"Me tunnustamme, että meidän uskomme pyhä salaisuus on suuri: Hän ilmestyi ihmisruumiissa, hänet julistettiin vanhurskaaksi Hengen voimasta, enkelit saivat hänet nähdä, hänestä saarnattiin kansoille, häneen uskottiin maailmassa, hänet korotettiin kirkkauteen." 1. Tim. 3:16 KR-92
perjantai 15. tammikuuta 2021
Hän vahvistaa ja hän tukee
torstai 14. tammikuuta 2021
Vihreille niityille - ja varjeltuna "kaikesta pahasta"
"Hän varjelee sinut kaikesta pahasta, hän varjelee sinun sielusi." Ps 121:7 Se on tärkein varjeltava. Mutta muitakaan ei ole unohdettu.
"Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään; virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa. Hän virvoittaa minun sieluni. Hän ohjaa minut oikealle tielle nimensä tähden." Ps 23:2-3
Lupaus siitä, että viedään vihreille niityille ja virkistävien vesien ääreen, tuntuu ihanalta, kun sen kuulee jonkun suusta, jonka tietää luotettavaksi ja pystyväksi pitämään sen, minkä lupasi. Ja johtamaan juuri sinne mihin pitääkin. Synkillä metsätaipaleilla, sateissa, tuiskussa, kylmässä, koleikkoisilla teillä, tarvitsee juuri sellaista vakuutusta, että lämpöön, valoon, vihreyteen, raikkaiden vesien ääreen ollaan kuitenkin koko ajan menossa. Siltikin, vaikka tie näyttää nyt tältä. Ajattele mitä luvattiin, ja mitä olet saava!
"...monen ahdistuksen kautta..." Apt. 14:22
Monen ahdistuksen kautta meille opetetaan jotain tärkeää. Ilman niitä jäisi moni opetus, lohdutus, rohkaisu saamatta. "Ahdistuksessani minä huusin Herraa..." Ps 118:5, (Joona 2:3, Ps 18:7)
"Ahdistuksessani minä huusin Herraa..." "...ja hän vastasi minulle..." "...hän kuuli minun ääneni temppelistänsä..."
tiistai 12. tammikuuta 2021
Minkä Jumala on luvannut, sen Hän kykenee myös toteuttamaan!
maanantai 11. tammikuuta 2021
Sen Jumala teki! Se on lohdullista.
sunnuntai 10. tammikuuta 2021
Jumala loi meidät kuvakseen!
"Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme... Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät." 1. Moos. 1:26-27 JKR
Luotiin mieheksi ja naiseksi. Ja myös tunteviksi olennoiksi. Jumalakin tuntee erilaisia tunteita, eivät ne ole hänelle vieras asia. Tässä ihan alusta yksi esimerkki siitä, että hän tuntee tunteet kyllä:
"Niin Herra katui tehneensä ihmiset maan päälle, ja hän tuli murheelliseksi sydämessään. Herra sanoi: "Minä hävitän maan päältä ihmiset, jotka olen luonut, sillä ihmiset että karjan, matelijat ja taivaan linnut, sillä minä kadun tehneeni ne." 1. Moos. 6:6-7
torstai 7. tammikuuta 2021
Kaikkina elämän päivinä...
"Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut kaikkina elänäni päivinä, ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti." Ps. 23:6 KR-92
keskiviikko 6. tammikuuta 2021
Valosta, ja moitteesta
sunnuntai 3. tammikuuta 2021
Lahjoja voi toivoa! - Ja Hengen lahjojakin jopa pyytää!
perjantai 1. tammikuuta 2021
Rohkaisua - ja kehoitusta syömään...
