Suurta vihollista suurempi voima

"Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä."  2 Kor. 4:7

Luin äskettäin jutun miehestä, joka oli harrastanut karatea, oikein tosissaan. Hän oli hyvin perehtynyt asiaan ja kilpaillut myös. Sitten hän tuli uskoon ja löysi Jumalan totuudet. Hän ei voinut enää jatkaa karatea. Miksi näin? Koska se ei ollut pelkkä viaton harrastus. Siinä (samoin kuin esim. judossa, aikidossa, joogassa yms.) ollaan tekemisissä pimeyden voimien kanssa. Kohteliaalta näyttävät kumarrukset eivät ole vain kohteliaisuutta vastapuolta kohtaan, vaan niillä kunnioitetaan huoneessa olevia henkiä. Mieli yritetään mietiskelemällä tyhjentää, jotta voima pääsisi virtaamaan... Karatessa henkilö voi kädellään iskeä betonikappaleen palasiksi, mutta se ei tapahdu henkilön omin voimin, vaan henkilö saa voimansa ulkoapäin. Eivätkä ne ole Jumalalta. Siksi hän ei voinut jatkaa karateharrastusta tultuaan tuntemaan Jumalan.

Vihollinen on suuri - ja todellinen. Suurella vihollisella on kuitenkin voittajansa: Jumala taivaassa, jotka kätkee voimansa vaatimattoman näköisiin astioihinsa.

Hän pitää kädestä kiinni

"Heitä murheesi Herran huomaan, hän pitää sinusta huolen, ei hän salli vanhurskaan ikinä horjua." Ps. 55:23

Horjua... Kivikkoisella polulla horjutaan - ja kaadutaankin - ilman kiinnipitäjää. Samoin pettävällä liukkaalla... Pimeässä on kulku horjuvaa ja  huonojalkainen horjuu hyvälläkin tiellä...

Mitä se huolenpito onkaan?... Kiinnipitämistä kaiketi. Lapsen kädestä pidetään kiinni, oli tie sitten hyvä tai huono...

Psalmista 127

Hyvä muistutus minulle, jolle murehtiminen tuntuu olevan oikein päivän työ...

"...Jos Herra ei huonetta rakenna, niin  sen rakentajat  turhaan vaivaa näkevät. Jos Herra ei kaupunkia varjele, niin turhaan vartija valvoo. Turhaan te nousette varhain ja myöhään menette levolle ja syötte leipänne murheella: yhtä hyvin hän antaa ystävilleen heidän nukkuessansa."  Ps 127:1-2

Tien ohestakin huomataan

Sro:n päivän sanassa oli tänään teksti, joka alkoi: "Jeesus näki tien sivussa miehen..."  Kohta on Joh. 9:1-2 (uudemman raamatunkäännöksen mukaan). Siinä Jeesus kohtasi sokean miehen. Vähäsarjan tekstissä tähän kohtaamiseen liittyen, oli siitä, kuinka Jumalan valtakunnassa sokeat ovatkin näkeviä ja näkevät sokeita. Samoin sairaat ovatkin terveitä ja terveinä itseään pitävät ovatkin vakavasti sairaita... Jumalan valtakunnassa kaikki onkin toisin.

Se kohta, johon minun ajatukseni kuitenkin jäivät nyt, oli  tuo:

                   "Jeesus näki tien sivussa miehen..." Joh. 9:1


Jotenkin minua puhutteli ajatus siitä, että tien sivussa, syrjässä olevatkin nähdään. Huomioidaan nekin, jotka eivät pysy muiden vauhdissa ja ovat jääneet toisista jälkeen...

Ei pysyväistä kotia täällä

Allaolevalla jakeella olen lohduttanut itseäni sellaisina hetkinä, kun asiat menevät aivan toisin kuin olisin halunnut tai itse olin kuvitellut hyväksi suunnitelmaksi, tai muuten vain tuntuu vaikealta.

"sillä ei meillä ole täällä pysyväistä kaupunkia, vaan tulevaista me etsimme." Hebr. 13:14

Ihan kuin lapset pihalta, niin kyllä meidätkin kotiin huudetaan ennenpitkää.

