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan." 2. Kor. 12:8-9

Kuin Jumalan vaikutuksen kaksi "ääripäätä": tekee enemmän, kuin me ymmärrämme pyytää ja toisaalta ei tee sitä mitä, mitä kovasti pyydämme. Mutta silloinkin vaikuttaa enemmän kuin käsitämme ja näemme, koska armonsa ja voimansa vaikuttaa meissä! Eivät siis olekaan "ääripäitä", vaan kolikon kaksi puolta. Tai "pallo", jossa ei  tavallaan ole toista puolta, sillä kaikki "puolet" ovat samaa. Ja pallon pinnalla kulku johtaa aina samaan päämäärään. En nyt tämän paremmin osannut tätä sanoiksi saattaa... Mutta se "pallo" on hänen. Ja meidänkin asioissamme  kaiken hänen tekemisensä suunta on aina samaa päämäärää kohti menevä. Jumala sitä työtä meissä tekee. 


Kuvitukseksi etsin kaikenlaisia pyörylöitä....:)









Oikein hyvää ja siunattua päivää sinulle!



sunnuntai 25. lokakuuta 2020

Liian hyvää... ollakseen totta? - Taivas on auki?

Kaipasin lohdutusta ja rohkaisua, koska heräsin ankealla mielellä. Menin katsomaan mitä rukouskirjasta löytyisi. Siellä oli ensiksi tämä:

"Herra avaa sinulle rikkaan aarrekammionsa, taivaan, antaaksesi sinun maallesi sateen aikanansa ja siunatakseen sinun kättesi työt: sinä lainaat monelle kansalle, mutta sinun itsesi ei tarvitse lainaa ottaa." 5. Moos. 28:12




Voi, miten hyvältä se tuntuikaan lukea, ...jos sen olisi osannut vielä itselleen ottaakin. Ajatus tuli, että "liian hyvää ollakseen totta"  minulle ja meille. Ja voiko tuota edes itselleen muutoinkaan ottaa? Sitä kysymystä ajatellessani mieleeni tuli: "...niin monta kuin Jumalan lupausta on, kaikki ne ovat hänessä on..."

"Sillä niin monta kuin Jumalan lupausta on, kaikki ne ovat hänessä "on"; sentähden tulee hänen kauttansa myös niiden "aamen", Jumalalle kunniaksi meidän kauttamme." *2. Kor. 1:20

Palaan vielä siihen hartauskirjaan. Sen teksti oli otsikoitu "Herran aarrekammio" ja tekstissä oli mm., että "ovet ovat avoinna". Taivas on siis auki!



---
*Kannattaa lukea koko luku 2. Kor. 1:20, sillä siinä on lohdutuksesta myös. Pääset lukemaan vaikka tästä linkistä. Linkki on Koivuniemen Raamattuhakuun.

Jutussa mainittu hartauskirja on Fredrik Wislöffin "Rukouskirjani". Se, ja hänen muut kirjansa, kuten vaikkapa "Levähtäkää vähän" ovat kyllä hyviä sellaiselle, joka kaipaa lohdun ja rohkaisun sanoja.