"Tämän sanottuaan hän otti leivän ja kiitti Jumalaa kaikkien nähden, mursi ja rupesi syömään. Silloin kaikki tulivat rohkealle mielelle ja ottivat hekin ruokaa." Apt. 27:35-36
torstai 31. joulukuuta 2020
Pelokas ihminen
Minä olen ihminen, joka pelkää vähän kaikkea, lähes alituiseen. Miten minä oppisin oikeanlaista rohkeutta ja luottamusta? Elämä tuo jatkuvasti eteen kaikenlaista sellaista, jota en pysty hallitsemaan. Ja tunteet juoksevat kaiken keskellä, kuin karkuun päässeet lehmät. Millä saisin ne takaisin siihen luottamuksen ja levon aitaukseen?
Jeesus on se, joka meitä hoitaa. Ja hänhän lupasi olla kanssamme joka päivä. Jokapäiväistä hoitoa me todella tarvitsemmekin häneltä! Muuten emme selviä. Selviö on siis se, että hän sitä myös antaa, sillä onhan hän Hyvä Paimen. (Ja hyvä karjanhoitaja). Hyvä Paimen tekee kaiken hoidettaviensa eteen, että hoidettavat voisivat mahdollisimman hyvin.
Se hoito ei tarkoita alituista aurinkoisella laitumella lepäämistä vihreää ruohoa rouskutellen. Välillä ollaan navetassa kytkyissä ruokasysteemit turvan edessä. Mutta se, että ollaan kiinni tilanteissa, jotka eivät meitä kenties niin miellytä, ei tarkoita sitä, että hyvä ja huolellinen hoito olisi loppunut. Se tarkoittaa sitä, että sitä on!
---
Minulle tuli myös mieleen se sana, jonka Jeesus sanoi Pietarille järven rannalla: "... Kun olit nuori, niin sinä vyötit itsesi ja kuljit, minne tahdoit; mutta kun vanhenet, niin sinä ojennat kätesi, ja sinut vyöttää toinen ja vie sinut, minne et tahdo." Joh. 21:18. Pietarille se tarkoitti tiettyä asiaa. Kun me ikäännymme, se voi tarkoittaa meillekin erinäisiä asioita, joita emme tahdo, mutta joihin on suostuttava. Mutta se ei silti tarkoita sitä, että meitä olisi lakattu hoitamasta. Hoito jatkuu kotiin asti.
Saadaan elää tämä päivä ensin, ja antaa huomisen tulla, kun on sen aika. Raamatun viimeinen sana on tämä; Ilmestyskirja loppuu tähän; Ilm. 22:21, sanaan:
keskiviikko 30. joulukuuta 2020
Daavidin psalmista Daavidin päivänä...
sunnuntai 27. joulukuuta 2020
Eivät hekään tainneet käsittää...
Elisabet ja Maria. Johanneksen ja Jeesuksen äidit. Eivät hekään tainneet ihan oikein käsittää. Heidän kummankin lapsista oli luvattu suuria. Ja niinpä he kenties rakensivat mielikuvituksessaan siitä kaikesta sellaisen "lahjapaketin", ettei se enää näyttänytkään ollenkaan siltä, mitä se todella sisällään piti.
Olihan heille ennussanoja sanottu. Mariallekin miekasta, joka käy hänen sydämensä läpi. Ja profeettojen ennustuksista oli luettavissa kyllä kaikenlaista, mutta silti... ehkä he siitä huolimatta rakentelivat sellaisia pilvilinnoja, jollaisia ei todellisuudessa ollut tarkoitettu tulevaksi.
Heillä oli käsissään jotain sellaista, joka oli paljon kallisarvoisempaa kuin katoava kulta, tai maallinen valta. Jotain jonka suuruus oli kätketty käsittämättömän halvan näköisiin raameihin. Mutta joka kaikesta huolimatta kyllä loisti taivaallista kirkkautta ja voimaa ja valtaa kaiken sen arkisen lomasta. Sellaista jota ei inhimillisesti voitu selittää.