Parasta pöytäseuraa

"Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani." Ilm. 3:20

Tänä aamuna tätä kohtaa lukiessani, ajattelin sen jotenkin uudella tavalla. Ikäänkuin olisin voinut kuvitella Jeesuksen istuvan saman pöydän ääressä, vaikkapa aamupalaa syödessä. Se mitä tuosta jakeesta ajattelin, oli kuitenkin muuta, kuin tuo tavallinen aamupalan syönti. Mietin Jeesusta pöytäseurana siinä mielessä, että Hän avaa joskus, joko tutusta tai oudommasta, raamatunkohdasta jotain uutta. Sellaista mitä ei ole ennen mieleen tullut. Hän jakaa meille hyvyyttään, sanansa aarteita. Joskus niitä jaetaan pimeän peitosta, joskus valoisammasta. Aina Hän on kuitenkin vierellämme, vaikka toisinaan kätkeytyy. On yksityinen juhlahetki kun Hänen läsnäolonsa tuntee.

Jotain muuta ajateltavaa

"Ja vielä, veljet, kaikki, mikä on totta, mikä kunnioitettavaa, mikä oikeaa, mikä puhdasta, mikä rakastettavaa, mikä hyvältä kuuluvaa, jos on jokin avu ja jos on jotakin kiitetttävää sitä ajatelkaa." Fil. 4:8

En juurikaan välitä nykyisin seurata uutisia. Uutinen on yleensä samaa kuin joku ikävä asia. Ei tarvi kuin mennä kauppaan, niin otsikot kirkuvat kaikenlaisia kauheuksia, läheltä ja kaukaa. Tätä tehdään tiedovälityksen nimissä. Kaikkien ei kuitenkaan tarvitsisi olla tietoisia kaikesta. Ikävät uutiset jäävät helposti mieleen ja vaikuttavat omaankin mielialaan masentavasti. Siksi haluaisin mieluummin yrittää ruokkia ajatuksiani hyvillä asioilla. Ikäviä asioita kyllä riittää kullekin ilman "yliannostustakin". Ihmiset ovat tietysti hyvin erilaisia kestokyvyltään näissä asioissa. Ylläoleva jae on hyvä ohje siitä mihin ajatuksiaan suunnata.

Kuninkaallinen nimi

Pieni sukulaistyttö sai nimen. Kun kuulin sen, se oli minusta erittäin kaunis ja toi mieleeni kuninkaalliset. Pyörittelin sitä mielessäni pitkin iltaa.

---

Meillä taivaan matkalaisillakin on kuninkaallinen nimi. Meidät on otettu Jumalan perheväkeen ja nimi on sitä myöten:

"Mutta te olette: "valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja", joka on  pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa, te, jotka "ennen ette olleet kansa", mutta nyt te olette "Jumalan kansa", jotka "ennen ette olleet armahdetut", mutta nyt "olette armahdetut." 1 Piet. 2:9-10

Me rähjäiset taivaan matkalaiset... Emme aina tunne itseämme nimemme ja asemamme arvoisiksi. Silti itse tosiasia ei siitä muutu.

Jalat mullassa, katse taivaassa

Toissapäiväisellä automatkalla meillä soi Pekka Simojoen laulut. Ne vaikuttivat janoiseen mieleeni.  Ensimmäisenä soi Särkyneiden majatalo:

 " Ei täällä asu sankareita. Hävinneitä on niin monta. Kerjäläisiä vain, uupuneita, jotka tullesssaan tuovat muistojaan, riekaleita ihmiselämän..." 

Sitten jossain välissä soi:

  "...Tulkoon valo tänne kuoleman kaupunkiin. Tulkoon valo näihin hämäriin huoneisiin. Tulkoon valo, tulkoon toivo kylmiin ihmissydämiin. Tulkoon valo, tulkoon Jeesus."

Ja sitten paluumatkalta jäi mieleen:

 " ... Jalat pidän mullassa maailman, katseellani taivasta tavoitan... Olen kansalainen kahden maan..."