Entä me? Emmekö mekin rakentele kaikenlaisia tuulentupia, haavekuvia elämässämme? Ja kun ne odotuksemme eivät sellaisinaan täytykään, olemme pettyneitä. Kokoamme ehkä kohta uusia voimia uusiin haavekuviin. Kuinka osaisimme oikealla tavalla elää sitä elämää, joka meille tarkoitettiin?
Meillekin on luvattu suuria Jumalan Pojan yhteydessä. Hän on luvannut olla kanssamme joka päivä. Mutta se ei tarkoita, ettemme joutuisi myrskyihin. Ja kaikkeen mikä ihmisiä muutoinkin kohtaa. Mutta koska elämme Jumalan Pojan yhteydessä, hänen valtansa, voimansa ja kirkkautensa tulee aika ajoin näkyväksi meidänkin silmillemme, korvillemme ja käsityskyvyllemme. Aivan kuin hänen opetuslapsilleen aikanaan. Keskellä tavallista elämää.
Suuri juhla on kyllä tulossa, valmistelun alla. Odotetaan sitä!
--
Nämä mietteet saivat varmasti alkunsa eilen ja toissapäivänä katsotuista elokuvista Jeesuksen elämästä, mutta myös elämän pettymyksistä, niistä "haaveilun pintavesistä", kuten eräässä runossa sanotaan.
torstai 24. joulukuuta 2020
Kun kaikki on kesken...
Kun kaikki on kesken, kaaoksessa, tai ei vastaa toiveita, siltikin joulu saapuu sinne kaiken epätäydellisen keskelle. Jeesus syntyi meitä varten ja se lahja on yhä saatavilla. Siitä saa aina iloita, vaikka ulkonaiset olosuhteet useinkin ovat toisenlaisia kuin unelmissamme.
Varmaan jokainen voi muistaa monenlaisia jouluja omasta elämästään, jolloin kaikki ei ollut, ei mennyt toiveen mukaan. Nekin joulut on omanlaisiaan helmiä siinä "helminauhassa", joka meille on annettu.
Meillä täällä, tänä aamuna, tätä kirjoittessa on hyvinkin arkisen näköistä. Valmistelut jatkuvat vielä. Mielessämmekin voi olla valmistelut vielä kesken, mutta vaikka ne jäisivätkin keskeneräisiksi, Jeesus kuitenkin on tullut meitä varten.
---
Muistelenpa lyhyesti muutamaa joulua vuosien takaa. 90-luvun alkupuolella nuoripari lähti aattona kauppareissulle vaunuissa olevan lapsensa kanssa. Olivat vähän apeita, kun ei edes joulukuusta ollut. Sen saanti oli mennyt ohi joitakin päiviä sitten, kun oltiin oltu sukulaisissa juuri silloin, kun kuusia oli ollut omalla asuinpaikalla myynnissä. Mutta kun nyt saivat ostosreissunsa kassalle asti, kassarouva kysyy heiltä, joko heillä on kuusi. Hän muisti, että olivat sitä äskettäin kyselleet. Ja hän kertoo iloisen viestin, että eräällä lähellä asuvalla on ylimääräinen kuusi, jonka he saisivat. Niinpä siis nuoripari tuli kaupasta kotiin myös kuusi mukanaan - jonka oli ennestään tuntematon heille lahjoittanut.
On ollut sellaisia jouluja, kun joulutunnelmat ovat olleet tiesssään. Humalaisen isän touhut tekivät sitä joskus. Jonain jouluaattona puolestaan ajeltiin pimeässä kotiin terveyskeskuksesta ankein ajatuksin, kun lääkärin sanat olivat pelästyttäneet pahoin, vaikka lopulta mitään syytä ei ollutkaan.
maanantai 21. joulukuuta 2020
Hänen ajatuksensa ovat kirkkaat!
"Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon." Jer. 29:11
Sinä Herra todellakin tunnet ajatuksesi. Sinun ajatuksesi eivät ole solmussa, eikä suunnitelmasi epäselvää sotkua. Sinä näet kirkkaasti, mitä aiot. Ja aivan yhtä kirkkaasti myös voit suunnitelmasi toteuttaa. Meidän ajatuksemme ovat solmussa ja näkökykymme todella heikko. Johdata sinä meitä kädestä pitäen joka hetki ja puhuen rauhoittavasti.
"Anna tiesi Herran haltuun ja turvaa häneen, kyllä hän sen tekee." Ps 37:5
lauantai 19. joulukuuta 2020
Mikä ei näy... - ja jäähän piirretty sydän
torstai 17. joulukuuta 2020
Tien aukaisija
"Tien aukaisija käy heidän edellänsä; he aukaisevat tiensä, kulkevat portille ja lähtevät siitä ulos. Heidän kuninkaansa käy heidän edellään, ja Herra heitä johdattaa." Miika 2:13
Kun tietä aletaan avata, saattaa olla niin, että lumi alkaa pöllytä ennennäkemättömällä tavalla, ja näkymät vaikuttavat entistäkin huonommilta. Mutta odota ja huomaa: kohta tie on auki. Nyt se on kulkukelpoinen, juuri avattu, sileä.
tiistai 15. joulukuuta 2020
Kuka voi syyttää Jumalan valittuja, kun Kristus jo kuoli heidän puolestaan?
"Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa.
Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus Jeesus on se, joka on kuollut,
sunnuntai 13. joulukuuta 2020
Tiedätkö myös, mitä rukoilet? - Jumala näkee enemmän
Olemme ehkä vuosia rukoilleet jotain Jumalalta. Olemme ihmetelleet, miksi emme ole saaneet, vaikka pelkkää hyvää, ja hyödyllistäkin, saamisemme olisi. Kiitosta ja ylistystäkin siitä Jumalalle koituisi.
Mutta Jumala näkee enemmän...
Rukousvastaus on kuin lahjapaketti, jota kovasti odotamme. Näemme mielikuvituksessamme hienon paketin, ja toivomme täyttymisen, ja kaikki on sitten auvoista...
Mutta Jumala näkee enemmän...
Hän tietää, että sillä hetkellä, kun saamme sen paketin todella, siihen tietoisuuteemme ja ajatuksiimme tulee muutakin, kuin vain ihania ajatuksia. Voi tulla huolta siitä, kuinka saatua osaa käyttää, ja ymmärrystä siitä, ettei ymmärtänyt juuri mitään. Mutta siinäkin Isä auttaa meitä, kun lahjapaketin - sen toiveiden täyttymyksen - lahjapaperit on revitty lahjan yltä ja käsitämme paremmin, mitä pyysimme - ja saimme. Ja on aika kiittää. Ja pyytää yhä apua.
Ole Isän siunaamana tänäänkin!
torstai 10. joulukuuta 2020
Pitävä ja pätevä sopimus!
sunnuntai 6. joulukuuta 2020
Vain tyhjät astiat täytetään
"...heillä ei ole viiniä..."
"...täyttäkää astiat vedellä..."
"...ammentakaa ja viekää edeskäyvälle..."
"...sinä olet säästänyt hyvän viinin tähän asti..."
lauantai 5. joulukuuta 2020
"Täydellistä toimintaa"?