Kahden maan kansalainen. Todellakin. Ilmankos tuntuu ristivetoa välillä.

Luottamuksesta

Luottamus, usko ja toivo. Kaikki jotain sellaista, joiden omaaminen on hyväksi. Kirkastavat synkeääkin päivää auringonsäteen lailla. Aina niitä ei kuitenkaan tunnu löytyvän, vaikka kuinka haluaisi. Syitä voi olla hyvinkin monenlaisia, miksi niitä ei tunnu olevan. Eikä niitä voi itsestään pakolla puristaa esiin. Eikä tarvitsekaan. Niitä voi kuitenkin pyytää - ja saada. Luojamme ja Isämme tietää kyllä puutteemme ja mitä tarvitsemme. Hän antaa oman harkintansa mukaan.

"Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan mikä ei näy." Hebr. 11:1

Ja jos yhä tuntuu, ettei ole tarpeeksi, että pelottaa - hän tietää senkin. Ja pitää silti huolta.

"Anna tiesi Herran haltuun ja turvaa häneen, kyllä hän sen tekee." Ps 37:5

Psalmista 139

"...Herra, sinä tutkit minua ja tunnet minut. Istunpa minä tahi nousen, sinä sen tiedät, sinä ymmärrät minun ajatukseni kaukaa. Käynpä tahi makaan, sinä sen havaitset, ja kaikki minun tieni ovat sinulle tutut. Sillä, katso, ei ole sanaa minun kielelläni, jota sinä, Herra, et täysin tunne. Sinä olet saartanut minut edestä ja takaa ja laskenut kätesi minun päälleni. Senkaltainen tieto on minulle ylen ihmeellinen, ylen korkea käsittääkseni sen."   
"Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni, koettele minua ja tunne minun ajatukseni. Ja katso: jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle." Psalmi 139:1-6 ja 23-24

Jumalan tekojen tähden

Tässä jonakin päivänä oli Sro:n päivän sanassa  teksti, jossa puhuttiin sokeana syntyneestä miehestä.  Ihmiset kyselivät, että kukahan mahtoi tehdä syntiä, jotta miehen piti sokeana syntyä? Jeesus sanoi, ettei mies ollut syntynyt sokeana kenenkään syntien vuoksi.  Sensijaan hänessä piti Jumalan tekojen tulla julki. Hänen kohdallaan ne tulivat julki, kun Jeesus paransi hänet.

Jonkun muun kohdalla ne Jumalan teot voivat olla erilaisia.  Kuinkahan moni nytkin saa ylenkatsetta osakseen kärsimyksensä tähden. Ja kuitenkin kaikki se kärsimys voi olla juuri sitä mitä Jumala on tarkoittanut, tiettyä tarkoitusta varten. Emme me aina tiedä mitä varten. Joskus se voi käydä myöhemmin ilmi, mutta ei välttämättä aina. Kenties ei meidän aikanamme, vaan myöhemmin. Kuka tietää? Jumala tietää.

---

Meillä on taulu, jonka nimi on Kärsivä Kristus. Hän ei kärsinyt  rangaistusta omien syntiensä tähden, vaan meidän syntimme hän kantoi.  Siinä tulivat Jumalan teot julki - meidän hyväksemme.


(Taulu Kärsivä Kristus. Taiteilija Mirja Niemi.   Hänen maalaamansa on myös  Voikosken kirkon alttaritaulu "Jeesus Getsemanessa"  v. 1955.)

Taivaallisen ilon lähde

Lähdevesi on ihan omaa luokkaansa. Se on haluttua.  Se  ei ole kaikkien saatavilla syystä tai toisesta. Sitä myydäänkin hyvään hintaan kaupassa.

Taivaallisen ilon lähdevesi on kuitenkin kaikille vapaasti tarjolla. Jeesus kohtasi aikanaan toisten hylkimän naisen kaivolla. Jeesus pyysi naiselta juomavettä. Heille syntyi keskustelua enemmänkin ja lopputulos oli se, että Jeesus lupasi naiselle jotain parempaa kuin tavallinen vesi.

 " Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jokainen, joka juo tätä vettä, janoaa jälleen, mutta joka juo sitä vetttä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään". Joh. 4:13-14

Nainen ei ensin käsittänyt mistä Jeesus  puhui. Jeesus paljasti tietävänsä naisen elämästä asioita, joita häntä tuntematon ei normaalisti olisi tiennyt. Nainen ihmetteli, ja tajusi, että se, jonka kanssa hän puhuu, onkin enemmän kuin  ihminen. Hän jätti vesiastiansa kaivolle ja riensi kertomaan muillekin ihmeellisestä miehestä, joka on kaivolla. Muutkin kyläläiset tulivat katsomaan ja kuulemaan Jeesusta. Ja he uskoivat - eivät naisen puheen tähden, vaan kohdattuaan Jeesuksen itsensä.

Arvatenkin nainen oli sinä päivänä,  ja sitä seuraavina päivinä, melkoisen iloinen. Samoin muut kyläläiset. Siitä syntyy ilo kun saa kohdata Jeesuksen itsensä.

Mutta minun onneni..

Jokainen meistä voisi antaa erilaisen vastauksen siihen, mikä on minun onneni.  "Oli mullakin pieni onneni, mutta minusta oli se suuri...", kirjoitti Eino Leino. Varmaa on, että onni tarkoittaa eri ihmisille hyvin erilaisia asioita. Kovin hauraskin ihmisen onni voi olla.  Eräässä hengellisessä laulussa on kohta: "Mainen onni vaihtuvainen, on kuin varjot kuutamon..." . Maallinen onni on murusia jostain isommasta.

Aivan toisenlaisesta onnesta on  seuraava raamatunkohta: "Mutta minun onneni on olla Jumalaa lähellä, minä panen turvani Herraan..."  (Ps. 73:28).

Laittaa turva Herraan... Turvahan laitetaan johonkin meitä vahvempaan, kun on jotain hätää ja murhetta. Helppoina päivinä ei sitä turvaa niinkään ajatella. Täällä ajassa riittää kyllä aina jotain vaivaa. On niitä aurinkoisia päiviäkin, mutta seuraavassa hetkessä voi jo pilvi peittää auringon ja taivaan näkyvistämme. Silti ne ovat siellä. Jumalakin on, vaikka on paljonkin hetkiä, jolloin emme näe häntä.

  "...jos  sanot, ettet voi nähdä häntä; asia on hänen edessänsä, odota häntä" (Job 35:14).

 Me odotamme. Toisinaan saamme onnen maistiaisia jo täällä, mutta varsinainen odotuksemme kohde on ajan rajan tuolla puolen.

Muistutuksena itselleni

"Eikö viittä varpusta myydä kahteen ropoon? 

Eikä Jumala ole yhtäkään niistä unhottanut. Ovatpa teidän päänne hiuksetkin kaikki luetut. 

Älkää peljätkö; te olette suurempiarvoiset kuin monta varpusta." 
                                                                         Luuk. 12:6-7

Apu hankalaan päivään

Toissapäivä oli tavallista hankalampi. Ikävien asioitten pohtiminen teki hermostuneeksi ja masentuneeksi. Sitten illalla myöhään vielä pesukone temppuili, ei mitään suurta, mutta sen homman jälkiselvittely jäi seuraavaan aamuun. Ei siis ollut mitenkään ihana herätä sihen aamuun. Asiat odottivat toimintaa sinä päivänä. Sitä mietti heti herättyä, että mitähän siitäkin päivästä oikein tulee. Helppoa sen ei ainakaan olettanut olevan. Valitettavasti minä en osaa olla murehtimatta...