Kuka meistä tekee täydellisiä tekoja? Ei kukaan. Huomaammehan jatkuvasti itsessämme sen, että emme todellakaan tee täydellisiä tekoja! Mutta tulin lukeneeksi tänä aamuna joitakin jakeita, joissa tästä asiasta puhutaan, josko niistä jotain uudenlaista näkökulmaa saisimme:
"Veljeni, pitäkää pelkkänä ilona sitä, että joudutte moninaisiin kiusauksiin ja koettelemuksiin, tietäen, että teidän uskonne kestävyys kiusauksissa ja koettelemuksissa saa aikaan kärsivällisyyttä. Kärsivällisyys tuottakoon täydellistä toimintaa, että olisitte täydellisiä ja eheitä, ettekä missään asiassa vajaita." Jaak. 1:2-4 JKR
"Mutta rauhan Jumala, joka on kuolleista nostanut hänet, joka iankaikkisen liiton veren kautta on se suuri lammasten paimen, meidän Herramme Jeesuksen, hän tehköön teidät kykeneviksi kaikkeen hyvään, voidaksenne toteuttaa hänen tahtonsa, ja vaikuttakoon teissä sen, mikä on hänelle otollista, Jeesuksen Kristuksen kautta; hänelle kunnia aina ja iankaikkisesti! Amen." Hebr. 13:20-21 KR -33/-38
Vielä ollaan kovin vajaita ja tarvitaan sitä, että kasvaisimme Häneen. Helposti sitä ajattelee, että ne täydelliset teot, täydellinen toiminta, pitäisi ikäänkuin itse itsestään puristaa esiin. Ei se niin mene. Eikä se tapahtune hetkessä, vaan on meissä pidempi prosessi. Jumala lähettää niitä kärsimyksiä ja koettelemuksia, jotka kasvattaa meitä kaikkeen siihen, mitä hän meistä tahtoo. Nuo tuollaiset "täydellisen teon" jakeet voivat olla ahdistavaa luettavaa, jos katselemme vain omia aikaansaannoksiamme ja niiden selvää puutetta. Mutta eikö tuo puolestaan ole lohdullinen näköala tähän asiaan, että "hän tehköön teidät kykeneviksi". Valmiita ei olla vielä, koko elinikä täällä menee opiskellessa...
"tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen, kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään, ettemme enää olisi alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa ja ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa; vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus, josta koko ruumis, yhteen liitettynnä ja koossa pysyen jokaisen jänteensä avulla, kasvaa rakentuakseen rakkaudessa sen voiman määrän mukaan, mikä kullakin osalla on." Ef. 4:12-16 KR -33/-38
Ole siunattu tänäänkin!
perjantai 4. joulukuuta 2020
Jumalan antama rauha
"Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa." Fil. 4:6-7
Eikö kaikki mieltämme huolestuttava pyrikin erottamaan meitä Jumalasta? Rupeamme helposti kyselemään, että eikö Hän välitä, eikö rakastakaan meitä? Kyllä Hän välittää, kyllä Hän rakastaa. Onhan Hän sen luvannut, eikä Hän voi valehdella meille. Kun mieltämme kalvavat huolet pyrkivät tekemään rakoa meidän ja Jumalan välille, tuokaamme sekin asia Hänen eteensä. Jumala kyllä meidät tuntee ja aivan taatusti kaikki olosuhteemmekin, mutta jostain syystä Hän meille sallii yhtä ja toista, josta emme pidä. Hän voi kuitenkin antaa oman rauhansa siihen kaiken levottomuuden keskelle. Se rauha tahtoo pitää meidän ajatuksemme siinä, jolla on kaikki valta ja voima.
Siunausta sinun päivääsi!
tiistai 1. joulukuuta 2020
Kalliit lupaukset!
Eilen tuli mieleen ajatus: "...Jumala on lahjoittanut meille kalliit ja mitä suurimmat lupaukset..." Ajattelin sen jakeen osaksi, jollaiseksi osoittautuikin, kun tänään etsin jakeen oikean muodon. Laitan sen tuonne alemmas kohta, mutta sitä ennen laitan tähän ne ajatukset, jotka minulle tuli tuota jakeenosaa ajatellessani. Ajattelin niitä lupauksia meille annettuina lahjoina... Muistikirjaan kirjoittamani ajatukset siitä:
"Ja miten me niitä kalliita lahjoja pidetään? Hukataanko ne vain jonnekin kaapin nurkkaan pölyttymään? Vai onko ne jo niin hukassa, ettemme edes tiedä, missä ne ovat? Emmekö osaa arvostaa niitä? Pitääkö jonkun sanoa se meille, miten kalliita ne ovat, ennenkuin alamme itsekin niitä arvostaa ja nostaa ne esiin, kunniapaikalle?"
"joiden kautta hän on lahjoittanut meille kalliit ja mitä suurimmat lupaukset, että te niiden kautta tulisitte jumalallisesta luonnosta osallisiksi ja pelastuisitte siitä turmeluksesta, joka maailmassa himojen tähden vallitsee," 2. Piet. 1:4
"Koska hänen jumallallinen voimansa on lahjoittanut meille kaiken, mikä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan, hänen tuntemisensa kautta, joka on kutsunut meidät kirkkaudellaan ja täydellisyydellään," 2. Piet. 1:3
"Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Krituksessa," Ef. 1:3
lauantai 28. marraskuuta 2020
Rakkaudella annetusta johdatuksesta - ja rukous ainoalle auttajalle.
(Eräässä kirjassa oli tuo jae Psalmit nykysuomeksi mukaan, ja siinä puhuttiin järkevyyden antamisesta.)
Joskus jakeet jotka puhuvat johdatuksesta, ja siitä, kuinka meitä neuvotaan oikealle tielle erinäisissä elämämme asioissa, voivat ahdistaa. Ne saattavat tuntua vaativilta, uhkaavilta mielessämme, joka ei ehkä oikein osaa nähdä Jumalaa armollisena ja rakastavana. Ihminen tuntee oman kelvottomuutensa Jumalan edessä; tietää, ettei monesti ole osannut, halunnut, ymmärtänyt ottaa ohjeita oikealla tavalla huomioon. Ja tietää, ettei ole sen parempi tänäkään päivänä, ja sen vuoksi ohjeistuksen sanat pelottavat.
Mutta kuule - ja näe: Hän tiesi sinut jo alunalkaen; mikä olet. Hän tahtoi sinut - ja kutsui juuri sinut sellaisena kuin olet. Hän kuoli puolestasi, niinkuin rakkaimman edestä. "...kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssansa?" Room. 8:32
"Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssansa?" Room. 8:32.
(Isän sydän varmasti kärsi valtavasti, kun Poika joutui kärsimään. Mutta se oli Isän ja Pojan yhteinen sopimus, pelastussuunnitelma rakkaiden hyväksi. Isä hyväksyi sen suunnitelman, koska Poikakin tahtoi sen edestämme tehdä.)
"Hän, joka teitä kutsuu, on uskollinen, ja hän on sen myös tekevä." 1. Tess. 5:24
Hänen neuvonsa ovat rakkaudella annetut, eikä hän jätä meitä yksin niitä suorittelemaan, vaan on koko ajan kanssamme auttajana! Meillä voi olla monenlaista vaivaa ihan samoin kuin jumalattomillakin, ja voimme osoittautua hyvin puutteellisiksi monin tavoin, mutta meitä ympäröi kuitenkin armo!
"Jumalattomalla on monta vaivaa, mutta joka Herraan turvaa, häntä ympäröitsee armo." Ps 32:10
---
Rukous - kun ketään muuta auttajaa ei ole
Valoisaa viikonloppua:)
keskiviikko 25. marraskuuta 2020
Rohkeutta ystäväni!
"Olenhan minä sinua käskenyt: ole luja ja rohkea; älä säikähdy äläkä arkaile, sillä Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi, missä ikinä kuljetkin." Joosua 1:9
Elämässämme saattaa olla yhtenään kaikenlaista sellaista, jota pelästymme. Mutta Jumala tahtoi tuon Joosuan alunperin saaman rohkaisun tulevan muistiin kirjoitetuksi; varmaan senkin vuoksi, että se rohkaisisi meitäkin elämään tätä päivää Hänen silmiensä alla, Hänen huolenpidossaan.