"Älkää murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa." Matt:6:34

Osaan - ja saan - silti huutaa Jumalan puoleen. Niinpä pyysinkin apua päivääni Jumalalta. Ja sitä myös sain. En tarkoita, että mikään suuri rauha ja levollisuus olisi laskeutunut, mutta sain apua, askel kerrallaan. Niinpä sitten sain kyseisenä päivänä todeta, ettei päivä ollutkaan ihan niin kamala kuin olin ajatellut. Pesukonehomma näyttäisi olevan nyt ok.  Ja muut päivän hankaluudet menivät paljon odotettua paremmin. Jotkut hankaluudet ovat yhä olemassa, mutta on tunne, että ne ovat hoidossa kuitenkin. Taivaallisen Isän hoidossa - ja se on paljon se!

Monesti uskovakin joutuu suureen hätään ja murheeseen, kamaliin päiviin,  ja tuntuu, ettei Jumalakaan kuule eikä välitä. Kuitenkin hän kuulee. Ja valvoo joka hetkeä.  Ja sanoohan Raamattu, että hiuskarvammekin on laskettu...

Hänen rakkautensa on kestävämpää laatua

Otin joskus vuosia sitten talteen seuraavan  lausahduksen: "Isät eivät rakasta lapsiaan vain silloin tällöin, vaan heidän rakkautensa on kestävämpää laatua." Sen lausuja oli Seppo Kohvakka, jonka laulamat hengelliset laulut ovat monille tulleet rakkaiksi. Vaikka en hänen puheestaan muuta muista, niin oletan hänen puhuneen Jumalan rakkaudesta. Se on esikuva maallisen isän rakkaudelle:

 "josta kaikki, millä isä on, taivaissa ja maan päällä, saa nimensä"  Ef. 3:15.

Hän rakasti meitä jo silloin, kun me emme olleet tajunneet kaivata häntä:

"Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa. Siinä on rakkaus - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi."  1 Joh. 4: 9-10

Eikä meitä voi mikään erottaa hänen rakkaudestaan:

"Kuka voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta? Tuskako, vai ahdistus, vai vaino, vai nälkä, vai alastomuus, vai vaara, vai miekka? " " Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat,  ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,  meidän Herrassamme". Room. 8: 35,38-39

Se on kestävää!

Mistä minulle tulee apu?

"Matkalaulu. Minä nostan silmäni vuoria kohti: mistä tulee minulle apu? Apu minulle tulee Herralta, joka on tehnyt taivaan ja maan.

Hän ei salli sinun jalkasi horjua, sinun varjelijasi ei torku. Katso, hän, joka Israelia varjelee, ei torku eikä nuku.

Herra on sinun varjelijasi, Herra on suojaava varjosi sinun oikealla puolellasi. Ei polta sinua aurinko päivällä, eikä kuu yöllä.

Herra varjelee sinut kaikesta pahasta, hän varjelee sinun sielusi. Herra varjelee sinun lähtemisesi ja tulemisesi, nyt ja iankaikkisesti."
                                                                                         Psalmi 121

Jumala vaikuttaa

"Sillä Jumala on se,
               joka teissä vaikuttaa 
                                   sekä tahtomisen että tekemisen,


                                 että hänen hyvä tahtonsa 
                                          tapahtuisi"  Fil. 2:13

                       

               

                 Me olemme pimeys, Hän on kirkkaus.  Me olemme jää, Hän on tuli.

Muistiinmerkintöjä

Lueskelin tässä muutama päivä sitten vanhaa lapsuusaikaista päiväkirjaani.  Se toi monia unohtuneita asioita mieleen, joista jotkut olivat viihdyttäviä, toiset surullisia. Löytyipä sieltä jokunen hyödyllinenkin tieto. Mutta... se paljasti myös ruman puolen, sillä olin käyttänyt jostakin ihmisestä, josta en silloin yhtään pitänyt, hyvin rumaa nimitystä. En lainkaan muistanut moista. Mielikuvanihan oli kiltistä tytöstä... Mitä nyt pientä jekkua yms. joskus...

Mitähän tapahtuisi, jos Jumala levittäisi omat - täydelliset ja oikeat - muistiinpanonsa meidän elämästämme nähtäväksemme?  Se olisi varmaan järkyttävä kokemus meille.  On varmaan suurta armoa, ettei hän salli meidän muistaa kaikkea. Pahojen tekojen muistot voisivat musertaa meidät. "Hyvien" tekemistemme muistaminen puolestaan voisi tehdä meidät leuhkaksi. Sitäpaitsi, muistimmekin on synnin tahraama. Näemme usein asiat itsellemme edullisessa valossa. Ja toisinaan synkässä myös.  

Monet tapahtumat ja tekemiset näyttävät Jumalan näkökulmasta katsoen erilaiselta, kenties jopa päinvastaiselta, kuin millaisena me ne näemme. Ikävät kokemukset saattoivat saadakin aikaan jotain hyvää. Ja hyvästä saattoikin tulla parhaan vihollinen. Hän näkee, mitä mikäkin asia omassa elämässämme tai jonkun muun elämässä vaikuttaa. Hän rakastaa meitä ja toimii kaikessa meidän parhaaksemme, vaikka me käsitämme siitä niin vähän...

Ei oman ymmärryksen varaan

Minua ilahdutti eilen ikävien ajatusten vaivaamana jääkaappimme ovessa olevan Tiekirkko-kortin jae. Se oli Sananlaskuista luvusta 3 jakeet 5-6, uudemman käännöksen mukaan. Useimmiten tykkään käyttää vanhempaa käännöstä, mutta tällä kertaa laitoin jakeet kortissa olevien mukaisesti. Tuo tiekuva on meiltä viime kesältä. Juuri hiekoitettu tie... vain muutamia auton- ja jalanjälkiä siinä.

"Älä jätä elämääsi oman ymmärryksesi varaan, vaan turvaa koko sydämestäsi Herraan. Missä kuljetkin, pidä hänet mielessäsi, hän viitoittaa sinulle oikean tien."

"Förtrösta på Herren av hela ditt hjärta och lita inte till ditt eget förstånd. Tänk på honom var du än går, så skall han jämna vägen för dig."

Sisäinen konsertti

Mielessäni on eilisillasta asti soinut pätkiä eräästä laulusta. Minun piti katsoa oikein sen sanat nyt, mutta löysin  vain vanhemman kirjan, jossa sanat eivät ole samanlaiset kuin  mielessäni soivassa versiossa. Se lienee uudempaa sanoitusta, joka minulla on "soitossa" nyt.

... Nyt oma Herran olla mä saan, sieluni kiitosta on tulvillaan. ...Enkelit ensin julisti sen, sanoman rauhan ja rakkauden... Tämä on laulu sydämeni, ylistän Herraa ainaisesti... Seurassa kuljen nyt Jeesuksen, hänessä onnen sain taivaallisen... Katson ja ootan tuloansa, kätketty olen armossansa...

Lauluhan on Siunattu varmuus. Antaa vain tämän soida päässä! Mikäs sen parempaa sisäistä musiikkia olisi. Aina ei soi näin hyvä laulu. En tiedä mistä se nyt tuli "levylautaselle",  kun en ole sitä hetkeen mielestäni kuunnellutkaan. Lienee hyvä, että kiitoslaulu edes mielessä soi, vaikka ei muuten niin kiitosmielellä olisikaan. Kiitoksen aihetta meillä olisi tietysti aina, vaikka ei siltä aina tunnu eikä kiitosmielialaa ole.

Pimeän kätköistä

"Minä annan sinulle aarteet pimeän peitosta, kalleudet kätköistänsä, tietääksesi, että minä, Herra, olen se, joka sinut nimeltä kutsuin, minä, Israelin Jumala." Jes. 45:3

"Och jag skall giva dig dolda skatter och bortgömda rikedomar, för att du  må förnimma, att jag, HERREN, är den som har kallat dig vid ditt namn, jag, Israels Gud."  Jes. 45:3

Kun epäusko raakkuu olkapäillä

Kun olin lapsi, meillä oli varis. Se oli mukava istuessaan joskus olkapäillä. Mukava ei sensijaan ole epäusko, joka olalla istuessaan "huutelee" vähän väliä omia kommenttejaan. Ajattelen sen joskus ikäänkuin varikseksi, joka istuu olkapäillä. Se voi viedä joskus jopa herneet palosta...