"Älä säikähdy, äläkä arkaile", sitä kehoitusta ei olisi tarvittu, jos elämä olisi näyttänyt siloiselta Joosuan edessä. Siinä oli vähintäänkin rosonsa, ja kehoitus rohkeana pysymiseen oli tarpeen. Jumala lupasi - Jeesuksen sanomana - olla meidänkin kanssamme joka päivä. Siispä myös tänään. Annetaan me itsekukin sen tietoisuuden lämmittää sydäntämme tänään.
Ole siunattu!
tiistai 24. marraskuuta 2020
Lahjana saatua ...
"... hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille kaiken, mitä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan..." 2. Piet. 1:3
"...lahjoittanut meille kalliit ja mitä suurimmat lupaukset, että te niiden kautta tulisitte jumalallisesta luonnosta osallisiksi ja pelastuisitte..." 2. Piet. 1:4
Pietari oli silminnäkijä ja todistaja. Pietari puhui erityisellä varmuudella. Hänellä oli omakohtaista kokemusta Jeesuksen seuraajana uskovan elämän erilaisista vaiheista. Pietari, kalastaja, sanoi kerran Jeesukselle: "...Mene pois minun tyköäni, Herra, sillä minä olen syntinen ihminen." (Luuk. 5:8). Sama Pietari kalastaja sai myös olla kokemassa, näkemässä ja kuulemassa, kun Jeesuksen muoto vuorella muuttui ja Jumalan ääni taivaasta ilmoitti, että Jeesus on Jumalan Poika. Sama Pietari myös kielsi tuntevansa Jeesusta ristiinnaulitsemisen edellä, koska oli peloissaan omastakin kohtalostaan. Ja sama Pietari tuli nimetyksi kallioksi Jeesuksen toimesta, ja hänelle annettiin virka hoitaa Jeesuksen lampaita, eli seurakuntaa.
Mitään töistään Jumalan työmaalla Pietari ei tehnyt omassa voimassaan, vaan siinä, jonka oli saanut lahjana Jumalalta. Pietari tunsi varmasti oman heikkoutensa, koska hänellä oli siitä kokemusta Mestarin seuraajana. Mutta Jumala otti tuon heikon astian käyttöönsä ja antoi hänelle voimansa, jonka vuoksi Pietari oli mahdollinen Jumalan käyttöön.
Pietari kirjoitti: "Sillä me emme seuranneet viekkaasti sommiteltuja taruja tehdessämme teille tiettäväksi Herramme Jeesuksen Kristuksen voimaa ja tulemusta, vaan me olimme omin silmin nähneet hänen valtasuuruutensa.
Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne." 2. Piet. 1: 16-19
maanantai 23. marraskuuta 2020
Vanhasta Bibliasta v. 1776 rohkaisun sanaa tähän päivään
maanantai 16. marraskuuta 2020
Rohkaiseva sana tähän päivään
lauantai 14. marraskuuta 2020
Ajatus nukkumaan mennessä
perjantai 13. marraskuuta 2020
Ettemme murehtisi kuin toivottomat
Paavali tarkoitti kirjoittamassaan kohdassa tiettyä asiaa, joka aiheutti murehtimista, mutta yllä oleva soveltuu varmaankin kaikkeen murehtimiseemme. Meillä on toivo, joka ei ole sidottu tähän maailmaan. Meillä on iankaikkinen toivo.
Paavalin kirjoittamassa oli kyse siitä, että murehdittiin niistä, jotka olivat kuolleet. Sitten Paavali selittää, kuinka poisnukkuneet tuodaan "esiin yhdessä hänen kanssaan", eli Jeesuksen kanssa. Ja samoin Herraa vastaan nousevat vielä maan päällä elävätkin:
"Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasuunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin, ja niin me saamme aina olla Herran kanssa." 1. Tess. 4:16-17