Sellaisina epäuskon ja masennuksen hetkinä on hyvä jos löytää jotain vahvistavaa. Minulla on muistissa joitakin raamatunkohtia jotka minua rohkaisevat. Joitakin olen laittanut paperille muistiinkin. Yksi sellainen on Psalmi 139:16:

"Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut:"

Koko Psalmi on rohkaiseva.  Siellä on myös seuraava sanat:

"Istunpa minä tahi nousen, sinä sen tiedät, sinä ymmärrät minun ajatukseni kaukaa. Käynpä tahi makaan, sinä sen havaitset,  ja kaikki minun tieni ovat sinulle tutut."  Psalmi 139:2-3

Näkymättömät auttajat

Aamuni ovat nykyisin jotenkin vaikeita. Heti herättyä ikävät ajatukset hyökkäävät mieleen. Tänä aamuna jälleen pyysin yksinkertaisesti, että Herra auttaisi. Sitä tehdessäni menin samalla katsomaan mitä Wislöffin rukouskirjani minulle antaisi. Siellä oli otsikkona Näkymättömät auttajat. Se jo puhutteli ja sen jatkona ollut jae, joka on minua ihastuttanut ennenkin:

 "Ja Elisa rukoili ja sanoi: "Herra avaa hänen silmänsä, että hän näkisi". Ja Herra avasi palvelijan silmät, ja hän näki, ja katso: vuori oli täynnä tulisia hevosia ja tulisia vaunuja Elisan ympärillä."

                                                                                                                     2 Kun. 6:17

Tuo jae liittyy kertomukseen, joka löytyy Raamatusta kohdasta 2 Kuningasten kirja luku 6. Siinä Aramin kuningas aikoi ottaa profeetta Elisan kiinni. Siinä tarkoituksessa hän oli piirittänyt hevosineen ja vaunuineen kaupungin, jossa Elisan tiedettiin olevan. Sitten eräänä aamuna Elisan palvelija nousee varhain aamulla ja menee ulos. Hän näkee kauhukseen sotajoukon vaunuineen kaupunkia piirittämässä ja sanoo:  "Voi, herrani, mitä me nyt teemme?".  Profeetta Elisa vain toteaa rauhallisesti, että "Älä pelkää, sillä niitä, jotka ovat meidän kanssamme, on enemmän kuin niitä, jotka ovat heidän kanssansa."   Ja sitten tapahtui se, että Elisa rukoili, että palvelija näkisi. Ja hän todella näki - vuoren täynnä tulisia hevosia ja vaunuja! Ei ihme, että Elisa oli pysynyt rauhallisena. Ja varmasti palvelijakin rauhoittui.

Meilläkin on apumme, vaikka ei aina näkyvissä olekaan.

Minkä Jumala lupaa - sen hän pitää

Katselimme eilen illalla elokuvaa Aabraham - matka luvattuun maahan. Se oli meillä lainassa kirjastosta. Vaikka siinäkin on monien raamattuaiheisten elokuvien tapaan hieman muutettu joitakin tapahtumia, niin tämä on kuitenkin sellainen, jonka omaankin hyllyyni haluaisin joskus.

Aabraham on mainittava henkilö raamatussa juuri sen tähden, että hän uskoi lupauksen. Se ei silti tarkoita, että hänen elämänsä olisi ollut helppoa. Vaikka hän uskoi Jumalan lupauksen, joka oli hänen kohdallaan perillisen saaminen, hän toimi siten kuin tuota Jumalan lupausta olisi pitänyt avittaa itse. Hän sai  toimintansa tuloksena pojan - Ismaelin - joka ei kuitenkaan ollut se Jumalan tarkoittama perillinen. Tuo luvattu oli syntyvä Saarasta, hänen vaimostaan. Ja niin todella tapahtui, vaikka inhimillisesti katsoen heidän aikansa lapsen saamiseen oli jo ohi.

Minkä Jumala lupaa - sen hän on voimallinen myös pitämään.

Meidän edestämme tehty

Loppianen oli eilen, joten tähän sopii vielä laittaa linkki kirjoitukseen, joka oli jouluaattona blogissa Vintage-ChristmasFlower.  Kirjoituksen nimi on Maailman valo. Siinä on sanottu, mitä meidän edestämme tehtiin ja miksi.

Pilvien takana taivas

Ihminen odottaa huoletonta päivää ja joskus sellainen valonsäde osuu kohdalle. Yleensä  ei kestä pitkään, kun joku "pilvi" taas laskeutuu pimittämään auringon. Joskus pilvipeite voi olla niin paksu, ja kestää niin pitkään, että luulee sen siinä ikuisesti olevan...

Toisinaan saa nauttia rauhallisista päivistä pidempään. Sitä toivoo etteivät ne milloinkaan muuttuisi. Kuitenkin jokin päivä tuo ne murheen ja vaivan ikävät pilvet taas taivaalle. Välillä isot, ja toisinaan paljon pieniä pilviä purjehtii näkökentässämme. Kaikkein synkeintä on katsella mustia, uhkaavan näköisiä "ukkospilviä". Silloin tuntuu ettei aurinkoa ole olemassakaan. Ja kumminkin se on. Aina pilvien jälkeen koittaa auringon aika - ennemmin tai myöhemmin.

---

Ja lopulta on sen ikuisen valon aika... Sen valon rinnalla aurinkokin väistyy. Ei ole enää yötä eikä mitään kirousta ole enää.  Ilmestyskirjan luku 22 jakeet 1 - 5 kertoo siitä.

Heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä

"Nöyrykää siis Jumalan väkevän käden alle, että hän  ajallansa teidät korottaisi, ja "heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen". Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä. Vastuskaaa häntä lujina uskossa, tietäen, että samat kärsimykset täytyy teidän veljiennekin maailmassa kestää. Mutta kaiken armon Jumala, joka on kutsunut teidät iankaikkiseen kirkkauteensa Kristuksessa, vähän aikaa kärsittyänne, hän on teidät valmistava, teitä tukeva, vahvistava ja lujittava. Hänen olkoon valta aina ja iankaikkisesti! Amen."   1 Piet. 5:6-11

Jumalan työkaluina

Jos minä menen tuonne varastoon, jossa isännän työkaluja on, niin siellä on monta sellaista kapistusta, joita en ole käytössä nähnyt. Ja joistakin ei ole harmaata aavistustakaan mitä niillä tehdään. Mutta ei se silti tarkoita, että ne turhia olisivat. Useimmin käytettävät ovatkin  helposti saatavilla. Siis sellaiset kuin vaikkapa saha, vasara ja mitta. Mutta kun ei niillä kaikki hommat hoidu. Erikoistyökaluja tarvitaan harvemmin.

Olipa meillä ulkovalaisimesta mennyt lamppu rikki. Rikkimenneen lampun kanta oli jäänyt valaisimeen ja sitä ei meinannut saada sieltä millään. Ei tavallisilla tongeilla tehnyt siinä asiassa mitään. Kapeakärkiset tongit oli se,  joilla lampunkanta vihdoin saatiin irti.

Joka hommaan on oma parhaiten soveltuva työkalunsa ja toisia tarvitaan tosi harvoin. Varastossa odottavat vuoroansa. Käyttötarpeen tullessa jotkut  kuitenkin  ovat ihan korvaamattomia. Ei kannata vasaran leuhkia peltisaksille omaa erinomaisuuttaan jatkuvassa käytössä... Vasara ei pysty peltisaksien hommaan. Eikä nuppineulojen kannata marmattaa neulatyynyn lekottelusta... Missähän ne neulat mahtaakaan levätä...

---

Omistan tämän tekstin rakkaalle isännälle! Hän selitti eilenillalla tuota lampunkantaprojektia ja mietti sitä, kuinka oikea työkalu tarvitaan joka hommaan ja kuinka harvoin toiset niistä ovat käytössä.